Papin paja

Puhe seurakuntien yhteisessä rukousillassa 22.1.19 Betanialla

Kirjoitettu 23.1.2019 klo 13:48

”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.” 2. Moos. 20.

Näin opastetaan kymmenen käskyn laissa välittömästi ensimmäisen käskyn jälkeen.

Aina ei välittömästi huomaa, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kun on käsitys, että Jumala, tuo perimmäinen totuus kaiken takana, tuo kaiken yhteen liittävä totuus, että hän on enemmän kuin mikään luotu, että hän on enemmän kuin mitä välittömästi käsitämme, se rohkaisee meitä tietynlaiseen elämään.

Se rohkaisee meitä ajattelemaan, että meidän on aktiivisesti etsittävä Jumalaa. Se rohkaisee meitä etsimään häntä rukouksessa ja odottamaan hänen vastaustaan.

Kun Jumala ei ole vain patsas jota kumartaa, se rohkaisee meitä puhumaan hänelle. Niinpä Vanhalle testamentille onkin ominaista lukuisat rukoukset. Ne voimme löytää psalmien kirjasta.

Tällainen jumalakäsitys rohkaisee etsimään häntä luovasti. 

Kun tähän yhdistetään ajatus, että meidän tulee olla hänen kuvansa, se rohkaisee pohtimaan aktiivisesti ja luovasti, että mikä on oikeudenmukaista. Millainen olisi meidän yhteisen oikeudenmukaisen yhteisömme oltava, että se heijastelisi Jumalan hyvyyttä?

Tuon pohdinnan tuloksena voimme löytää Raamatusta yhden mahdollisesti kaikkein merkittävimmistä muutoksista ihmisen oikeudenmukaisuuden käsityksen historiassa.

”Silmä silmästä, hammas hampaasta. Hän itse saakoon saman vamman, jonka hän toiselle aiheutti.” (3. Moos. 24:20, myös 2. Moos. 21:24)

Kuulosta meistä hurjalta, mutta tuona aikana, jolloin joku saattoi yhdestä haavasta tappaa miehen, yhdestä naarmusta nuorukaisen (1. Moos. 4:23), tuona aikana silmä silmästä -periaate oli merkittävä askel kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Tuo muutos oli mahdollista, koska Israelin kansan perinne rohkaisi luovaan ajatteluun. Sen perinteessä ei ollut kyse pelkästään ja ainoastaan laista, jota noudatettiin. Se ei ollut Jumalan kumartamista kumartamisen vuoksi. Se oli Jumalan palvomista,hänen hyvyytensä tähden.

Raamatullisen uskon vaikutuksen maailman oikeudenmukaisuuteen voimme nähdä muutenkin.

Kreikkalaisen vapaan miehen oli opittava ajattelemaan uudella tavalla, kun sanoma ylösnousseesta Jeesuksesta levisi hänen luokseen. Ettäkö minun orjani pelastuu ihan samalla tavalla kuin minäkin? Ettäkö ihan samassa veneessä lopulta ollaan, yhtä arvokkaitako?

Sittemmin juuri kristityt ovat olleet eturintamassa taistelemassa orjuuden lopettamiseksi. Ei vain miekoilla, vaan kynillä ja musteella, harkitulla puheella.

Rukous, keskustelu, luova ajattelu, totuus ja oikeudenmukaisuus.

Nämä kuuluvat yhteen. 

Niin kuin Paavalikin sanoo: rakkaus iloitsee totuuden voittaessa, vanhan käännöksen mukaan ”totuuden kanssa”, niin kuuluvat oikeus ja totuus, oikeudenmukaisuus ja ihmisyhteisön sisäinen totuutta tavoitteleva keskustelu yhteen.

Väärän tiedon edistäminen, tai keskustelun torpedoiminen heijastuu siten lopulta yhteisössä toteutuvaan oikeudenmukaisuuteen. 

Nykyaikana ihmisten välinen keskustelu on helpompaa kuin ehkä koskaan. Samalla siitä on tullut ehkä vaikeampaa kuin koskaan ja yhdessä hyväksytyn totuuden tavoittaminen tuntuu lähes mahdottomalta. 

Sosiaalinen media mahdollistaa keskustelun missä vain ja milloin vain. Mutta niin helposti siitä tulee riitelyn, turhautumisen, väärin ymmärtämisen ja ohi puhumisen kenttä. 

Eräs ystäväni, pastori Sami Lahtinen, kirjoitti vähän aikaa sitten somen luonnetta pohdiskelevan blogikirjoituksen otsikolla Pub Some.

Hän päätyy toteamaan, että some ei ole neutraali tila, vaan se on kapakan tai baarin kaltainen tila, joka laskee ihmisten estoja ja kärjistää piirteitä. 

Sen vuoksi siellä tulee käyttäytyä kuin olisi kapakassa.

”Puhu hyväntahtoisesti, älä tilitä ja poistu ajoissa. Näin vietät laatuikaa ja vältät morkkiksen ja somerysyn”, Sami kiteyttää.

Eipä ollenkaan huono ohje, mitä tulee sosiaaliseen mediaan. Saattaapi onnistua kirkastamaan paremmin totuutta tuota noudattaessaan.

Mitä tulee muuten toisiin ihmisiin, muistuu mieleen eräs työkaverini joskus 10 vuotta takaperin ja Lutherin tulkinta 8. käskystä.

Työkaverini käyttäytymisessä oli omasta ja muiden mielestä joitakin ärsyttäviä piirteitä. Kerran sitten sisälläni kiehui oikein urakalla.

Varkain vahvistui suuri halu päästä purkamaan sydäntä jollekin oikein olan takaa. Mutta sitten muistinkin Lutherin opetuksen käskystä ”älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Luther neuvoo, että vaikka olisi joskus todellista aihettakin moittia lähimmäistä, pyri puhumaan hänestä yksin positiiviseen sävyyn. 

Pysähdyinkin ja keskityin miettimään vain hyviä asioita kollegastani. Yhtäkkiä tunsin, kuinka suuttumus sisälläni menetti voimansa. Oli helpompi olla, ja seuraavalla kerralla kohdatessani työkaverini kykenin olemaan hänen seurassaan vapautuneempi ja ohjaamaan häntä omalla käytökselläni toivottavampaan suuntaan.

En väitä, että tämä toimisi aina, mutta joskus siis voi olla aihetta soveltaa tuota kapakassa toimivaa ajatusmallia myös omaan sisäiseen keskusteluunsa. Oma sisin ei ole neutraali tila. Vaikka jokin siellä esitetty olisi tottakin, me osaamme joskus kärjistää sen niin, ettei rakkaus enää iloitse.

Ole siksi hyväntahtoinen. Olit sitten kapakassa, some pubissa, kotona tai ihan vain itseksesi.

Edistät näin hyvää keskustelua, edistät totuuden löytymistä niin, että rakkaus iloitsee ja niin oikeus virtaa.

Palataan vielä mistä lähdettiin. 

”Älä tee jumalankuvaa, olkaa hänen kuvansa, etsikää ja kirkastakaa häntä.” 

”Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, 

etsikää aina hänen kasvojaan.” julistaa tämän viikon psalmi 105.

Tämä kaikki merkitsee, ettei meidän tule väheksyä yhteisen rukouksen merkitystä tavoitellessamme oikeudenmukaisuutta.

Siis rukoilkaamme….

 

Seppo Viljasjärvi


Kategoriat: Yleinen

Avainsanat: , ,


Selaa artikkeleja:

© 2019 Keuruun Seurakunta