Papin paja

Saarna 20 su hell. Keuruu

Kirjoitettu 8.10.2018 klo 19:39

Joh. 7: 40–52

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: ”Tämän täytyy olla se profeetta.” Toiset sanoivat: ”Hän on Messias.” Mutta toiset epäilivät: ”Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.” Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.

    Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ”Miksi ette tuoneet häntä?” Miehet vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!” Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Mutta toiset sanoivat hänelle: ”Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.”

 

Eräs ystäväni kertoi kerran omasta hengellisestä taipaleestaan. Tiettynä aikana elämässään häntä alkoi kovasti kiinnostaa uskonnolliset asiat.

Senpä vuoksi hän tutustui avoimin mielin moniin uskontoihin. Hän tutkiskeli buddhalaisuutta, luki Raamattua, koraania ym. 

Ennakkoon hän oli ehkä eniten kiinnostunut juuri buddhalaisuudesta, jokin siinä viehätti häntä, mutta hän siis tutustui uteliaana moniin erilaisiin ajattelutapoihin. 

Hän joutui yllättäen huomaamaan, että yksi luettu teksti puhutteli jotenkin ainutlaatuisella tavalla. Yksi teksti palasi itsestään tämän tästä hänen mieleensä ja kielen päälle märehdittäväksi.

Yksi kirja osoitti näin olevansa elävää sanaa. Ehkä arvaattekin, tuo teksti oli Raamatun eri tekstejä.

Sillä tavoin Raamattu osoitti tuolle ystävälleni olevansa toisenlaista kirjallisuutta kuin muu kirjallisuus. Se ei puhutellut hienojen ajatusrakennelmien vuoksi. Se tuntui itsessään johtavan uusiin ajatusrakennelmiin. Se oli sanaa, joka puhui ja joka valaisi.

Jesajan kirjassa sanotaan:

”Kuuntele minua, kansani,
kansakunnat, tarkatkaa sanojani,
sillä laki on minusta lähtöisin,
minä säädän oikeuteni kansojen valoksi.” Jes. 51:4

Jumalan säätämä liitto, joka oli ilmaistu laissa, hänen sanassaan, sen tuli olla kansojen valo.

Sen tuli olla johtamassa ihmiskuntaa uuteen ymmärrykseen.

Katsotaanpa pari esimerkkiä siitä, kuinka Israelin saama Jumalan sana johti sitä uuteen ymmärrykseen.

(Suluissa oleva jätetty puhumatta kirkossa. 5. Mooseksen kirjassa luvussa 21 sanotaan, että jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille ja sanottava kaupungin vanhimmille: ”Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen. Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.

Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä.

Kuulostaa aika hurjalta. Äkkiä katsottuna tuo laki ikään kuin antoi vanhemmille vallan lapseensa. Mutta itse asiassa, tuo laki lopetti vanhempien vallan tappaa lapsensa milloin halusivat. Asia piti tuon lain vuoksi altistaa kaupungin vanhempien tutkinnalle.

Huomattakoon lisäksi, ettei juutalaisesta historiasta tunneta tapauksia, jolloin joku lapsi olisi oikeasti tuolla tavoin kivitetty.)

Otetaan toinen esimerkki Vanhasta testamentista.

”Jos joku teistä tuottaa toiselle vamman, häntä itseään kohdeltakoon samoin: murtuma murtumasta, silmä silmästä, hammas hampaasta. Hän itse saakoon saman vamman, jonka hän toiselle aiheutti.” (3. Moos. 24:19-20)

Aika brutaalia, eikö? Noh, mennäänpä hetkeen, jolloin tämä ajattelutapa syntyi.

Sitä ei ensinnäkään oltu tarkoitettu otettavan kirjaimellisesti. Kuolemanrangaistus murharikoksesta oli ainut käytännössä tämän lain mukaan toteutettu rangaistus. 

Silmä silmästä – tämä laki teki kuninkaan ja talonpojan silmistä saman arvoiset. Se oli uusi ajatus tuolloin. Esim. juutalaisuutta ympäröineissä kulttuureissa aatelisen ihmisen silmä oli aatelittoman silmää arvokkaampi.

Hammas hampaasta – samalla tämä laki varmisti, että ainoastaan syyllistä rangaistiin hänen tekemästään rikoksesta. Muissa lakikoodistoissa saatettiin säätää, että jos joku surmasi jonkun tyttären, surmaajan tytär tuli surmata rangaistukseksi. 

Raamatussa ollut ”silmä silmästä” -laki ei tuollaista sallinut.

”Hän itse saakoon saman vamman, jonka hän toiselle aiheutti” – tämä laki myös lopetti koston kulttuurin, jossa silmänsä menettänyt saattoi kostoksi puhkaista syylliseltä molemmat silmät.

Näin havaitsemme, että ”silmä silmästä” -ajattelu oli mitä edistyksellisin idea ihmiskunnan oikeudentajun historiassa.

Eli, kulttuuri, joka oli saanut vastaanottaa Jumalan sanan, Israel, tuon kulttuurin sisällä alkaa syntyä uutta ymmärrystä siitä, mikä on todellista oikeudenmukaisuutta. Israelin kansan sisällä, syntyy ensimmäistä kertaa historiassa käsitys yksilöiden samanarvoisuudesta ja esim. ajatus lasten ihmisarvosta tulee siinä juurelleen. 

Israelin vastaanottama Jumalan sana oli elävää sanaa. Se synnytti uutta ymmärrystä elämästä. Se ei ollut pelkkää mekaanisesti ulkoa opeteltavaa lakia. Se oli elävää sanaa; sanaa, joka salli keskustelun uusista ideoista ja ajatusmalleista. 

Tämä osoittaa nähdäkseni, että juutalaiseen perinteeseen on aina täytynyt sisältyä ajatus lain tulkitsemisesta. Tietty sallittu väljyys kirjoitetun sanan ja ihmisen tulkinnan välillä on mahdollistanut ajatusprosessin ja keskustelun, jossa luovuus on kukkinut koko ihmiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Se oli oikeutta kansojen valoksi. Valoa nähdä esimerkiksi todellinen kaikille yhtäläinen ihmisarvo.

Päivän kysymyksemme kuuluu, ymmärsivätkö ylipapit ja fariseukset Jumalan sanan tuolla tavalla?

”Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!”

Näyttää siltä, että heidän on väkisinkin torjuttava ajatus siitä, että Jeesus voisi olla profeetta tai messias. 

Nikodemos, joka oli yöllä mennyt Jeesuksen jutellakseen hänen kanssaan suoraan, ottaakseen hänestä selvää, hän huomauttaa, että tuossa laissa, jota ylipapit ja fariseukset väittävät seuraavansa, että siinä käsketään oikeasti kuulemaan syytettyä ja ottamaan tarkoin selvää mitä hän on tehnyt ennen kuin mennään häntä tuomitsemaan.

Vastineeksi Nikodemos saa kuulla halventavan tölväyksen painua tutkimaan kirjoituksia.

Jeesus on siis torjuttava hinnalla millä hyvänsä. Ei saa antaa tapahtua, että ylipappien ja fariseusten oma käsitys Jumalasta alistettaisiin arvioitavaksi. Heillä on liian paljon pelissä. Asiasta ei passaa keskustella.

Tosiasiassa he eivät halua alistua tutkittavaksi, että palvovatko he itse todellista elävää Jumalaa, vai onko kyse heidän itse muodostamastaan epäjumalasta.

He taitavat tuntea Jeesuksen edessä pelkoa ”jos tuo mies on messias tai profeetta, se meinaa, että minä olen itse samanarvoinen kuin rahvas. Sehän nyt on kerrassaan sietämätön ajatus. Parempi kirota ja tappaa tuo mies.”

Heidän oma napansa oli se, mitä he palvoivat jumalana.

He eivät etsineet Jumalan sanasta valoa elämään, vaan valoa, jolla kirkastaa heidän omaa kunniaansa, ei Jumalan kunniaa.

Sen vuoksi Jumalan sana ei saanut olla synnyttämässä heidän keskuuteensa uutta elämää niin kuin oli tapahtunut satojen vuosien ajan aiemmin.

He eivät saaneet aikaan edistystä vaan taantumista. He eivät olleet uuden  tulevaisuuden välittäjä.

Heidän totuuskäsityksensä oli sellainen, ettei se kutsunut heitä alituiseen dialogiin, keskusteluun asioiden todellisesta luonteesta. 

Jumalan sana oli heille enemmän mekaanista lakia. Yksisuuntaista sanaa. Ei sellaista sanaa, joka luo uutta, niin kuin maailman alussa. Ei sellaista sanaa, joka saa kuulijansa katsomaan maailmaa ja elämää uudella tavalla. Ei sanaa, joka saa sisimmässä kumpuamaan elävän veden virrat, sanaa, joka synnyttää uusia sanoja, kuten Jeesus oli juuri ennen päivän evankeliumikatkelmaa sanonut. 

Jeesuksen puhe haastoi katsomaan asioita uudella tavalla. Jeesus kutsui ihmisiä dialogiin, keskusteluun, uuteen ymmärrykseen. Jeesuksen puhe loi uutta, antoi ihmisarvon kaikille. 

Tähän prosessiin fariseukset ja lainopettajat eivät tahtoneet astua. Nikodemos oli ainut toisenlainen. 

Tiedämme miten historia on sittemmin edennyt. Juutalaiskristillisen länsimaailman sisällä on entisestään vahvistunut mainittu ajatus kaikkien samanarvoisuudesta, sen sisällä on syntynyt yksilön vapauden ajatus ja ajatus luovuttamattomista ihmisoikeuksista, puhumattakaan asioista, joilla pyritään turvaamaan vaikkapa demokratian säilyminen. Esim. sananvapaus on tällainen asia.

Mutta saman kulttuurin piirissä Jumala on viimeisten vuosisatojen ajan yhä enenevissä määrin haluttu työntää kaiken julkisen keskustelun, julkisen dialogin ulkopuolelle. Jumalan mainitseminen julkisesti tuntuu olevan joillekin puistattava kirosana.

Samanaikaisesti julkisesta keskustelusta on jatkuvasti tullut vaikeampaa ja verisempää. Yhteinen totuuden tavoittelu on todellisesti vaikeutunut. Ihmiset tuntuvat jakaantuvan yhä enemmän erilaisiin riiteleviin leireihin.

Samoin joskus tuntuu, että kulttuuria pitää samalla koko ajan enemmän ja enemmän rakentaa byrokraattisten sääntöjen varaan. Ihan kuin evankeliumin Jumalan hylkääminen tekisi kulttuurista enemmän ja enemmän lakihenkistä.

Kysyn: onko sattumaa, että nämä asiat esiintyvät kulttuurissa samanaikaisesti? Vai onko toinen seuraus toisesta? Jumalan Pyhä Henki avatkoon meidät näkemään sen, mikä on totta tässä asiassa.

Meidän osamme ei kuitenkaan ole toivoton. Meidän on muistettava, että meillä on Jumala, joka nousee ylös kuolleista, kun hänestä tulee ihmisille kirosana. Missä pimeys lisääntyy, siellä valo erottuu selvemmin. 

Meillä on totuus, joka vastaa meille, kun me kutsumme häntä. Totuus, jolta voimme kysyä, jonka kanssa voimme jutella.

Meillä on elävä sana, joka kaikuu kuoleman laaksossakin. 

Meidän on muistettava, että kun me kokoonnumme yhteen rukoilemaan, me saamme olla osa keskustelua, joka on täynnä rakkautta, joka on täynnä lupausta, täynnä uutta elämää. 

Meillä on näin tulevaisuus, joka on luonamme jo tänään.

 

Seppo Viljasjärvi


Kategoriat: jumalanpalvelus

Avainsanat: ,


Selaa artikkeleja:

© 2018 Keuruun Seurakunta