Majakka

16.2.2018

Ärsyttääkö tietyöt? Tässä tie, joka pysyy aina priimakunnossa

Mitä sanasta tie tulee sinulle ensimmäisenä mieleen? Kenties idyllinen hiekkatie keskellä maalaismaisemaa järvien, peltojen ja heinäseiväsaitojen ympäröimänä. Ehkä mieleesi tulee vilkas, monikaistainen moottoritie, jossa maisemat eivät ole suuressa roolissa. Tärkeää on vain päästä määränpäähän. Mieleesi tullut tie voi olla myös aivan pikkiriikkinen polku keskellä metsää, minkä löytyminen ilahduttaa harhailevaa kulkijaa valtavasti.

Tie kertoo meille aina tarinaa eletystä elämästä. Joku muukin on kulkenut tästä. Minä en ole yksin. Tiet ja polut ovat alun perin muodostuneet juuri niin, että niitä pitkin on kuljettu useita kertoja. Kun kohdasta on kuljettu aiemmin, siitä on helppo kulkea myöhemminkin. Maahan piirtyy reitti, joka vie johonkin.

Tiellä on aina määränpää. Riippuen siitä minne olet menossa, sinun täytyy valita oikea tie. Väärä tie vie väärään paikkaan. Jos olet menossa Jyväskylään, sinun täytyy valita Jyväskyläntie. Jos haaveilet kokin ammatista, sinun kannattaa valita kokkikoulu. Jos haluat levittää iloa ympärillesi, voit valita auttamisen tien.

Mutta minne koko elämämme tie lopulta johtaakaan? Valitsimmepa elämässämme mitä tahansa teitä, koittaa lopulta se päivä, kun teiden valitseminen loppuu ja edessä on enää viimeinen määränpää. Onneksi meidän ei tarvitse päämäärättömästi harhailla ympäriinsä vailla tietoa lopullisesta päämäärästä vaan olemme saaneet kartan avuksi tälle matkalle. Raamatusta löytyy neuvoja monenlaisiin risteyspaikkoihin helpottamaan valintaa, mutta kaikkein oleellisin neuvo kohti taivasta on tämä:

”Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:6)

Jeesus on kuollut ristillä ja noussut ylös taivaaseen, jotta me saisimme kaikki syntimme anteeksi ja voisimme seurata tuota samaa tietä Isän Jumalan luo. Tämän uskomalla meillä on tie ja määränpää selvillä. Lisäksi tältä tieltä löytyy mitä upeimmat näköalapaikat, hulppeimmat levähdyspaikat ja mahtavat matkakumppanit.

 

Tero Heikkilä

Nuorisotyönohjaaja

Keuruun seurakunta

9.2.2018

Kohti pääsiäistä

Talo on hiljainen. Kynttilänliekki lepattaa luoden tunnelmallisen ja rauhoittavan olon. Katson ikkunasta ulos. Luminen maisema aukeaa eteeni. Tuntuu hyvältä istahtaa hetkeksi alas ja katsella elämää rauhassa. Perheessämme eletään murrosiän tuomien haasteiden aikaa. Nuoremme haastavat omalla käytöksellään monin tavoin. Oma kasvunpaikkani äitinä on hellittää vähän ja väistyä hieman sivuun, ollen kuitenkin saatavilla. Helmihetkiä ovat ne hetket, kun nuori tulee ja kysyy neuvoa häntä mietityttäneeseen asiaan. Kohtaaminen, rakkaus ja välittäminen kantavat meitä molempia eteenpäin.

Kirkkovuodessa on alkamassa matka kohti pääsiäistä. Tuolla matkalla kohtaaminen ja rakkaus vievät myös eteenpäin. Laskiainen on saanut nimensä paastoon laskeutumisesta. Paastoaminen on hiljentymistä, itsetutkistelua, mahdollisesti pidättäytymistä jostakin ja tilan raivaamista oleelliselle omassa elämässä. Paastoaminen on myös oman elämän katselemista Jumalan läsnäolossa, syventymistä tutkimaan millainen Jumala on, millaisen tien Jeesus kulki ja mikä merkitys sillä on minulle. Paastoaminen on myös rukouksen aikaa. Rukous on uskallusta puhua Jumalan kanssa kuin ystävän kanssa puhutaan. Se on vuoropuhelua. Siinä luotu puhuu Luojalleen ja Luoja puhuu luomalleen. Seitsemän viikon matka laskiaisesta pääsiäiseen voi rikastaa ja kirkastaa omaa sisäistä elämää. Tuo matka voi auttaa löytämään itsensä ja elämänsä uudella tavalla kohdattuna ja rakastettuna. Siunattua matkaa kohti pääsiäisen iloa!

Rakas Jeesus, tulen eteesi kysellen, millainen on minun paastonaikani? En osaa hiljentyä kiireisen arjen keskellä enempää kuin muulloinkaan. Kokemuksesta tiedän, ettei paastoaminen tai jostain luopuminen tuo minua lähemmäksi sinua. Jospa luopuisinkin omasta yrittämisestä? Antaisin vain sinulle tilaa elämässäni. Olisi varmaan hyvä rukoilla enemmän ja lukea sanaasi useammin. Sellaisen paastonajan haluaisin. Auta minua siihen, sillä jokin minussa pistää vastaan. Vedä minua lähemmäksi sinua. (Kirjasta Rukouksia hiljaisuudessa, Seppo Laakso)

Kaisa Pihlajamäki, Keuruun seurakunta

31.1.2018

Sitoudu sanaan, tutki totuutta, virkisty valossa!

Kynttilänpäivä, kevään merkki, kertoo valosta. Valkoinen hanki vahvistaa yhä korkeammalla ja kauemmin loistavan auringon valon jopa sietämättömän kirkkaaksi. Valo virkistää, mutta saattaa myös ahdistaa paljastaessaan kaamoksen hämärässä piiloon jääneet tahrat, roskat, pölypallot ja muun sotkun.

Joskus päivän kunto ei riitä valon kohtaamiseen. Silloin vedetään pimennysverhot ikkunoihin ja käperrytään hämärään. Tällaisillakin päivillä on sijansa, mutta pidemmän päälle terveellisempi vaihtoehto niin ruumiille kuin sielulle on tietenkin siivota ja ulkoilla.

Kynttilänpäivän kirjetekstissä apostoli Johannes kirjoittaa: ”Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” Jumalan valo tuli ensimmäisenä jouluna maailmaan. Vanha Simeon tunnisti tuon valon Jeesus-lapsessa, joka aikuiseksi vartuttuaan itsekin sanoi olevansa maailman valo. Hänen seuraajiensa ei tarvitse kulkea pimeässä.

Jeesuksessa yhdistyvät mielenkiintoisesti käsitteet valo, sana ja totuus. Omien sanojensa mukaan hän on, monien muiden määreiden lisäksi, valo ja totuus. Raamattu kertoo Jeesuksen olevan myös Sana, jonka voimalla koko maailma on luotu ja joka pitää kaiken koossa. Jäähyväisrukouksessaan Jeesus pyytää, että Isä pyhittäisi hänen seuraajansa totuudella, ja tarkentaa: ”Sinun sanasi on totuus.”

Lihaksi tullut Sana sitoutui maan päällä ollessaan järkähtämättömästi kirjoitettuun sanaan. Kirjoituksiin vedoten hän torjui kiusaajan houkutukset. ”Ettekö ole lukeneet, mitä kirjoituksissa sanotaan?” -repliikki tuli tutuksi niin fariseuksille kuin opetuslapsillekin.

Uskallammeko kohdata Jumalan sanaan sisältyvän totuuden ja valon piilottamatta sitä omien suhteellisten ja vaihtoehtoisten totuuksiemme verhojen taakse? Se valo paljastaa säälimättä tahrat, sotkut, virheet ja puutteet. Mutta se tarjoaa myös valmiiksi maksetun puhdistuspalvelun. Jeesuksen seurassa sanaan sitoutunut totuus vapauttaa ja valo virkistää.

Heikki Koljonen

Kanttori

Keuruun seurakunta

22.1.2018

YHTEYTTÄ KAIKILLA AISTEILLA

Takana joulun tuoksut, kynttilän valo, tutut joululaulut, uudenvuoden räiskyvät valokuviot taivaalla – kaikkea niin paljon, koettavaa ja sydämelläkin tunnettavaa. Paluu arkeen ja rutiineihin tai yksinäisyyteen lomalaisten palatessa koteihin. Muutosta, vaikka kaikki on ennallaan. Paloauton, ambulanssin tai poliisin hälytysääni saa havahtumaan – Onneksi kaikki on ennallaan. Onneksi on tutut rutiinit, oma rauha, ystävät, perheenjäsenet ne tärkeimmät asiat, jotka pitävät elämäni kasassa.
Mikä on tila, jossa pystyn parhaimpaan– itseni löytämiseen? Hetki, jossa saan olla oma itseni. Hetki, jossa ajatukset virtaavat ja saan aistia elämää kaikilla aisteilla. Saan tuntea lumen kylmyyden ja kuulla sen narinan, Nähdä tähden tuikkeen ja hymyn ystävän kasvoilla. Saan tuntea iloa ja surua, pelkoa ja rakkautta. Hetki, jossa koen kuuluvani johonkin, vaikka olisin aivan yksin. Jumala antoi tämän kaiken minulle ja sinulle. Aina en ehdi tai jaksa huomata sitä ja tunne kiitollisuutta. Itse teen kiireen, levottomuuden, riittämättömyyden sen, mikä sitoo rakkauden ja levon elämästäni, sen etten aina tunne kaikilla aisteilla vaan tukahdutan ne.
Kuulenko Jumalan hengityksen, Hän antaa voimansa sydämen lyönnin tahtiin, jos en kiirehdi liian nopeasti eteenpäin.
Tänään torstaina on Kristittyjen ykseyden rukouspäivä, jotta olisimme yhtä Jumalamme edessä ja tukisimme toisiamme. Jotta olisimme kristittyjä tämän maailman keskellä ja näyttäisimme valoa sinne missä pimeys vie voiman ja valon tulevaisuudelta. Jotta haluaisimme ykseyttä: tyytyisimme vähempään ja näkisimme elämämme ainutkertaisuuden. Luottaisimme, että pienistä paloista koostuu paras elämä juuri minulle yhdessä muiden kanssa. Jotta jaksaisimme uskoa rukouksen voimaan, siihen, että Jumala tietää, näkee ja ymmärtää ja antaa kaiken mitä tarvitsen ajallaan. 2 Tim 1:9
Jumalan rakkauden täyttämää kevättä sinulle elettäväksi ja ihmeteltäväksi.

Kirsti Mäkinen

Nuorisotyönohjaaja

14.1.2018

Joulun lapsesta syntisten Vapahtaja

Vaikka joulu on jo takana ja Nuutinpäiväkin nyt lauantaina, elämme silti kirkkovuoden joulupiiriä, mikä kestää kynttilänpäivää seuraavan lauantain ehtookellojen soittoon asti. Nyt loppiaisen jälkeen kohtaamme evankeliumiteksteissä aikuistuneen Jeesuksen.
 
Toisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain aihe on, Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Hän osoittaa Vanhan Testamentin profeetta Jesajan lupausten täyttyneen. Jumalan valtakunta saapui ihmiseksi tulleessa Sanassa ajan ja paikan todellisuuteen.
 
Kaanaan häissä Jeeus teki ensimmäisen tunnustekonsa, tarjottavaa viiniä riitti. Usein tällä tapahtumalla ihmisten kesken pilkataan uskoa ja raittiutta. Tosiasia kuitenkin, jonka monet ovat kokeneet henkilökohtaisesti ihmeenä, on se että Jeesus on poistanut elämästä alkoholin orjuuden ja viina sekä viini ovat vaihtuneet vedeksi.
 
Raittius ja tipaton tammikuu ovat ihan hyviä asioita. Mutta kuten Haapamäen katulähetyksessä toiminnan perustaja usein sanoi, raittius ei pelasta Jumalan edessä, vaan siihen tarvitaan syntisten Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta. Kodin arjessakaan kattilan ulkopuolen pesu ei riitä, vaan kattila on puhdistettava sisältäkin.
 
Kun ihminen haluaa olla aito ja rehellinen, paljastuvat synnit omasta elämästä. On asioita, joita voi yrittää korjata ja välttää tulevaisuudessa. Mutta yhä enemmän omatunto nostaa esille asioita, jotka ovat eivät vain vaikeasti korjattavissa vaan peruuttamattomasti tehtyjä lähimmäistä ja Jumalan tahtoa vastaan. Sielunvihollinen koettaa ajaa ihmisen epäuskoon ja epätoivoon.
 
Jumala kuitenkin tahtoo hyvää jokaiselle. Hän ei halua kenenkään jäävän sielunvihollisen haltuun ja juuri siksi Hän lähetti Poikansa Vapahtajaksemme, joka hankki kuolemallaan vapautuksen syyllisyydestä ja synnin vallasta.
 
Lauri Oinonen
 

4.1.2018

Jeesuksen nimessä uuteen vuoteen

Pienen lapsen tietoisuus itsestään vahvistuu hänen oppiessaan tunnistamaan oman nimensä. Ajan myötä lapsi alkaa pohtia tarkemmin asioita ja kysellä sanojen merkityksiä. Jossain vaiheessa ihminen kysyy myös oman nimensä merkitystä. Raamatun kirjoittamisen aikaan lienee jokaiseen nimeen sisältyi jokin viittaus.

Mooses-nimi juontuu sanasta ’nostaa vedestä’ ja viittaa siten hänen löytymiseen Niilissä kelluvasta kaislakorista. Jaakobin nimessä yhdistyvät merkitykset ’kantapää’, ’seuraaja’ ja ’petturi’. Syntymässä Jaakobin käsi oli tarttuneena veljensä Esaun kantapäähän. Myöhemmin hän petti veljeltään esikoisuuden ja huijasi isäänsä antamaan hänelle esikoiselle kuuluvan siunauksen. Lopulta Jumala antoi Jaakobille uuden nimen Israel. Herran koulussa petturista leivottiin ’Jumalan taistelija’, ’Jumalan prinssi’. Jumalan koulussa Jaakob sai löytää uuden identiteetin.

Jeesus-nimi merkitsee ’Herra on apu’, ’Herra pelastaa’. Mitä aikuisuuteen kasvava Jeesus mietti itsestään pohtiessaan näitä merkityksiä? ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” kuultiin ristillä (Luuk. 23:46.). Syvä luottamus Isään oli läsnä kaikessa, mitä Jeesus teki ja opetti. Siinä hän sai löytää jopa uuden pelastetun ruumiin.

”Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun” (Jes. 43:1). Jeesuksen nimeen luottaen jokainen meistä saa löytää itselleen uuden kristityn identiteetin. Mikään mennyt ei määrää lopullista tulevaisuuttamme. Se on yksin Jumalan lupauksissa.

 

Seppo Viljasjärvi

21.12.2017

Herran kirkkaus hohtaa

Kauneimmat joululaulut ovat nyt lauletut. Monissa hienoissa tapahtumissa saimme kokoontua tunnelmoimaan tuttujen sävelmien parissa. Nyt laulut lauletaan kodeissa perhepiirissä sukulaisten ja ystävien kesken. Matka on tuonut meidät jouluun.

Kaikille juhlan odotus ei ole helppoa. Suru, sairaus ja kaikenlainen vastoinkäyminen viipyvät elämässä ympäröivästä juhlahumusta huolimatta. Oma joulu ei ehkä ole niin kuin toisilla on, niin kuin ennen oli.

Seimen vauva on kuitenkin tullut joka kotiin, joka huoneeseen. Hän ei katso valmistumisen määrää tai vieraanvaraisuuden astetta. Hänelle kelpaa itse ihminen, joka kyselee tulevaisuuden ja toivon perään. Beetlehemin kedon pimeydessä elettiin arkea ja varmasti murehdittiin arkisia murheita.

Taivas ilmoitti ilosanoman yllättäenarjen keskelle ja ensimmäinen joulu vietettiin hiljaisen tallin hämärässä. Muuta valmistelua ei tarvittu kuin Jumalan tekemä ihme. Ihmisen valmistelut jäivät vähälle silloinkin. Vasta itämaan tietäjät tiesivät lahjoja tuoda. Paimenten kädet olivat tyhjät, mutta sydän ihmetystä ja iloa täynnä. Herran kirkkaus hohti tähden muodossa ja lapsen kaltaisena.

Vanhempien hellyys ja hoiva, eläinten hiljainen liikehdintä ja pienen öljylampun lämpöinen valo riitti. Siksi meidänkin joulumme riittää oli se valmisteltu enemmän tai vähemmän. Herran kirkkaus tulee taivaasta ja se valaisee elämän valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa.

Joulun valo yltää pääsiäiseen ja ihmisen kuoleman varjoihin, sillä ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin ja enkelparven tie vie jälleen suurta ihmettä katsomaan.

Siunattua joulua sinulle!

Merja Kaunismäki

22.11.2017

Antakaa toisillenne anteeksi

Viime sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.

Tämä on tärkeä omaksua, sillä kaikessa kohtaamisessa olemme alttiina väärinymmärryksille. Se että saa anteeksi virheensä on lohdullista. Vaikea on antaa anteeksi, mutta kun siihen sitoutuu, on se elämää huomattavasti helpottava tilanne. Mitään niin vaikeaa ei ole, ettemmekö saisi itsellemme antaa anteeksi ja pyytää anteeksi ja näin kokea Jumalan armon todeksi.

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
    Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

Tämä on kohta joka pitäisi yhä uudelleen ja uudelleen lukea. Kuinka usein olemme katkeria ja alamme jopa kostamaan asioita, vaikka ei olisi syytä. Jospa me osaisimme nähdä Kristuksen lähimmäisessämme, niin voisimme toteuttaa Jeesuksen opin. Lähimmäisen rakkaus lisääntyy vain rakastamalla. virren sanoin: Auta meitä Kristuksemme, rakastamaan kaikkia. Anna rististäsi voimaa, kutsuasi seurata.

Seija Niininen Diakonissa

9.11.2017

Ajatuksia isänpäivälle

Ensi sunnuntai, joka on marraskuun toinen sunnuntai,  on jo sukupolven ajan tunnettu isänpäivänä. Äitienpäivä, jota vietämme toukokuun toisena sunnuntaina omaa puolestaan jo yli sadan vuoden perinteet. Elämä olisi henkisesti ja monilla muillakin tavoilla köyhempää, jos meiltä puuttuisivat ne tekijät, joita nyt vietettävä isänpäivä ja keväinen äitienpäivä mahdollistavat ja antavat.
 
On hyvä, jos näillä nykyisillä tavoilla ja perinteillä voitaisiin luoda perhe- ja sukuyhteyttä monin tavoin kiireisessä elämän sykkeessä. Olen kohdannut monia isiä, jotka tajuavat isän merkityksen lapsilleen, niin pojilleen kuin tyttärilleenkin. Isän antama aika lapsilleen on parasta sijoitusta tulevaisuuteen.
 
On hyvä, myös muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka ovat siirtyneet keskuudestamme lepoon. Monet meistä käymme poisnukkuneiden isiemme ja esi-isiemme haudoilla myös tulevana sunnuntaina.
 
Kristittyinä saamme omistaa Vapahtajamme opettaman Isä meidän rukouksen. Sen me osaamme ulkoakin. Jo alkusanat ”Isä meidän”, kertovat paljon. Vapahtajamme opettaa meitä yhdessä ja erikseen puhuttelemaan suurta maailmankaikkeuksien Luojaa Isänämme. Mekin saamme olla hänen luominaan hänen lapsiaan.
 
Olemme jo ensimmäisistä ihmisistä alkaen kautta ihmiskunnan sukupolvien Jumalan kuvaksi luotuja. Hän on antanut meille lahjaksi elämän hengen ja kaiken, mitä meissä on. Kaikki on meille lahjaa myös oman työmmekin kautta tullut, sillä Luojamme on antanut siihenkin mahdollisuudet. Taivaallinen Isämme on tarkoittanut kaikkea elämässämme niin käyttämään, että hänen hyvä tahtonsa voisi toteutua lähimmäistemme kanssa ja kaikessa.
 
Isä meidän jo kahdessa sanassa ilmaisee, että me kaikki olemme Jumalan luomina tarkoitetut sisariksi ja veljiksi toisillemme. Me tiedämme myös lankeemuksen todellisuuden ja  rehellisinä syvimmin itsessämme. Mutta suurempi todellisuus kuin omat syntimme ja syyllisyytemme on Taivaallisen Isän rakkaus meitä, lapsiaan kohtaan. Hän on Isämme kaikessa ja hän antaa Jeesuksen tähden syntimme anteeksi. Siksi saamme kerran olla myös Isämme ja isiemme ja äitiemme kanssa taivaassa.
 
 
Lauri Oinonen
Keuruun seurakunta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2.11.2017

Pyhäinpäivän toivoa kohti

Katselin yksi ilta youtubesta videota kolmesta koiranpennusta. Olisi ollut rutkasti muutakin tekemistä. Mutta niin siinä meni 10 minuuttia että hurahti tuota näkyä tuijottaessa, kun kolme pörriäistä leikki ja samoili muutaman neliön häkkiaitauksessaan. Hellyttävästi ihan kaikki motoriset taidot eivät olleet vielä hiotuneet.

Siinä yksi esimerkki niistä asioista, joita ei vaan väsy tuijottamaan.

 

Näyn katseleminen on riittävä ja paras palkinto siitä. Ei kaipaa mitään suurempaa hyötyä tuosta ajasta. Sielu ylistää kaunista näkyä.

Sydämen ylistys pulpahtelee suusta, kun ihan itsestään keksii pikkuvanhoja vuorosanoja leikkiville vauvoille. Sillä tavoin sitä kirjoittaa mielessään suurempaa tarinaa tuolle kauniille näylle. Se suorastaan pakottaa siihen.

Kaikki tämä on palvontaa. Sitä koemme aina, kun teemme jotain, joka nappaa mukaansa ja pitää otteessaan. Kun ajantaju menee. Kun ei muista syödä eikä nukkua. Kun tekeminen on niin motivoivaa ja itsessään palkitsevaa.

Voisiko sellainen toteutua kaikessa elämässä? Viimeistään pyhäinpäivän tienoilla saattaa mieleen nousta asioita, jotka vievät ruokahalun ja levolliset yöunet. Eräs pappi havaitsi omassa epätoivossaan, ettei pyyntörukous tuonut rauhaa sydämeen. Mutta Jumalan ylistäminen sen sijaan toi!

Kolmiyhteisen Jumalan palvominen merkitsee liittymistä hänen sisäiseen keskusteluunsa, draamaansa ja rakkauden tanssiinsa. Jumalan ylistäminen ylittää elämän mustat laaksot, sillä se on yhtymistä rakkauteen, joka on Jeesuksessa voittanut kuoleman; rakkauteen, joka on voittanut kaiken epätoivon.

Rakkauden näky loistaa joka päivä luomakunnassa ja Jeesuksen evankeliumissa. Sitä saamme palvoa rukouksessa Pyhässä Hengessä.

 

Seppo Viljasjärvi

Kasvatuksen pappi

© 2018 Keuruun Seurakunta