Majakka

18.1.2019

Mitä vastaisit, jos Jeesus pyytäisi sinulta apua?

Jeesus pyytää Raamatussa monta kertaa apua ihmisiltä esimerkiksi näissä tilanteissa:

”Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!”(Matt.3:13-14)

”Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.”(Joh.4:6-9)

Jeesus pyytää apua Johannekselta ja samarialaiselta naiselta. Molempien reaktio on aluksi hyvin samanlainen. He arvostivat Jeesusta suuresti ja pitivät Häntä paljon arvokkaampana kuin itseään. ”Kuinka noin korkea-arvoinen ihminen pyytää apua minulta? Minunhan pitäisi joutua pyytämään apua Häneltä.” Lopulta molemmat kuitenkin auttavat mielellään ja se on heille suuri kunnia ja ilo. ”Minä saan olla auttamassa Jeesusta. Minusta on hyötyä.”

Kaikki tarvitsevat apua joskus. Myös Jeesus. Eikä avun pyytämistä tarvitse hävetä. Se on mitä luonnollisin osa ihmisyyttä. Me tarvitsemme toisiamme, saamme pyytää apua ja auttaa muita.

Miten sinä reagoit, kun sinulta pyydetään apua? Ehkä ajattelet: ”Äh, taas joku on apua vailla. En millään jaksaisi auttaa, mutta kai se on pakko.” Voisimmeko me suhtautua toisen auttamiseen niin kuin Johannes ja samarialainen nainen? Voisimmeko ajatella, että on kunnia saada auttaa toista ja tehdä hänen päivästään parempi sekä iloita yhdessä hänen kanssaan? Meidän eteen tulevat tilanteet eivät ehkä hämmennä yhtä paljon kuin se, kun Jeesus pyysi apua. Lähimmäistä auttaessa voimme kuitenkin ajatella auttavamme Jeesusta ja nähdä tuossa toisessa ihmisessä Jeesus, sillä Hän sanoo Raamatussa: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”(Matt.25:40.)

Tero Heikkilä

Nuorisotyönohjaaja

11.1.2019

Kasteella Jumalan katseen alla

Ensi sunnuntain aihe kirkossa on kasteen lahja. Jeesus antoi seuraajilleen käskyn tehdä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Käskyä on noudatettu kohta 2000 vuotta, ja tulosta on syntynyt. Kristittyjä on yli 2 miljardia ympäri maailmaa. Kaste on niin tärkeä asia, että Jeesus asetti sen pelastuksen edellytykseksi. Jumala voi toki kaikkivaltiaana pelastaa kastamattoman, jos Hän sen hyväksi näkee, mutta meillä muilla ei ole oikeutta väheksyä kasteen merkitystä.

Lapsena kastettu ei aina osaa niin arvostaa kastettaan, kun ei siitä mitään muista. Dokumentitkin voivat olla vähäiset. Minulla esimerkiksi ei ole yhtään valokuvaa kastetilaisuudestani. En ole koskaan nähnyt kastetodistustani. Vanhempani ja kummini ovat tapahtumasta kertoneet, joten asiaa ei ole tarvinnut epäillä. Kirkonkirjoista voin asian tarkistaa, jos alan kaivata dokumenttia tapahtuneesta.

Tuntuu valtavan hyvälle, että minut on kastettu Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi jo aivan pienenä, ilman minkäänlaista omaa ansiotani. Vanhempani tahtoivat antaa minut Jumalan huolenpitoon ja armon varaan. Mitään parempaa he eivät olisi voineet lapselleen antaa. Jumala otti minut omakseen ja alkoi vaikuttaa elämässäni. Itse olen lähinnä pyrkinyt sössimään asioitani tekemällä vääriä valintoja ja virheitä. Mikään tekemäni asia ei kuitenkaan voi mitätöidä Jumalan lupauksia, jotka kasteessa olen saanut omakseni. Samat lupaukset koskevat tietysti jokaista kastettua kristittyä, sinuakin.

On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kaste mikään taikatemppu ole. Ilman uskoa Jeesuksen sovitustyöhön se on hyödytön. Kasteessa Jumala lahjoittaa kastettavalle koko pelastuksen ilman ehtoja, mutta ilman uskoa se kaikki menee hukkaan. Kasteessa olemme saaneet Taivaan avaimet taskuumme, mutta ovi ei aukea, ellemme kokeile avainta lukkoon. ”Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?»”(Joh.11:25-26)

Vilho Mäkinen
Diakoni

© 2019 Keuruun Seurakunta