Majakka

18.10.2018

MIKSI KUKAAN EI OLE KERTONUT MINULLE? VAI KERTOIKO SITTENKIN?

Monissa perheissä on omia sisäpiirin sanontoja ja vitsejä, jotka ovat syntyneet arjen tilanteista ja joita myöhemmin lähes hellyydellä viljellään. Lapsuudenperheessäni yksi niistä on ”Miks’ mulle ei kerrottu!” Nuorempana eivät aina kaikki ruokapöytäkeskustelut jaksaneet kiinnostaa vaan ajatukseni harhailivat omasta mielestä tärkeimmissä asioissa. Usein kävi niin, että jokin asia esim. sukulaistädin vierailu jäi sisäistämättä vaikka samassa pöydässä istuttiinkin. Kun asia sitten itselle selvisi vasta viime metreillä tuli sanottua ”Miks’ mulle ei kerrottu!”

Viime sunnuntaina vietettiin Keuruulla lähetyspyhää ja samasta aihepiiristä kertoo myös ensi pyhän teksti: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty” (Room. 10:13-15). Viime sunnuntaina hiippakuntasihteeri Jukka Jämsen kertoi meille kuinka tätä julistustyötä maailmalla tehdään. Tansanian matkan antina näimme kuvia miten seurakuntalaiset osallistuivat kaikkeen seurakunnan toimintaan, rukousavusta kirkon rakentamiseen, kuinka julistajat kulkevat pihasta pihaan kertomassa Jeesuksesta ja rukoilemassa ihmisten puolesta. Saimme kuulla, miten sanaa ei enää levitetä vain pohjoisesta etelään ja itään vaan monet Afrikan maat tekevät voimakasta lähetystyötä ympäri maailmaa. Intoa ja uskoa tuntuu riittävän!

Täällä Keuruulla, samoin kuin koko Suomessa, tuskaillaan samaan aikaan seurakuntien laskevien jäsenmäärien, puolityhjien kirkkojen ja aktiivisten seurakuntalaisten vähyyden kanssa. Missä into ja missä usko? Eikö meille ole kerrottu? Voiko joku tosissaan väittää, ettei voi uskoa ja pelastua, koska ei ole kuullutkaan koko asiasta? Taidamme olla samanlaisia kuin minä lapsuuteni ruokapöydässä kuulen, mutta en kuuntele, asia ei koske minua! Vai koskeeko sittenkin? Olisinko kuunnellut, jos asian olisi kertonutkin kaveri? Uskossa lopputulos on aina Korkeimman kädessä, kaikki meidät on kuitenkin lähetetty eikä rohkeutta tarvitse välttämättä kuin naapuriin asti!

Leena Santaniemi

lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri

 

 

4.10.2018

Uskoen ja luottaen

Tässä viime aikoina olen äitinä painiskellut sellaisen asian kanssa kuin aikuistuvan nuoren tietokonepelaaminen. Aiheeseen liittyviä kysymyksiä on ollut, milloin pelaaminen on liiallista, milloin koulutyöt kärsivät, entä nukkuminen, liikunta yms. Olen ollut äitinä aika tiukka pelaamisen suhteen. Kohtuus kaikessa on minun näkökulmani, mutta nuori meillä kotona on toista mieltä. Tilanne on siis ollut se, että minä jaksan muistuttaa, että nyt pelaamista on jo liikaa ja nuori vetäytyy ja pelaa silti.  Tilanne ei meitä kumpaakaan enää naurattanut, sanat sinkoilivat puolin ja toisin, tunnelma oli kireä. 

Olin ajatellut hyväuskoisena, että kykenen ”pauhaamisellani” vaikuttamaan positiivisesti tilanteeseen, mutta jouduin havahtumaan siihen, että vain pahennan tilannetta; nuori vetäytyy ja kiukustuneena pelaa entistä enemmän. 

Luovutin, kerroin nuorelleni, että sinä saat nyt ottaa vastuun tästä pelaamisesta, enää sinun ei tarvitse taistella minua vastaan, vaan vastuu siitä on nyt sinun. Mitä tapahtui!  

Nuori kyllä pelaa edelleen, mutta vastuu koulunkäynnistä, läksyistä, urheilusta on lisääntynyt. Meidän on helpompi hengittää, jutustelu on kivaa, huumori kukkii ja olemme molemmat tyytyväisempiä. Olen pystynyt olemaan kommentoimatta hänen pelaamistaan. Ja siitä nuori on yllättynyt positiivisesti. 

Jonkun itselle tärkeän asian luovuttaminen pois itseltä on vaikeaa. Niin mielellään moni meistä haluaisi pitää ohjat tiukasti omissa käsissään ja sillä tavalla hallita, ohjata tilanteita. 

Ensi sunnuntain aiheena kirkossa on usko ja epäusko. Tuo sanapari kulkee kristityn mukana läpi elämän. Usko on luottamista Jumalaan, itseä suurempaan. Se on itsensä luovuttamista hänelle. Se on rohkea teko, luovuttaa oma elämä, jonkun toisen varaan. Jeesus sanoo kutsuen: ”Seuraa minua.” Ja minä tyttö seuraan, sillä toista, parempaa tietä elämässä en ole löytänyt. 

Kun elämä kohtelee hyvin, silloin on helpompi uskoa ja luottaa. Kun raskas vastoinkäyminen tulee omalle kohdalle, niin silloin pettyy myös Jumalaan, luottamus horjuu ja epäusko valtaa mielen. Näihinkin hetkiin kaikuu Jeesuksen sanat: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.” Ja matka jatkuu kaikesta huolimatta luottaen Hyvään Jumalaan.

Kaisa Pihlajamäki

31.5.2018

Salattu Jumala

Sanotaan, että on ainakin kolme asiaa, joita ihminen ei väsy tuijottamaan: virtaava vesi, elävä tuli ja pieni vauva. Näiden asioiden kauneus koskettaa hiljaisesti ja syvästi. Näissä kaikissa on jotain elävyyttä ja siinä ilmenevää harmoniaa.
Pohjimmiltaan luonnossa oleva harmonia on Jumalan Pyhän Hengen harmoniaa. Luomisessa Hän ”liikkui vetten yllä” elävöittäen koko luomakunnan. Kauneuden kokemus on Hengen kokemista luotuisuuden tasolla.
  Ihmisen tehtävä oli laittaa koko luomakunta kukoistamaan. Tapahtui kuitenkin jotain, jonka vuoksi kuoleman verho peittää paljon kaunista tässä elämässä. Mutta Jeesus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”
  Jeesuksen lähettiläinä saamme osallistua hänen hallintavaltaansa, joka ylittää kuoleman. Se merkitsee, että saamme nähdä asiat hänen näkökulmastaan. Näemme ennen kaikkea mahdollisuudet. Jeesuksen tehtävään tarttuminen antaa meille näkökulman nähdä ainutlaatuinen kauneus tässä elämässä.
  Kuvitteleppa, että istut nuotion ääressä. Taustalla näet ja kuulet hiljaa virtaavan joen. Aurinko paistaa. Yhtäkkiä tuota jokea ui vastavirtaan äitisorsa päivän vanhat poikaset perässään. Jotain sellaista on Jumalan sisäinen kauneus ja harmonia, josta olemme osallisia Jeesuksessa. Sellaisesta näkökulmasta meille avautuu elämän kauneus eläessämme Jumalan seurakunnan piirissä. Emme näe salattua Jumalaa, mutta näemme hänet salatusti siinä, miltä elämä evankeliumin näkökulmasta näyttää.

Seppo Viljasjärvi

17.5.2018


Johannes 15: 26 ”Jeesus sanoo:  Minä lähetän teille Isän luota Totuuden hengen ja puolustajan, joka todistaa minusta.”

Olen isoisä. isä ja poika yhtäaikaa, sama persoona eri ominaisuudessa. On vesi, höyry ja jää, sama aine eri ominaisuudessa. On Isä, Poika ja Pyhä Henki, sama persoona eri ominaisuuksissa.

Isä kaiken näkyväisen ja näkymättömän Luojana ja ylläpitäjänä on ymmärrettävissä.

Poika eli Jeesus lunasti ja sovitti ihmisen Isän kanssa, opetti meille Jumalasta ja lähimmäiseen suhtautumisesta ja ohjeisti meitä monissa oikein väärin kysymyksissä, kuoli, haudattiin ja nousi kuolleista ja voitti kuoleman pelottavuuden.

Mutta kolmas persoona Pyhä Henki, jonka Jeesus antoi maailmaan noustessaan Isän tykö taivaaseen, Hän on se Jumaluuden persoona joka toimii nyt ihmisten keskuudessa. Pyhä Henki toimii omasstunnossamme muistuttaen oikeasta ja väärästä, kehottaa meitä armahtavaisuuteen ja anteeksiantamukseen, kirkastaa Jumalan sanaa ja on oppaamme elämän arjessa.

Usein Hän käyttää empatiankykyämme ja myötäelämisen taitoamme, jotta maailmassa toteutuisi oikeudenmukaisuus, tarvitsevat saisivat avun tai lähimmäinen tulisi huomatuksi.

Itselleni on ollut erittäin tärkeä tajuta, ettei teoillamme, ajatuksillamme tai suurillakaan saavutuksilla voi Jumalan mielisuosiota saavuttaa eikä pelastuksen eteen mitään tehdä, se on yksin armosta Jeesuksen ristintyön tähden, mutta Jumala tarvitsee käsiämme ja jalkojamme lähimmäisten hyväksi tekemään hyvää, jotta Hänen tahtonsa mukainen maailma voisi toteutua. Ole toteuttamassa tätä omassa arjessasi ja jokapäiväisessä tekemisessäsi niin saat olla enkelinä monien elämässä ja maailmasta tulee pieneltä osalta parempi paikka elää.

Hyvää kesän odotusta toivoo

Jouni Peräinen

 

PS. Eläkkeelläolo on olotila, jota voi suositella lämpimästi !

8.5.2018

Rukous kantaa

Jeesus opetti ihmisille uskosta Jumalaan ja siitä, miten ihmisten tulisi toimia heidän keskinäisissä suhteissaan. Tärkeimpiä aiheita uskon ohella olivat lähimmäisenrakkaus, anteeksiantaminen ja armo. Suhdettaan Jumalaan jokainen voi hoitaa ja vaalia rukouksen avulla. Jeesus antoi siitä mallin opettaessaan seuraajilleen Isä meidän -rukouksen. Rukoileminen oli osa myös Jeesuksen omaa elämää ja vielä siinä hetkessä, kun Jeesus nousi taivaaseen, hän rukoili siunaten opetuslapsiaan. Useilla ihmisillä on myös tapana toivottaa toisilleen Jumalan siunausta. Siunauksen toivotus samoin kuin esirukous on suuri lahja saajalleen ja se kertoo myös syvästä ystävyydestä ja luottamuksesta.

Toivoisin, että jokaisella ihmisellä olisi ympärillään sellaisia ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa voi käydä yhteiseen rukoukseen tai ainakin pyytää rukousapua elämässä eteen tulevien haasteiden kohtaamiseen. Rukousaiheiden ei tarvitse olla aina jotain synkkää ja ikävää, Jumalaa voi myös kiittää ja ylistää. Jeesuksen taivaaseen astuminen tekee hänestä suuren ja majesteettisen. Ja se jos mikä antaa aihetta iloiseen kiitokseen. Kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta mikään mahti maailmassa ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Virren 497 sanoin: ”Myös minun puolestani nyt Jeesus rukoilee, jokaista meitä ohjaa, auttaa ja varjelee.”

Tuula Lahti

19.4.2018

LAMPAAT JA AITAUKSESSA OLEMISEN VAIKEUS

Hiljaisella viikolla oli lähinnä koululaisille suunnattu pääsiäisvaellus, joka alkoi kirkon pihasta lammasaitauksen luota.  Aitaukseen tuotiin joka aamu neljä – viisi oikeaa lammasta elävöittämään kertomustamme ja tuottamaan iloa. Ensimmäisinä aamuina kaikki lampaat seurasivat emäntänsä jyvä-ämpäriä kiltisti aitaukseen asti, mutta loppuviikkoa kohti nälkä ja pelko vähenivät ja maailma aitauksen ulkopuolella alkoi kiinnostaa. Eivät tainneet lampaat tietää autoteiden vaaroista, yön kylmyydestä eivätkä siitä, että leipä- ja vesitarjoilu loppuisi aitauksen ulkopuolella. Monen yrityksen jälkeen maltti ja emännän tuttu ääni johdattivat lampaat lopulta turvaan omaan, varta vaste heitä varten rakennuttuun, tarhaan. Laiskempi paimen olisi ehkä jo luovuttanut, niin epätoivoiselta tuo perille saaminen välillä näytti.

Lammas tunnelmissa jatketaan pääsiäisen jälkeenkin, sillä ensi sunnuntai on Hyvän paimenen sunnuntai ja psalmitekstinä tuttuakin tutumpi, ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu… (Ps. 23) Luin juuri kertomuksen näyttelijästä, joka päätti esityksensä aina lukien tuon psalmin tehden sen niin koskettavasti, että joka kerta yleisö puhkesi myrskyisiin suosionosoituksiin. Eränä iltana vanha pappi nousi yleisön keskeltä ja pyysi, että hän saisi lukea tuon Raamatun kohdan. Näyttelijä suostui hämmentyneenä vanhuksen pyyntöön. Vanha pappi luki psalmin ulkomuistista ja kun hän lopetti kukaan ei taputtanut vaan kaikki itkivät.  ”En ymmärrä”, sanoi näyttelijä. ”Olen hyvä näyttelijä ja tunnen tuon psalmin hyvin, mutta en ole koskaan herättänyt yleisössä mitään tuollaista kuin te.

Mikä on salaisuutenne?” Pappi vastasi hiljaa: ”Niin te olette hyvä näyttelijä ja tunnette tekstin hyvin…mutta minä tunnen sen paimenen, josta psalmi puhuu. Kyyneleet johtuvat siitä, että kadoksissa olevat lampaat löysivät oman paimenensa.”

Tunnemmeko me oman Paimenemme? Unohdammeko sen hyvän, jota Paimeneltamme saamme silloin kuin kaikki on turvallista, vatsa täynnä ja maailma houkuttaa?  Entä jos eksymme, pelkäämme ja kaipaamme kotiin? Onneksi Hyvä Paimen tuntee meistä jokaisen, näkee hätämme ja etsii meidät eikä luovuta ennen kuin on johdattanut meidät turvaan omaan tarhaansa.

 

Leena Santaniemi

lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri
Keuruun seurakunta

5.4.2018

Ylösnousemusjuhlaa

Olo on kuin joulun juhlapyhien jälkeen. Välipäivät ennen uutta vuotta ovat jo palaamista arkeen. Silloin
moni miettii, että joko joulu meni jo? Nyt on samanlainen tunne.

Hiljaisen viikon tiheätunnelmaiset päivät vetävät aina tehokkaasti mukaansa. Jeesus kärsii tiellään kohti kuolemaansa ja me seuraamme häntä. Pitkäperjantai on surun huipentuma kristikunta kohtaa Vapahtajansa viimeiset hetket.

Vaan ei sittenkään, sillä Pääsiäisaamun ihme tuo juoksevat naiset uutisineen. ”Olemme nähneet Herran, ei hän ole kuollut!” Ja niin lähtee riemullinen sanoma liikkeelle: kuolema on voitettu, koska Jumala herätti Jeesuksen kuolleista.

Kristinusko syntyy ja samalla kristillinen pääsiäisjuhla. Nyt olemme taas matkalla arkiseen elämänmenoon pitkien pyhien jälkeen. Mämmit on syöty ja rairuohotkiikutetaan biojätteisiin.

Niin, joko se Pääsiäisen juhla on juhlittu? Ei suinkaan, sillä pääsiäisaikamme jatkuu aina Helluntaihin asti. Pääsiäistä muistamme aina, sillä Kristus nousi kuolleista näyttäen meille esimerkin miten kaikki ihmisillekin vielä tapahtuu. Tämä sama ihme on vielä totta kun on uuden elämän aika.

’Tuolloin kaikki entinen on kadonnut eikä menneitä enää muisteta. Tästä eivät opetuslapset heti vakuuttuneet, sillä haudalta palaavien uutinen oli niin mahdoton. Mutta nähdessään itse Jeesuksen muutamaan kertaan, saivat he varmuuden Pääsiäisihmeen tapahtumasta. Ja he uskoivat, iloitsivat ja lähtivät kertomaan:”Kristus on ylösnoussut! Totisesti noussut!”

Merja Kaunismäki

 

22.3.2018

POSKIENI PARRAN

On alkamassa kirkkovuoden kohokohta, Via dolorosa ja ylösnousemuksen Pääsiäinen. Kirkkovuoden suurimmat juhlat alkavat Jerusalemista, öljyvuoren rinteiltä. Palmunlehvät ja Hoosianna-huudot sävyttävät kahta kolmesta. Adventti, hiljainen viikko ja Helatorstai edeltävät; Joulua, Pääsiäistä ja Helluntaita. Tuhkakeskiviikosta alkanut 40 päivän paastonaika, Jumalan rakkauden uhritie, päättyy Kiirastorstain messuun. Sitä seuraava Pyhä kolmen päivän juhla huipentaa koko kirkkovuoden.

Tulevan Palmusunnuntain vanhan testamentin teksti kertoo koskettavalla ihmisen ikävästä toisen luo. Me emme voi tulla onnellisiksi ilman toista ihmistä, mutta toisaalta ilman toista ihmistä saattaisimme olla paljon onnellisimpia. Olemmehan myös taakkoja toisillemme; hienoimmat asiat tapahtuvat ihmisten välillä, mutta niin myös inhottavimmat.

Ensimmäisenä Jouluna Jumala tuli yhdeksi meistä, Pääsiäisenä hän kantoi inhottavuutemme jotta Helluntain hengessä saisimme olla oikeita veljiä ja sisaria, saman Isän lapsia. Kristus kantoi kuormamme, jotta me voisimme olla armon alla, arvokkaita sellaisina kuin kukin olemme. Kysymys on siitä kelpaako tämä uuden elämän lahja meille ja olemmeko valmiit osoittamaan sitä toinen toisellemme?

Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta. Aamu aamulta hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin. Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni. Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä.                                                                                                              Jes 50: 4-7a

Viime sotien Helsingin pommitusten aikaan otettu kuva puhuttelee yhä meitä suomalaisia. Pieni tyttö kantaa melkein samankokoista poikaa selässään pommisuojaan. Kuvateksti kertoo:                                                     ” Ei hän ole taakka, hän on veljeni.”

Juuri tuolla tavoin ristintien kärsivä mies kantaa meidän kohtaloamme. Me emme voi sovittaa kaikkea omaa kuonaamme, puhumattakaan toisten tekemästä. Ei meistä taida olla kääntämään toista poskeakaan, niin kuin Jeesus vuorisaarnassaan suosittaa. Jotain olisi, jos edes vähän enemmän sietäisimme toisiamme – vaikkapa vain poskiemme parran nyppimistä ja sensellaista. Armollista pääsiäisaikaa.              

                                                                                                                        Ossi Poikonen

15.3.2018

Marian ilmestyspäivä

Kun enkeli Gabrielin ilmestyi neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä, se merkitsi suurta kutsua ”vähäiselle palvelijalle”. Hämmentyneenä ja ihmetellen Maria suostui. Lupaus kantoi ja hän sai kasvaa tehtävän mukana.

 

Neitsyt Marian osa ei ollut helppo. Millaisten huhujen keskellä hän mahtoikaan elää odotusaikaa ja tehdä vielä vaativaa matkaa raskauden lopulla. Pieni lapsi sylissään hän saa Simeonilta kuulla sydämen lävistävästä miekasta. Pian pyhä perhe joutuu pakenemaan vainoa. Nuorukainen katoaa vanhemmiltaan pääsiäisjuhlilla.

Eikä äiti aina ymmärrä sitäkään, mitä hänen jo aikuinen poikansa tekee. Ja kuinka äiti voisi olla ilman tuskaa nähdessään poikansa kuolevan ristillä.

Maria oli antanut elämänsä Jumalan käyttöön. Hän sai nähdä läheltä, kuinka pitkälle Jumalan rakkaus voi mennä, kuinka hänen poikansa otti kantaakseen toisten kuormat, vihat ja lopulta kaikkien synnit.

Kuoleman ja pimeyden vallat voittaneena Jeesus on maailman Vapahtaja. Hän kutsuu meitä seuraansa, elämän yhteyteen ja matkakumppanuuteen kanssaan. Elämämme luottaminen Vapahtajamme käsiin on kiitosta hänen armostaan, että hän sovittanut syntiemme ja lahjoittanut meille pelastuksen ilman mitään ansioitamme.

Maria kiitti saamastaan armosta näin: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.”

Meidänkään ei tarvitse olla enempää kuin vähäisiä palvelijoita, sillä Jumala itse varustaa rakastettunsa palvelukseensa, ”Kristuksen ruumiin rakentamiseen… kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa”, Ef 4: 12-16

Jari Honkakari

1.3.2018

Kuka minä olen, mistä tulen, minne menen?

Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa: syntymä johonkin sukuun, lapsuus, nuoruus, itse tehdyt valinnat elämässä ja tapahtumat, joita ei ole itse valinnut. Jokaisen tarinassa on varmasti paljon hyvää, josta on helppo olla kiitollinen. Valitettavasti elämään mahtuu varmasti myös asioita, jotka mieluummin unohtaisi. Mietipä hetki omaa elämääsi Juha Tapion laulun sanoin:

”Onko vastanneet vuodet unelmiis? Minkälainen tie sulle annettiin? Niin kaikki ohikiitävää. Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää?”

Laulun teksti on hieno kuva ihmisen elämästä. Elämä on sarja ohikiitäviä päiviä. Mitä jää käteen, kun kaikki on ohi? Tänään me olemme elossa, ja voimme vaikuttaa siihen, mitä tästä elämästä jää ns. viivan alle. Jumala haluaa myös vaikuttaa siihen. Hän häiritsee rauhaasi, vaatii huomiosi, kutsuu luokseen. Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!” (Luuk.19:42)

Me olemme Jumalan luomistyötä. Sinä et ole olemassa sattumalta, etkä vain vanhempiesi tahdosta. Jumala on halunnut sinut tähän maailmaan. Jumala loi meidät elämään hyvää elämää vailla huolta ja murhetta. Olemme kuitenkin osa syntiin langennutta ihmiskuntaa. Meillä on taipumus tehdä, sanoa ja ajatella asioita, jotka eivät ole pelkkää hyvää ja kaunista. Synti on se syy, miksi Jumala yrittää saada huomiosi. Hän kutsuu, pyytää, ja toivoo, että tulisit. Joskus Hän joutuu hiukan ravistelemaankin. Hän tahtoo antaa kaiken anteeksi, mutta meidän on nöyrryttävä tunnustamaan, että emme pärjää omillamme. Synti on se syy, miksi Jeesus ristiinnaulittiin. Ei Hänen syntinsä, vaan meidän.

Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh.15:13)

On hyvä välillä pysähtyä katsomaan taakseen: menneitä vuosia, nuoruutta ja lapsuuttakin, onnistumisia ja elämän karikoita. On myös tärkeää osata jättää menneet taakseen ja suunnata katse eteenpäin, omasta itsestä kohti Jeesusta.

Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, tänään auttaa Herra.”

 

Vilho Mäkinen

Diakoni

Keuruun seurakunta

 

© 2018 Keuruun Seurakunta