Majakka

15.11.2018

Valvomisen sunnuntain näköaloja

Elämme marraskuista myöhäissyksyä. Tämä on pyhäinpäivän ja adventin välistä aikaa. Maisemat ovat tummat ja mustatkin. Tummanruskeat kynnetyt pellot valmistavat maata kohti uuttä kevään kasvua talven levon aikana.  Lyhenevänä valoisamman päivän aikana näkee luonnossa myös kauas, koska kesän lehtevät puut ovat nyt lehdettömät. Havupuutkin käyvät talvilevoilleen odottamaan taas ensimmäisten kasvulukkojensa avautumista helmi-maaliskuun auringonvalon lisääntyessä jo ennen muun luonnon kevään näkyvää koittamista.

Ensi sunnuntai on valvomisen sunnuntai ja sen sanoma on Vapahtajamme tulemus kunniassa ja kirkkaudessa. Profeetta Aamoksen kirjassa ovat sanat:”Katso Hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa. Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden. Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot” (Aam. 4:12-13). Myöhäissyksylläkin on Jumala kanssamme, Hän on kanssamme myös kaikessa elämässämme, pimeydessäkin olipa se millaista tahansa.

Herra on turvamme polvesta polveen. Hän, Luojamme on ollut jo ennen luomista ja ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa. Tämä on minusta hyvin turvallinen näköala. Kirkkauteen korotettu Herramme on luvannut olla kanssamme jo tässä ajassa, vaikka silmämme Häntä näekään. Meille on annettu voimaksemme Raamatun sana. Tätä ei pidä vähätellä, sillä sanallaan Jumala on tehnyt luomistyönsä ja sanallaan Hän pitää luomaansa yllä ja synnyttää yhä uutta elämää.

Vaikka elämme Jumalan luomassa maailmassa, elämme samanaikaisetsi lankeemuksen todellisuuden ja anteeksiantamuksen todellisuuden keskellä. Kristuksen tulemuksessa lankeemuksen aika katoaa. Siksi apostoli Pietari sanookin: ”Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus vallitsee”(2.Piet. 3:13).

Uskontunnustuksissa lausumme selkeästi luottamuksemme myös Kristuksen tulemukseen. Uskomme katsoo myös kauas eteenpäin. Me emme voi tätä ymmärtää. Mutta me saammekin olla kaiken sen omistajia, mitä uskoskontunnustuksessa lausumme. Jumalan sunnitelma ja tahto toteutuu ajallaan. ”Hänelle kunnia nyt ja ikuisuuden päivään asti” (!.Piet.3:18).

Lauri Oinonen

 

8.11.2018

Hän on mennyt

 ”Hän on mennyt” sanottiin ennen, kun ei hennottu puhua kuolemasta. Ilmaus oli totta siinä mielessä, että ”hän” ei ollut enää kanssamme. Mutta minne hän oli mennyt? Tuo kysymys on askarruttanut ihmisiä kautta aikojen. Jollekin selitykseksi riittää, että hän on kuollut. Joku vastaa : taivaaseen! ja toinen sanoo: tuonelaan!

Joitakin päiviä sitten näin otsakkeen, jossa sanottiin ”Kuolema on Jumalan maahanmuuttoliike”. Jäin miettimään ajatusta, joka tuntui aluksi tehdyn provosointitarkoituksessa. Maahanmuutto on meillä mielletty toisten, vieraiden, tuottamaksi ilmiöksi. Nyt otsake väitti, että meistä jokainen on maahanmuuttaja ennemmin tai myöhemmin. Tai oliko väite kuoleman kieltämistä, kuten puhe pois menemisestä saattoi olla? Mitä uskomme sanoo kuolemasta?

Sitä piti ihan tarkistaa Raamatusta. Jeesus sanoi kaikkien ihmisten olevan Jumalalle eläviä, niin elossa olevien kuin meille kuolleiden. (Tuo kohta luetaan ensi sunnuntaina jumalanpalveluksessa!) Se mikä meille näyttäytyy pois menona, on Jumalan näkökulmasta rajan ylitys, matka valtakunnasta toiseen.

Näkemäni otsikko on Jeesuksen sanojen valossa totta. Ihmiset vaeltavat ajallisesta ikuisuuteen Jumalan katseen alla. Kuten maallinen maahanmuutto, myös tämä matka iäisyyteen on kulkemista kohti toivoa, kohti parempaa. Tästä näkökulmasta vanha kuolema-sanan kiertävä ilmaus, puhe menemisestä, kuvastaa meidän rajoittunutta asemaamme ajan tällä puolen.

Unto Mikkonen
Diakoni

1.11.2018

Risti – elävän puu

”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.”

Pyhäinpäivän evankeliumi on alkukatkelma Jeesuksen tunnetuimmasta puheesta, eli Vuorisaarnasta. Siinä hän julistaa autuaiksi kaikkia sellaisia ihmisryhmiä, jotka ovat tässä maailmassa ahtaalla. ”Autuaita ovat…” voitaisiin kääntää myös ”hienoja uutisia…”. Jeesuksella on erityisesti heille hienoja uutisia, jotka kokevat voimattomuutta ja näköalattomuutta.

Pyhäinpäivä voi nostaa mieleemme kiitollisuutta ja iloa, mutta myös surua läheistemme poisnukkumisesta.

  Jeesuksen sanat merkitsevät, ettei meidän surumme ole este Jumalan työlle meissä. Jumala voi edistää oman valtakuntansa tulemista maailmaan myös surevan ihmisen kautta, sillä Jumalan valtakunnassa asiat kääntyvät ylösalaisin verrattuna tähän maailmaan. Se merkitsee jopa sitä, että Jumalan valtakunnassa esimerkiksi hengellinen köyhyys on erityinen kristillinen hyve.    

  Suremista kutsutaan joskus surutyöksi. Sureminen ei kuitenkaan ole työtä siinä mielessä, että sitä voisi suunnitella etukäteen niin kuin työtä suunnitellaan. Usein suru ottaa meidät valtaansa yllättäen. Emme voi valita sen tulemista ja menemistä. Mutta sen voimme valita, kohtaammeko sen Jumalan kanssa vai yksin. Suremalla Jeesuksen ristin juuressa annamme mestarin työskennellä meissä. Ei tarvitse osata sanoja, joita hänelle puhuisi. Sekin riittää, että hiljentyy hänen edessään. Tuossa hiljaisuudessa voi olla salattua elämää.

Seppo Viljasjärvi

 

© 2018 Keuruun Seurakunta