Majakka

29.5.2019

Hapuilijasta sillan tolpaksi

Kulunut reilu vuosi on ollut itselleni uuden kristillisen ymmärryksen syvällistä jäsentymistä. Matka on edelleen kesken, mutta paluuta vanhaan ei tunnu olevan.
   ”Raamatussa taivas ei ole tulevaisuuden määränpää vaan arkisen elämämme kätkössä oleva ulottuvuus – Jumalan ulottuvuus. Jumala teki taivaan ja maan ja lopulta hän tulee korjaamaan ne ja yhdistämään ne keskenään ikuisesti.” Näin opettaa Durhamin ex-piispa N. T. Wright. Hän huomauttaa, että vallitseva käsitys maan ja taivaan totaalisesta erosta periytyy selvemmin pakanallisesta uskonnollisuudesta.
Entäpä jos taivas ei siis olekaan jossain tuolla kaukana? Entäpä jos taivas ja maa ovatkin päällekkäiset todellisuudet ja leikkaavat toisensa? Mitäpä jos tätä maailmaa ei kerran hävitetäkään, vaan se yhdistetään Kristuksessa Jumalaan niin, että kätkössä oleva tulee täydellisesti ilmi? Siinä tapauksessa keskeinen kysymyksemme onkin miten saada yhteys siihen, joka on kätkettynä juuri tässä ja nyt. Yhteyden auettua meistä tuleekin silta kahden päällekkäisen todellisuuden välillä.
”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä
ja totuudessa.” (Joh. 4:23) Me emme siis rukoile jotain kaukaista Jumalaa vaan rukoillessamme Jeesuksen nimessä meidän ympärillemme avautuu erityisellä tavalla ylösnousemuksen huone.
Jeesus sanoo: ”parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’” (Luuk. 10:9) Voisiko tuleva helluntain aika merkitä myös meidän kirkossamme jotain sellaista?

Seppo Viljasjärvi

© 2019 Keuruun Seurakunta