Majakka

19.4.2018

LAMPAAT JA AITAUKSESSA OLEMISEN VAIKEUS

Hiljaisella viikolla oli lähinnä koululaisille suunnattu pääsiäisvaellus, joka alkoi kirkon pihasta lammasaitauksen luota.  Aitaukseen tuotiin joka aamu neljä – viisi oikeaa lammasta elävöittämään kertomustamme ja tuottamaan iloa. Ensimmäisinä aamuina kaikki lampaat seurasivat emäntänsä jyvä-ämpäriä kiltisti aitaukseen asti, mutta loppuviikkoa kohti nälkä ja pelko vähenivät ja maailma aitauksen ulkopuolella alkoi kiinnostaa. Eivät tainneet lampaat tietää autoteiden vaaroista, yön kylmyydestä eivätkä siitä, että leipä- ja vesitarjoilu loppuisi aitauksen ulkopuolella. Monen yrityksen jälkeen maltti ja emännän tuttu ääni johdattivat lampaat lopulta turvaan omaan, varta vaste heitä varten rakennuttuun, tarhaan. Laiskempi paimen olisi ehkä jo luovuttanut, niin epätoivoiselta tuo perille saaminen välillä näytti.

Lammas tunnelmissa jatketaan pääsiäisen jälkeenkin, sillä ensi sunnuntai on Hyvän paimenen sunnuntai ja psalmitekstinä tuttuakin tutumpi, ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu… (Ps. 23) Luin juuri kertomuksen näyttelijästä, joka päätti esityksensä aina lukien tuon psalmin tehden sen niin koskettavasti, että joka kerta yleisö puhkesi myrskyisiin suosionosoituksiin. Eränä iltana vanha pappi nousi yleisön keskeltä ja pyysi, että hän saisi lukea tuon Raamatun kohdan. Näyttelijä suostui hämmentyneenä vanhuksen pyyntöön. Vanha pappi luki psalmin ulkomuistista ja kun hän lopetti kukaan ei taputtanut vaan kaikki itkivät.  ”En ymmärrä”, sanoi näyttelijä. ”Olen hyvä näyttelijä ja tunnen tuon psalmin hyvin, mutta en ole koskaan herättänyt yleisössä mitään tuollaista kuin te.

Mikä on salaisuutenne?” Pappi vastasi hiljaa: ”Niin te olette hyvä näyttelijä ja tunnette tekstin hyvin…mutta minä tunnen sen paimenen, josta psalmi puhuu. Kyyneleet johtuvat siitä, että kadoksissa olevat lampaat löysivät oman paimenensa.”

Tunnemmeko me oman Paimenemme? Unohdammeko sen hyvän, jota Paimeneltamme saamme silloin kuin kaikki on turvallista, vatsa täynnä ja maailma houkuttaa?  Entä jos eksymme, pelkäämme ja kaipaamme kotiin? Onneksi Hyvä Paimen tuntee meistä jokaisen, näkee hätämme ja etsii meidät eikä luovuta ennen kuin on johdattanut meidät turvaan omaan tarhaansa.

 

Leena Santaniemi

lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri
Keuruun seurakunta

5.4.2018

Ylösnousemusjuhlaa

Olo on kuin joulun juhlapyhien jälkeen. Välipäivät ennen uutta vuotta ovat jo palaamista arkeen. Silloin
moni miettii, että joko joulu meni jo? Nyt on samanlainen tunne.

Hiljaisen viikon tiheätunnelmaiset päivät vetävät aina tehokkaasti mukaansa. Jeesus kärsii tiellään kohti kuolemaansa ja me seuraamme häntä. Pitkäperjantai on surun huipentuma kristikunta kohtaa Vapahtajansa viimeiset hetket.

Vaan ei sittenkään, sillä Pääsiäisaamun ihme tuo juoksevat naiset uutisineen. ”Olemme nähneet Herran, ei hän ole kuollut!” Ja niin lähtee riemullinen sanoma liikkeelle: kuolema on voitettu, koska Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Kristinusko syntyy ja samalla kristillinen pääsiäisjuhla. Nyt olemme taas matkalla arkiseen elämänmenoon pitkien pyhien jälkeen. Mämmit on syöty ja rairuohotkiikutetaan biojätteisiin.

Niin, joko se Pääsiäisen juhla on juhlittu? Ei suinkaan, sillä pääsiäisaikamme jatkuu aina Helluntaihin asti. Pääsiäistä muistamme aina, sillä Kristus nousi kuolleista näyttäen meille esimerkin miten kaikki ihmisillekin vielä tapahtuu. Tämä sama ihme on vielä totta kun on uuden elämän aika.

’Tuolloin kaikki entinen on kadonnut eikä menneitä enää muisteta. Tästä eivät opetuslapset heti vakuuttuneet, sillä haudalta palaavien uutinen oli niin mahdoton. Mutta nähdessään itse Jeesuksen muutamaan kertaan, saivat he varmuuden Pääsiäisihmeen tapahtumasta. Ja he uskoivat, iloitsivat ja lähtivät kertomaan:”Kristus on ylösnoussut! Totisesti noussut!”

Merja Kaunismäki

 

© 2018 Keuruun Seurakunta