Majakka

18.12.2018

Joulu tulee!

”Joulu tulee, hiipii hiljaa arkeen…” Näin on laulettu muutamana viimevuonna Kauneimmat joululaulut vihkosista. Nätti laulu, mutta ei taida ihan nämä aloitussanat olla totta. Joulu todellakin tulee, mutta ei hiljaa hiipien. Tästä juhlasta on puhuttu pitkin syksyä ja ensimmäiset jouluiset mainokset pyörivät telkkarissa jo marraskuun alusta lähtien. Vauhti vaan kiihtyy ja viikot ovat täydet konserteista, pikkujouluista ja niistä joululauluista. 

Valon juhlaa valmistelemme, sillä Valon Herra on tulossa. Tehkäämme tie Kuninkaalle joka on nöyrä ja armahtavainen,mutta myös elämän ja kuoleman suuri valtias. Joulun lapsi on soma aihe pimeään kaamokseemme ja muinaisen eläinsuojan tapahtumat väikkyvät kauniina kuvina ajatuksissamme pohjolan pimeydessä vaeltaessamme, joulun valmisteluita suorittaessa ja juhlaa odottaessa. Maria ja Joosef saivat vanhemmuuden ihmeen ohella yllättäviä vieraita paimenista, jotka kertoivat tulleensa Messiasta katsomaan. 

Lapsonen ei ole vain kaunis tarinan osa eivätkä joulun evankeliumin tapahtumat pelkästään herkkä idylli. Tämä kaikki on todellinen uutinen matkasta, joka alkaa seimeltä ja päättyy kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Golgatalle ristille. Sieltä vielä tyhjän haudan hämmästykseen. Elämän ja kuoleman Herra on tullut! Joulu tulee ehkä ryminällä tietoisuuteemme tai sittenkin hiipien arkeemme hiljaa. Kansa joka pimeydessä vaeltaa valmistautuu juhlan aikaan. Sytytellään valoja, etsitään koristuksia ja leivotaan sekä siivoillaan. Jokainen valmistelu on riittävästi juuri niin kuin itse juhlasi haluat vastaanottaa. Hoosianna, tervehditty sinä Kuningas! Tule ja tuo oikea joulu elämäämme.

 

Merja Kaunismäki

 

15.11.2018

Valvomisen sunnuntain näköaloja

Elämme marraskuista myöhäissyksyä. Tämä on pyhäinpäivän ja adventin välistä aikaa. Maisemat ovat tummat ja mustatkin. Tummanruskeat kynnetyt pellot valmistavat maata kohti uuttä kevään kasvua talven levon aikana.  Lyhenevänä valoisamman päivän aikana näkee luonnossa myös kauas, koska kesän lehtevät puut ovat nyt lehdettömät. Havupuutkin käyvät talvilevoilleen odottamaan taas ensimmäisten kasvulukkojensa avautumista helmi-maaliskuun auringonvalon lisääntyessä jo ennen muun luonnon kevään näkyvää koittamista.

Ensi sunnuntai on valvomisen sunnuntai ja sen sanoma on Vapahtajamme tulemus kunniassa ja kirkkaudessa. Profeetta Aamoksen kirjassa ovat sanat:”Katso Hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa. Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden. Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot” (Aam. 4:12-13). Myöhäissyksylläkin on Jumala kanssamme, Hän on kanssamme myös kaikessa elämässämme, pimeydessäkin olipa se millaista tahansa.

Herra on turvamme polvesta polveen. Hän, Luojamme on ollut jo ennen luomista ja ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa. Tämä on minusta hyvin turvallinen näköala. Kirkkauteen korotettu Herramme on luvannut olla kanssamme jo tässä ajassa, vaikka silmämme Häntä näekään. Meille on annettu voimaksemme Raamatun sana. Tätä ei pidä vähätellä, sillä sanallaan Jumala on tehnyt luomistyönsä ja sanallaan Hän pitää luomaansa yllä ja synnyttää yhä uutta elämää.

Vaikka elämme Jumalan luomassa maailmassa, elämme samanaikaisetsi lankeemuksen todellisuuden ja anteeksiantamuksen todellisuuden keskellä. Kristuksen tulemuksessa lankeemuksen aika katoaa. Siksi apostoli Pietari sanookin: ”Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus vallitsee”(2.Piet. 3:13).

Uskontunnustuksissa lausumme selkeästi luottamuksemme myös Kristuksen tulemukseen. Uskomme katsoo myös kauas eteenpäin. Me emme voi tätä ymmärtää. Mutta me saammekin olla kaiken sen omistajia, mitä uskoskontunnustuksessa lausumme. Jumalan sunnitelma ja tahto toteutuu ajallaan. ”Hänelle kunnia nyt ja ikuisuuden päivään asti” (!.Piet.3:18).

Lauri Oinonen

 

8.11.2018

Hän on mennyt

 ”Hän on mennyt” sanottiin ennen, kun ei hennottu puhua kuolemasta. Ilmaus oli totta siinä mielessä, että ”hän” ei ollut enää kanssamme. Mutta minne hän oli mennyt? Tuo kysymys on askarruttanut ihmisiä kautta aikojen. Jollekin selitykseksi riittää, että hän on kuollut. Joku vastaa : taivaaseen! ja toinen sanoo: tuonelaan!

Joitakin päiviä sitten näin otsakkeen, jossa sanottiin ”Kuolema on Jumalan maahanmuuttoliike”. Jäin miettimään ajatusta, joka tuntui aluksi tehdyn provosointitarkoituksessa. Maahanmuutto on meillä mielletty toisten, vieraiden, tuottamaksi ilmiöksi. Nyt otsake väitti, että meistä jokainen on maahanmuuttaja ennemmin tai myöhemmin. Tai oliko väite kuoleman kieltämistä, kuten puhe pois menemisestä saattoi olla? Mitä uskomme sanoo kuolemasta?

Sitä piti ihan tarkistaa Raamatusta. Jeesus sanoi kaikkien ihmisten olevan Jumalalle eläviä, niin elossa olevien kuin meille kuolleiden. (Tuo kohta luetaan ensi sunnuntaina jumalanpalveluksessa!) Se mikä meille näyttäytyy pois menona, on Jumalan näkökulmasta rajan ylitys, matka valtakunnasta toiseen.

Näkemäni otsikko on Jeesuksen sanojen valossa totta. Ihmiset vaeltavat ajallisesta ikuisuuteen Jumalan katseen alla. Kuten maallinen maahanmuutto, myös tämä matka iäisyyteen on kulkemista kohti toivoa, kohti parempaa. Tästä näkökulmasta vanha kuolema-sanan kiertävä ilmaus, puhe menemisestä, kuvastaa meidän rajoittunutta asemaamme ajan tällä puolen.

Unto Mikkonen
Diakoni

1.11.2018

Risti – elävän puu

”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.”

Pyhäinpäivän evankeliumi on alkukatkelma Jeesuksen tunnetuimmasta puheesta, eli Vuorisaarnasta. Siinä hän julistaa autuaiksi kaikkia sellaisia ihmisryhmiä, jotka ovat tässä maailmassa ahtaalla. ”Autuaita ovat…” voitaisiin kääntää myös ”hienoja uutisia…”. Jeesuksella on erityisesti heille hienoja uutisia, jotka kokevat voimattomuutta ja näköalattomuutta.

Pyhäinpäivä voi nostaa mieleemme kiitollisuutta ja iloa, mutta myös surua läheistemme poisnukkumisesta.

  Jeesuksen sanat merkitsevät, ettei meidän surumme ole este Jumalan työlle meissä. Jumala voi edistää oman valtakuntansa tulemista maailmaan myös surevan ihmisen kautta, sillä Jumalan valtakunnassa asiat kääntyvät ylösalaisin verrattuna tähän maailmaan. Se merkitsee jopa sitä, että Jumalan valtakunnassa esimerkiksi hengellinen köyhyys on erityinen kristillinen hyve.    

  Suremista kutsutaan joskus surutyöksi. Sureminen ei kuitenkaan ole työtä siinä mielessä, että sitä voisi suunnitella etukäteen niin kuin työtä suunnitellaan. Usein suru ottaa meidät valtaansa yllättäen. Emme voi valita sen tulemista ja menemistä. Mutta sen voimme valita, kohtaammeko sen Jumalan kanssa vai yksin. Suremalla Jeesuksen ristin juuressa annamme mestarin työskennellä meissä. Ei tarvitse osata sanoja, joita hänelle puhuisi. Sekin riittää, että hiljentyy hänen edessään. Tuossa hiljaisuudessa voi olla salattua elämää.

Seppo Viljasjärvi

 

18.10.2018

MIKSI KUKAAN EI OLE KERTONUT MINULLE? VAI KERTOIKO SITTENKIN?

Monissa perheissä on omia sisäpiirin sanontoja ja vitsejä, jotka ovat syntyneet arjen tilanteista ja joita myöhemmin lähes hellyydellä viljellään. Lapsuudenperheessäni yksi niistä on ”Miks’ mulle ei kerrottu!” Nuorempana eivät aina kaikki ruokapöytäkeskustelut jaksaneet kiinnostaa vaan ajatukseni harhailivat omasta mielestä tärkeimmissä asioissa. Usein kävi niin, että jokin asia esim. sukulaistädin vierailu jäi sisäistämättä vaikka samassa pöydässä istuttiinkin. Kun asia sitten itselle selvisi vasta viime metreillä tuli sanottua ”Miks’ mulle ei kerrottu!”

Viime sunnuntaina vietettiin Keuruulla lähetyspyhää ja samasta aihepiiristä kertoo myös ensi pyhän teksti: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty” (Room. 10:13-15). Viime sunnuntaina hiippakuntasihteeri Jukka Jämsen kertoi meille kuinka tätä julistustyötä maailmalla tehdään. Tansanian matkan antina näimme kuvia miten seurakuntalaiset osallistuivat kaikkeen seurakunnan toimintaan, rukousavusta kirkon rakentamiseen, kuinka julistajat kulkevat pihasta pihaan kertomassa Jeesuksesta ja rukoilemassa ihmisten puolesta. Saimme kuulla, miten sanaa ei enää levitetä vain pohjoisesta etelään ja itään vaan monet Afrikan maat tekevät voimakasta lähetystyötä ympäri maailmaa. Intoa ja uskoa tuntuu riittävän!

Täällä Keuruulla, samoin kuin koko Suomessa, tuskaillaan samaan aikaan seurakuntien laskevien jäsenmäärien, puolityhjien kirkkojen ja aktiivisten seurakuntalaisten vähyyden kanssa. Missä into ja missä usko? Eikö meille ole kerrottu? Voiko joku tosissaan väittää, ettei voi uskoa ja pelastua, koska ei ole kuullutkaan koko asiasta? Taidamme olla samanlaisia kuin minä lapsuuteni ruokapöydässä kuulen, mutta en kuuntele, asia ei koske minua! Vai koskeeko sittenkin? Olisinko kuunnellut, jos asian olisi kertonutkin kaveri? Uskossa lopputulos on aina Korkeimman kädessä, kaikki meidät on kuitenkin lähetetty eikä rohkeutta tarvitse välttämättä kuin naapuriin asti!

Leena Santaniemi

lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri

 

 

4.10.2018

Uskoen ja luottaen

Tässä viime aikoina olen äitinä painiskellut sellaisen asian kanssa kuin aikuistuvan nuoren tietokonepelaaminen. Aiheeseen liittyviä kysymyksiä on ollut, milloin pelaaminen on liiallista, milloin koulutyöt kärsivät, entä nukkuminen, liikunta yms. Olen ollut äitinä aika tiukka pelaamisen suhteen. Kohtuus kaikessa on minun näkökulmani, mutta nuori meillä kotona on toista mieltä. Tilanne on siis ollut se, että minä jaksan muistuttaa, että nyt pelaamista on jo liikaa ja nuori vetäytyy ja pelaa silti.  Tilanne ei meitä kumpaakaan enää naurattanut, sanat sinkoilivat puolin ja toisin, tunnelma oli kireä. 

Olin ajatellut hyväuskoisena, että kykenen ”pauhaamisellani” vaikuttamaan positiivisesti tilanteeseen, mutta jouduin havahtumaan siihen, että vain pahennan tilannetta; nuori vetäytyy ja kiukustuneena pelaa entistä enemmän. 

Luovutin, kerroin nuorelleni, että sinä saat nyt ottaa vastuun tästä pelaamisesta, enää sinun ei tarvitse taistella minua vastaan, vaan vastuu siitä on nyt sinun. Mitä tapahtui!  

Nuori kyllä pelaa edelleen, mutta vastuu koulunkäynnistä, läksyistä, urheilusta on lisääntynyt. Meidän on helpompi hengittää, jutustelu on kivaa, huumori kukkii ja olemme molemmat tyytyväisempiä. Olen pystynyt olemaan kommentoimatta hänen pelaamistaan. Ja siitä nuori on yllättynyt positiivisesti. 

Jonkun itselle tärkeän asian luovuttaminen pois itseltä on vaikeaa. Niin mielellään moni meistä haluaisi pitää ohjat tiukasti omissa käsissään ja sillä tavalla hallita, ohjata tilanteita. 

Ensi sunnuntain aiheena kirkossa on usko ja epäusko. Tuo sanapari kulkee kristityn mukana läpi elämän. Usko on luottamista Jumalaan, itseä suurempaan. Se on itsensä luovuttamista hänelle. Se on rohkea teko, luovuttaa oma elämä, jonkun toisen varaan. Jeesus sanoo kutsuen: ”Seuraa minua.” Ja minä tyttö seuraan, sillä toista, parempaa tietä elämässä en ole löytänyt. 

Kun elämä kohtelee hyvin, silloin on helpompi uskoa ja luottaa. Kun raskas vastoinkäyminen tulee omalle kohdalle, niin silloin pettyy myös Jumalaan, luottamus horjuu ja epäusko valtaa mielen. Näihinkin hetkiin kaikuu Jeesuksen sanat: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” Ja matka jatkuu kaikesta huolimatta luottaen Hyvään Jumalaan.

Kaisa Pihlajamäki

31.5.2018

Salattu Jumala

Sanotaan, että on ainakin kolme asiaa, joita ihminen ei väsy tuijottamaan: virtaava vesi, elävä tuli ja pieni vauva. Näiden asioiden kauneus koskettaa hiljaisesti ja syvästi. Näissä kaikissa on jotain elävyyttä ja siinä ilmenevää harmoniaa.
Pohjimmiltaan luonnossa oleva harmonia on Jumalan Pyhän Hengen harmoniaa. Luomisessa Hän ”liikkui vetten yllä” elävöittäen koko luomakunnan. Kauneuden kokemus on Hengen kokemista luotuisuuden tasolla.
  Ihmisen tehtävä oli laittaa koko luomakunta kukoistamaan. Tapahtui kuitenkin jotain, jonka vuoksi kuoleman verho peittää paljon kaunista tässä elämässä. Mutta Jeesus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”
  Jeesuksen lähettiläinä saamme osallistua hänen hallintavaltaansa, joka ylittää kuoleman. Se merkitsee, että saamme nähdä asiat hänen näkökulmastaan. Näemme ennen kaikkea mahdollisuudet. Jeesuksen tehtävään tarttuminen antaa meille näkökulman nähdä ainutlaatuinen kauneus tässä elämässä.
  Kuvitteleppa, että istut nuotion ääressä. Taustalla näet ja kuulet hiljaa virtaavan joen. Aurinko paistaa. Yhtäkkiä tuota jokea ui vastavirtaan äitisorsa päivän vanhat poikaset perässään. Jotain sellaista on Jumalan sisäinen kauneus ja harmonia, josta olemme osallisia Jeesuksessa. Sellaisesta näkökulmasta meille avautuu elämän kauneus eläessämme Jumalan seurakunnan piirissä. Emme näe salattua Jumalaa, mutta näemme hänet salatusti siinä, miltä elämä evankeliumin näkökulmasta näyttää.

Seppo Viljasjärvi

17.5.2018


Johannes 15: 26 ”Jeesus sanoo:  Minä lähetän teille Isän luota Totuuden hengen ja puolustajan, joka todistaa minusta.”

Olen isoisä. isä ja poika yhtäaikaa, sama persoona eri ominaisuudessa. On vesi, höyry ja jää, sama aine eri ominaisuudessa. On Isä, Poika ja Pyhä Henki, sama persoona eri ominaisuuksissa.

Isä kaiken näkyväisen ja näkymättömän Luojana ja ylläpitäjänä on ymmärrettävissä.

Poika eli Jeesus lunasti ja sovitti ihmisen Isän kanssa, opetti meille Jumalasta ja lähimmäiseen suhtautumisesta ja ohjeisti meitä monissa oikein väärin kysymyksissä, kuoli, haudattiin ja nousi kuolleista ja voitti kuoleman pelottavuuden.

Mutta kolmas persoona Pyhä Henki, jonka Jeesus antoi maailmaan noustessaan Isän tykö taivaaseen, Hän on se Jumaluuden persoona joka toimii nyt ihmisten keskuudessa. Pyhä Henki toimii omasstunnossamme muistuttaen oikeasta ja väärästä, kehottaa meitä armahtavaisuuteen ja anteeksiantamukseen, kirkastaa Jumalan sanaa ja on oppaamme elämän arjessa.

Usein Hän käyttää empatiankykyämme ja myötäelämisen taitoamme, jotta maailmassa toteutuisi oikeudenmukaisuus, tarvitsevat saisivat avun tai lähimmäinen tulisi huomatuksi.

Itselleni on ollut erittäin tärkeä tajuta, ettei teoillamme, ajatuksillamme tai suurillakaan saavutuksilla voi Jumalan mielisuosiota saavuttaa eikä pelastuksen eteen mitään tehdä, se on yksin armosta Jeesuksen ristintyön tähden, mutta Jumala tarvitsee käsiämme ja jalkojamme lähimmäisten hyväksi tekemään hyvää, jotta Hänen tahtonsa mukainen maailma voisi toteutua. Ole toteuttamassa tätä omassa arjessasi ja jokapäiväisessä tekemisessäsi niin saat olla enkelinä monien elämässä ja maailmasta tulee pieneltä osalta parempi paikka elää.

Hyvää kesän odotusta toivoo

Jouni Peräinen

 

PS. Eläkkeelläolo on olotila, jota voi suositella lämpimästi !

8.5.2018

Rukous kantaa

Jeesus opetti ihmisille uskosta Jumalaan ja siitä, miten ihmisten tulisi toimia heidän keskinäisissä suhteissaan. Tärkeimpiä aiheita uskon ohella olivat lähimmäisenrakkaus, anteeksiantaminen ja armo. Suhdettaan Jumalaan jokainen voi hoitaa ja vaalia rukouksen avulla. Jeesus antoi siitä mallin opettaessaan seuraajilleen Isä meidän -rukouksen. Rukoileminen oli osa myös Jeesuksen omaa elämää ja vielä siinä hetkessä, kun Jeesus nousi taivaaseen, hän rukoili siunaten opetuslapsiaan. Useilla ihmisillä on myös tapana toivottaa toisilleen Jumalan siunausta. Siunauksen toivotus samoin kuin esirukous on suuri lahja saajalleen ja se kertoo myös syvästä ystävyydestä ja luottamuksesta.

Toivoisin, että jokaisella ihmisellä olisi ympärillään sellaisia ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa voi käydä yhteiseen rukoukseen tai ainakin pyytää rukousapua elämässä eteen tulevien haasteiden kohtaamiseen. Rukousaiheiden ei tarvitse olla aina jotain synkkää ja ikävää, Jumalaa voi myös kiittää ja ylistää. Jeesuksen taivaaseen astuminen tekee hänestä suuren ja majesteettisen. Ja se jos mikä antaa aihetta iloiseen kiitokseen. Kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta mikään mahti maailmassa ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Virren 497 sanoin: ”Myös minun puolestani nyt Jeesus rukoilee, jokaista meitä ohjaa, auttaa ja varjelee.”

Tuula Lahti

19.4.2018

LAMPAAT JA AITAUKSESSA OLEMISEN VAIKEUS

Hiljaisella viikolla oli lähinnä koululaisille suunnattu pääsiäisvaellus, joka alkoi kirkon pihasta lammasaitauksen luota.  Aitaukseen tuotiin joka aamu neljä – viisi oikeaa lammasta elävöittämään kertomustamme ja tuottamaan iloa. Ensimmäisinä aamuina kaikki lampaat seurasivat emäntänsä jyvä-ämpäriä kiltisti aitaukseen asti, mutta loppuviikkoa kohti nälkä ja pelko vähenivät ja maailma aitauksen ulkopuolella alkoi kiinnostaa. Eivät tainneet lampaat tietää autoteiden vaaroista, yön kylmyydestä eivätkä siitä, että leipä- ja vesitarjoilu loppuisi aitauksen ulkopuolella. Monen yrityksen jälkeen maltti ja emännän tuttu ääni johdattivat lampaat lopulta turvaan omaan, varta vaste heitä varten rakennuttuun, tarhaan. Laiskempi paimen olisi ehkä jo luovuttanut, niin epätoivoiselta tuo perille saaminen välillä näytti.

Lammas tunnelmissa jatketaan pääsiäisen jälkeenkin, sillä ensi sunnuntai on Hyvän paimenen sunnuntai ja psalmitekstinä tuttuakin tutumpi, ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu… (Ps. 23) Luin juuri kertomuksen näyttelijästä, joka päätti esityksensä aina lukien tuon psalmin tehden sen niin koskettavasti, että joka kerta yleisö puhkesi myrskyisiin suosionosoituksiin. Eränä iltana vanha pappi nousi yleisön keskeltä ja pyysi, että hän saisi lukea tuon Raamatun kohdan. Näyttelijä suostui hämmentyneenä vanhuksen pyyntöön. Vanha pappi luki psalmin ulkomuistista ja kun hän lopetti kukaan ei taputtanut vaan kaikki itkivät.  ”En ymmärrä”, sanoi näyttelijä. ”Olen hyvä näyttelijä ja tunnen tuon psalmin hyvin, mutta en ole koskaan herättänyt yleisössä mitään tuollaista kuin te.

Mikä on salaisuutenne?” Pappi vastasi hiljaa: ”Niin te olette hyvä näyttelijä ja tunnette tekstin hyvin…mutta minä tunnen sen paimenen, josta psalmi puhuu. Kyyneleet johtuvat siitä, että kadoksissa olevat lampaat löysivät oman paimenensa.”

Tunnemmeko me oman Paimenemme? Unohdammeko sen hyvän, jota Paimeneltamme saamme silloin kuin kaikki on turvallista, vatsa täynnä ja maailma houkuttaa?  Entä jos eksymme, pelkäämme ja kaipaamme kotiin? Onneksi Hyvä Paimen tuntee meistä jokaisen, näkee hätämme ja etsii meidät eikä luovuta ennen kuin on johdattanut meidät turvaan omaan tarhaansa.

 

Leena Santaniemi

lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri
Keuruun seurakunta

© 2018 Keuruun Seurakunta