Majakka

22.11.2017

Antakaa toisillenne anteeksi

Viime sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.

Tämä on tärkeä omaksua, sillä kaikessa kohtaamisessa olemme alttiina väärinymmärryksille. Se että saa anteeksi virheensä on lohdullista. Vaikea on antaa anteeksi, mutta kun siihen sitoutuu, on se elämää huomattavasti helpottava tilanne. Mitään niin vaikeaa ei ole, ettemmekö saisi itsellemme antaa anteeksi ja pyytää anteeksi ja näin kokea Jumalan armon todeksi.

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
    Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

Tämä on kohta joka pitäisi yhä uudelleen ja uudelleen lukea. Kuinka usein olemme katkeria ja alamme jopa kostamaan asioita, vaikka ei olisi syytä. Jospa me osaisimme nähdä Kristuksen lähimmäisessämme, niin voisimme toteuttaa Jeesuksen opin. Lähimmäisen rakkaus lisääntyy vain rakastamalla. virren sanoin: Auta meitä Kristuksemme, rakastamaan kaikkia. Anna rististäsi voimaa, kutsuasi seurata.

Seija Niininen Diakonissa

9.11.2017

Ajatuksia isänpäivälle

Ensi sunnuntai, joka on marraskuun toinen sunnuntai,  on jo sukupolven ajan tunnettu isänpäivänä. Äitienpäivä, jota vietämme toukokuun toisena sunnuntaina omaa puolestaan jo yli sadan vuoden perinteet. Elämä olisi henkisesti ja monilla muillakin tavoilla köyhempää, jos meiltä puuttuisivat ne tekijät, joita nyt vietettävä isänpäivä ja keväinen äitienpäivä mahdollistavat ja antavat.
 
On hyvä, jos näillä nykyisillä tavoilla ja perinteillä voitaisiin luoda perhe- ja sukuyhteyttä monin tavoin kiireisessä elämän sykkeessä. Olen kohdannut monia isiä, jotka tajuavat isän merkityksen lapsilleen, niin pojilleen kuin tyttärilleenkin. Isän antama aika lapsilleen on parasta sijoitusta tulevaisuuteen.
 
On hyvä, myös muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka ovat siirtyneet keskuudestamme lepoon. Monet meistä käymme poisnukkuneiden isiemme ja esi-isiemme haudoilla myös tulevana sunnuntaina.
 
Kristittyinä saamme omistaa Vapahtajamme opettaman Isä meidän rukouksen. Sen me osaamme ulkoakin. Jo alkusanat ”Isä meidän”, kertovat paljon. Vapahtajamme opettaa meitä yhdessä ja erikseen puhuttelemaan suurta maailmankaikkeuksien Luojaa Isänämme. Mekin saamme olla hänen luominaan hänen lapsiaan.
 
Olemme jo ensimmäisistä ihmisistä alkaen kautta ihmiskunnan sukupolvien Jumalan kuvaksi luotuja. Hän on antanut meille lahjaksi elämän hengen ja kaiken, mitä meissä on. Kaikki on meille lahjaa myös oman työmmekin kautta tullut, sillä Luojamme on antanut siihenkin mahdollisuudet. Taivaallinen Isämme on tarkoittanut kaikkea elämässämme niin käyttämään, että hänen hyvä tahtonsa voisi toteutua lähimmäistemme kanssa ja kaikessa.
 
Isä meidän jo kahdessa sanassa ilmaisee, että me kaikki olemme Jumalan luomina tarkoitetut sisariksi ja veljiksi toisillemme. Me tiedämme myös lankeemuksen todellisuuden ja  rehellisinä syvimmin itsessämme. Mutta suurempi todellisuus kuin omat syntimme ja syyllisyytemme on Taivaallisen Isän rakkaus meitä, lapsiaan kohtaan. Hän on Isämme kaikessa ja hän antaa Jeesuksen tähden syntimme anteeksi. Siksi saamme kerran olla myös Isämme ja isiemme ja äitiemme kanssa taivaassa.
 
 
Lauri Oinonen
Keuruun seurakunta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2.11.2017

Pyhäinpäivän toivoa kohti

Katselin yksi ilta youtubesta videota kolmesta koiranpennusta. Olisi ollut rutkasti muutakin tekemistä. Mutta niin siinä meni 10 minuuttia että hurahti tuota näkyä tuijottaessa, kun kolme pörriäistä leikki ja samoili muutaman neliön häkkiaitauksessaan. Hellyttävästi ihan kaikki motoriset taidot eivät olleet vielä hiotuneet.

Siinä yksi esimerkki niistä asioista, joita ei vaan väsy tuijottamaan.

 

Näyn katseleminen on riittävä ja paras palkinto siitä. Ei kaipaa mitään suurempaa hyötyä tuosta ajasta. Sielu ylistää kaunista näkyä.

Sydämen ylistys pulpahtelee suusta, kun ihan itsestään keksii pikkuvanhoja vuorosanoja leikkiville vauvoille. Sillä tavoin sitä kirjoittaa mielessään suurempaa tarinaa tuolle kauniille näylle. Se suorastaan pakottaa siihen.

Kaikki tämä on palvontaa. Sitä koemme aina, kun teemme jotain, joka nappaa mukaansa ja pitää otteessaan. Kun ajantaju menee. Kun ei muista syödä eikä nukkua. Kun tekeminen on niin motivoivaa ja itsessään palkitsevaa.

Voisiko sellainen toteutua kaikessa elämässä? Viimeistään pyhäinpäivän tienoilla saattaa mieleen nousta asioita, jotka vievät ruokahalun ja levolliset yöunet. Eräs pappi havaitsi omassa epätoivossaan, ettei pyyntörukous tuonut rauhaa sydämeen. Mutta Jumalan ylistäminen sen sijaan toi!

Kolmiyhteisen Jumalan palvominen merkitsee liittymistä hänen sisäiseen keskusteluunsa, draamaansa ja rakkauden tanssiinsa. Jumalan ylistäminen ylittää elämän mustat laaksot, sillä se on yhtymistä rakkauteen, joka on Jeesuksessa voittanut kuoleman; rakkauteen, joka on voittanut kaiken epätoivon.

Rakkauden näky loistaa joka päivä luomakunnassa ja Jeesuksen evankeliumissa. Sitä saamme palvoa rukouksessa Pyhässä Hengessä.

 

Seppo Viljasjärvi

Kasvatuksen pappi

19.10.2017

Usko ja epäusko

Ensi sunnuntain aihe ”usko ja epäusko” vie meidät aivan kristinuskon ytimeen.

Seurakunnan yhteisessä uskontunnustuksessa lausutaan kaikki oleellinen; Jumala on Luoja, Jeesus on kuoleman voittaja ja syntiemme sovittaja ja Pyhä Henki on yhteyden luoja ja pyhittäjä. Uskontunnustukseen yhtyminen voi joskus tuntua ylivoimaiselta ja vaikealta. Kun elämää varjostaa vastoinkäymiset ja ahdistus, Jumala tuntuu kaukaiselta ja jopa epäuskottavalta. Myös Jeesus joutui huutamaan kerran: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”.

Jumalaan turvautuminen voi kuitenkin tuoda elämään sen ainoan lohdutuksen. Jumala on luvannut huolehtia kaikista luoduistaan. Jeesus korotettiin kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jumalan rinnalle. Samoin Jeesus lupasi seuraajilleen sijan Taivaan kotiin. Osallisuus Jumalan perheväkeen ja Taivaan perilliseksi ovat parhaita lahjoja mitä ihminen voi omistaa. Epäuskon vallatessa saatamme alkaa epäilemän Jumalan lupauksia. Mietimme, voimmeko sittenkään kelvata Jumalalle.

Raamatun vakuutus on varma: ”Älä pelkää. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

 

Tuula Lahti, Keuruun seurakunta

13.10.2017

Yhtä matkaa

Israelissa on juuri vietetty viikon mittaista Lehtimajajuhlaa. Tässä sadonkorjuujuhlassa muistellaan erämaavaellusta ennen Luvattuun Maahan saapumista. Palmunlehdistä rakennetuissa harvakattoisissa lehtimajoissa israelilaisten ajateltiin asuneen erämaavaelluksensa aikana. Perinteeseen kuuluu, että lehtimajassa syödään ja seurustellaan perheen ja ystävien kanssa, lauletaan ja luetaan Raamatusta erämaavaelluksen tapahtumista.

Jumala kutsui kansansa orjuudesta vapauteen, erämaahan puhuakseen sille suloisesti ja solmiakseen sen kanssa liiton. Rakkauden laki – kymmenen käskyä viitoitti tietä, mutta matkanteko osoittautui toistuvaksi kapinoinniksi. Kuitenkin Jumala armahti katuvaa kansaansa tämän kompuroinneista ja harharetkistä ohjaten omansa uskollisesti perille asti.

Entä oma polkumme? Yhtä lailla kivikkoista rakastaa ”Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä”. Mutta voimme iloita Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta, kun hän on jo kantanut rakkaudettomuutemme koko syntikuorman. Ristillä hän on tehnyt sovinnon lunastamalla meidät vapaiksi. Haluammeko elää hänen valmistamansa sovituksen turvin? Luotammeko koko elämämme hänen johdettavakseen? Iloitsemmeko matkakumppanuudesta hänen kanssaan? Joka aamu on hänen armonsa uusi. ”Astukaamme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme”, Hepr 4:16.

Jari Honkakari

5.10.2017

Jumala antaa murheisiin rauhan rukoilijalle

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil.4:6-7)

Ei ole helppoa olla huolehtimatta ja murehtimatta mistään. Kun yksille harteille kasataan liikaa työstressiä, ongelmia kotona, taloudellisia huolia ja kaikkea elämän vastoinkäymistä, saattaa tällaiset Raamatun kohdat lähinnä naurattaa ja turhauttaa. ”Helppohan sinun on sanoa älä ole mistään huolissasi, kun et tiedä mitä kaikkea minulla on.” saatat silloin ajatella.

Jumala ei kuitenkaan jätä meitä pulaan sanomalla vain, että älkää huolehtiko. Jumala antaa meille toimintaohjeen mitä meidän on murehtimisen sijasta tehtävä. Rukoilkaa. Rukoilkaa, anokaa ja kiittäkää siitä kaikesta mitä tarvitsette.

Jumala myös kertoo mitä rukoilemisesta seuraa. Hän ei lupaa, että asiat, joista on huolehtinut, häviäisivät saman tien ja elämästä tulisi yhtä ruusuilla tanssimista. Ei Jumala olisi silloin Jumala, jos Hän toteuttaisi kaikki meidän pyyntömme juuri niin kuin me haluamme. Silloin meistä tulisi jumalia. Meillä ei voisi silloin myöskään olla vapautta tehdä omia valintoja ja oppia omien virheiden kautta.

Jumalan ratkaisu on paljon parempi. Hän lupaa olla meidän kanssamme ja antaa meille tuossa mieltä painavassa asiassa rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Kuvittelepa suurin rauha, minkä voit kuvitella. Se on ehkä pimenevässä syysillassa takkatulen ja hyvän kirjan ääressä rennosti oleminen ilman mitään häiriöitä. Tai se voi olla kesäiltana tyyni järvenpinta, johon aika ajoin ilmestyy renkaita pienten kalojen hyppiessä. Mikä tahansa onkaan sinulle se suurin rauha, Jumala lupaa antaa vielä suuremman rauhan asiaan, joka äsken painoi sinua. Tuosta rauhasta käsin asia näyttää paljon enemmän käsiteltävältä ja sen kanssa voi pikkuhiljaa edetä kohti parempaa.

 

Tero Heikkilä

Nuorisotyönohjaaja

Keuruun seurakunta

© 2017 Keuruun Seurakunta