Majakka

18.10.2018

MIKSI KUKAAN EI OLE KERTONUT MINULLE? VAI KERTOIKO SITTENKIN?

Monissa perheissä on omia sisäpiirin sanontoja ja vitsejä, jotka ovat syntyneet arjen tilanteista ja joita myöhemmin lähes hellyydellä viljellään. Lapsuudenperheessäni yksi niistä on ”Miks’ mulle ei kerrottu!” Nuorempana eivät aina kaikki ruokapöytäkeskustelut jaksaneet kiinnostaa vaan ajatukseni harhailivat omasta mielestä tärkeimmissä asioissa. Usein kävi niin, että jokin asia esim. sukulaistädin vierailu jäi sisäistämättä vaikka samassa pöydässä istuttiinkin. Kun asia sitten itselle selvisi vasta viime metreillä tuli sanottua ”Miks’ mulle ei kerrottu!”

Viime sunnuntaina vietettiin Keuruulla lähetyspyhää ja samasta aihepiiristä kertoo myös ensi pyhän teksti: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty” (Room. 10:13-15). Viime sunnuntaina hiippakuntasihteeri Jukka Jämsen kertoi meille kuinka tätä julistustyötä maailmalla tehdään. Tansanian matkan antina näimme kuvia miten seurakuntalaiset osallistuivat kaikkeen seurakunnan toimintaan, rukousavusta kirkon rakentamiseen, kuinka julistajat kulkevat pihasta pihaan kertomassa Jeesuksesta ja rukoilemassa ihmisten puolesta. Saimme kuulla, miten sanaa ei enää levitetä vain pohjoisesta etelään ja itään vaan monet Afrikan maat tekevät voimakasta lähetystyötä ympäri maailmaa. Intoa ja uskoa tuntuu riittävän!

Täällä Keuruulla, samoin kuin koko Suomessa, tuskaillaan samaan aikaan seurakuntien laskevien jäsenmäärien, puolityhjien kirkkojen ja aktiivisten seurakuntalaisten vähyyden kanssa. Missä into ja missä usko? Eikö meille ole kerrottu? Voiko joku tosissaan väittää, ettei voi uskoa ja pelastua, koska ei ole kuullutkaan koko asiasta? Taidamme olla samanlaisia kuin minä lapsuuteni ruokapöydässä kuulen, mutta en kuuntele, asia ei koske minua! Vai koskeeko sittenkin? Olisinko kuunnellut, jos asian olisi kertonutkin kaveri? Uskossa lopputulos on aina Korkeimman kädessä, kaikki meidät on kuitenkin lähetetty eikä rohkeutta tarvitse välttämättä kuin naapuriin asti!

Leena Santaniemi

lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri

 

 

4.10.2018

Uskoen ja luottaen

Tässä viime aikoina olen äitinä painiskellut sellaisen asian kanssa kuin aikuistuvan nuoren tietokonepelaaminen. Aiheeseen liittyviä kysymyksiä on ollut, milloin pelaaminen on liiallista, milloin koulutyöt kärsivät, entä nukkuminen, liikunta yms. Olen ollut äitinä aika tiukka pelaamisen suhteen. Kohtuus kaikessa on minun näkökulmani, mutta nuori meillä kotona on toista mieltä. Tilanne on siis ollut se, että minä jaksan muistuttaa, että nyt pelaamista on jo liikaa ja nuori vetäytyy ja pelaa silti.  Tilanne ei meitä kumpaakaan enää naurattanut, sanat sinkoilivat puolin ja toisin, tunnelma oli kireä. 

Olin ajatellut hyväuskoisena, että kykenen ”pauhaamisellani” vaikuttamaan positiivisesti tilanteeseen, mutta jouduin havahtumaan siihen, että vain pahennan tilannetta; nuori vetäytyy ja kiukustuneena pelaa entistä enemmän. 

Luovutin, kerroin nuorelleni, että sinä saat nyt ottaa vastuun tästä pelaamisesta, enää sinun ei tarvitse taistella minua vastaan, vaan vastuu siitä on nyt sinun. Mitä tapahtui!  

Nuori kyllä pelaa edelleen, mutta vastuu koulunkäynnistä, läksyistä, urheilusta on lisääntynyt. Meidän on helpompi hengittää, jutustelu on kivaa, huumori kukkii ja olemme molemmat tyytyväisempiä. Olen pystynyt olemaan kommentoimatta hänen pelaamistaan. Ja siitä nuori on yllättynyt positiivisesti. 

Jonkun itselle tärkeän asian luovuttaminen pois itseltä on vaikeaa. Niin mielellään moni meistä haluaisi pitää ohjat tiukasti omissa käsissään ja sillä tavalla hallita, ohjata tilanteita. 

Ensi sunnuntain aiheena kirkossa on usko ja epäusko. Tuo sanapari kulkee kristityn mukana läpi elämän. Usko on luottamista Jumalaan, itseä suurempaan. Se on itsensä luovuttamista hänelle. Se on rohkea teko, luovuttaa oma elämä, jonkun toisen varaan. Jeesus sanoo kutsuen: ”Seuraa minua.” Ja minä tyttö seuraan, sillä toista, parempaa tietä elämässä en ole löytänyt. 

Kun elämä kohtelee hyvin, silloin on helpompi uskoa ja luottaa. Kun raskas vastoinkäyminen tulee omalle kohdalle, niin silloin pettyy myös Jumalaan, luottamus horjuu ja epäusko valtaa mielen. Näihinkin hetkiin kaikuu Jeesuksen sanat: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” Ja matka jatkuu kaikesta huolimatta luottaen Hyvään Jumalaan.

Kaisa Pihlajamäki

© 2018 Keuruun Seurakunta