Majakka

29.5.2019

Hapuilijasta sillan tolpaksi

Kulunut reilu vuosi on ollut itselleni uuden kristillisen ymmärryksen syvällistä jäsentymistä. Matka on edelleen kesken, mutta paluuta vanhaan ei tunnu olevan.
   ”Raamatussa taivas ei ole tulevaisuuden määränpää vaan arkisen elämämme kätkössä oleva ulottuvuus – Jumalan ulottuvuus. Jumala teki taivaan ja maan ja lopulta hän tulee korjaamaan ne ja yhdistämään ne keskenään ikuisesti.” Näin opettaa Durhamin ex-piispa N. T. Wright. Hän huomauttaa, että vallitseva käsitys maan ja taivaan totaalisesta erosta periytyy selvemmin pakanallisesta uskonnollisuudesta.
Entäpä jos taivas ei siis olekaan jossain tuolla kaukana? Entäpä jos taivas ja maa ovatkin päällekkäiset todellisuudet ja leikkaavat toisensa? Mitäpä jos tätä maailmaa ei kerran hävitetäkään, vaan se yhdistetään Kristuksessa Jumalaan niin, että kätkössä oleva tulee täydellisesti ilmi? Siinä tapauksessa keskeinen kysymyksemme onkin miten saada yhteys siihen, joka on kätkettynä juuri tässä ja nyt. Yhteyden auettua meistä tuleekin silta kahden päällekkäisen todellisuuden välillä.
”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä
ja totuudessa.” (Joh. 4:23) Me emme siis rukoile jotain kaukaista Jumalaa vaan rukoillessamme Jeesuksen nimessä meidän ympärillemme avautuu erityisellä tavalla ylösnousemuksen huone.
Jeesus sanoo: ”parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’” (Luuk. 10:9) Voisiko tuleva helluntain aika merkitä myös meidän kirkossamme jotain sellaista?

Seppo Viljasjärvi

13.5.2019

Kutsu kotiin

Aikoinaan eräs haastattelija kysyi Pirkka-Pekka Peteliukselta: ”Rukoiletko joskus?” Petelius, joka tunnetaan ehkä parhaiten koomikkona, vastasi: ”Kyllä!” Sitten hän perusteli vastaustaan: ”Eihän meistä jää edes tuulen huuhtelemaa takapuolta.” Kaikessa keveydessään koomikon suusta tullut vastaus on syvästi totta.

Meidän henkilökohtainen maailmanloppumme ei johdu ilmastonmuutoksesta, vaan siitä, että menetämme luottamuksen elämän tarkoitukseen ja Jumalaan. Sama tarkoituksen puute ajaa ihmiset kuluttamaan luonnonvaroja, ihmissuhteita, päihteitä ja niin edelleen tavoilla, jotka ovat vahingollisia. Me kuolemme ennemmin tai myöhemmin, mutta jos meillä on sisimmässämme syvä luottamus tarkoitukseen, joka ei pääty edes kuolemaan, emme ole toivottomia. Ensimmäisen kristillisen pääsiäisen sanoma, Jeesuksen ylösnousemus, avaa meille näköalan ikuiseen elämään, jonka vuoksi kannattaa elää rehellisesti ja oikein, vaikka emme saisi siitä mitään aineellista tai maallista hyötyä.

Raamattu kuvaa menneiden sukupolvien uskoa näin: ”Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata” (Hepr. 12:13-16). Ensi sunnuntain aihe kirkossa onkin Jumalan kansan koti-ikävä.

Me tarvitsemme edelleen omantunnon ihmisiä, jotka eivät tavoittele vain maallista hyvää, vaan joiden näköala ulottuu kauemmas. Vapaus on Jumalan meille antama lahja. Sitä meiltä ei voi viedä mikään, jos vain emme luovu siitä itse sisäisesti. Me olemme saaneet lahjaksi vapauden tarkoituksettomuudesta, vapauden syyllisyydestä ja vapauden kuolemasta.

Jukka Jämsén Hiippakuntasihteeri
lähetys- ja kansainvälinen työ Lapuan hiippakunta

2.5.2019

Ei aitoja, ei rajoja

 Ei aitoja, ei rajoja. Sellainen oli Jeesuksen ajan lammaspaimenen työpaikka. Paimenta tarvittiin pitämään lauma poissa viljelmiltä ja pedot loitolla lampaista. Tämän ajan ihminen on jokseenkin samassa tilassa kuin entisajan lampaat ilman paimenta: kaikki asiat näyttäytyvät samanarvoisina, kaikki palstat; elämän viljely ja varjelu kuten myös vihapuhe ja väkivalta ovat helposti valittavissa ja niitä esitetään henkilökohtaisina valintoina ja oikeuksina.
Jokaisen virikkeen ja mahdollisuuden perään säntäävät lauman jäsenet saavat porukan hajaantumaan. Mitä hyvä paimen haluaa laumansa tekevän? Paimenen pyrkimyksiä on kaksi. Hän pyrkii viemään laumansa parhaan ravinnon äärelle. Toinen tavoite on pitää lauma turvassa. Laumaa puolustaakseen hyvä paimen laittaa henkensäkin alttiiksi.
Vapahtaja vertaa itseään paimeneen. Hän kutsuu parhaan ravinnon ääreen. Hän tahtoo laumansa olevan turvassa jopa kuolemalta. Kaitse Jeesus, paimen hyvä, laumassasi minua! Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua. (VK.378)

Unto Mikkonen diakoni, eläkeläinen

© 2019 Keuruun Seurakunta