Majakka

15.3.2019

”Kerran usko lapsuuden sulla oli suloinen, kätes rukoukseen liitit ain…”

Lapsuuden usko on jotain sellaista, jota me kaikki tavoittelemme, ainakin periaatteessa. Uskoa, joka ei aseta mitään kyseenalaiseksi. Uskoa, joka luottaa yksinkertaisesti siihen, että Jumala on tarkoittanut kaiken tapahtuvaksi niin kuin se tapahtuu. Uskoa siihen, että juuri minä olen Jumalan rakkauden arvoinen. Uskoa, joka elää tässä hetkessä eikä murehdi menneitä, mutta ei myöskään pelkää tulevaa. Mutta samoin kuin tuo otsikkona oleva tuttu rippikoululaulu tuo minun mieleeni nuoruuden huolettomat ajat, niin myös lapsuuden usko koetaan usein jotenkin nostalgisena ja vähän naivinakin. Riparilaulu jatkuu: ”Etsiessäs onnea harhateille jouduit sä. Surua ja tuskaa toi vai maailma.” Sitäkö siis on aikuisen elämä ja usko, surua ja tuskaa. Koko ajanko pitää olla varuillaan, muuten joutuu harhateille. Ei pidä päästää itseään liian helpolla. Usko ei ole mikään leikin asia.
”Onnellinen lapsena olit äidin helmassa, äiti lauloi sulle maasta taivahan.” Ensi sunnuntain evankeliumi tekstissä (Matt. 15:21-28) kerrotaan äidin uskosta. Tälle äidille tuskin oli laulettu maasta taivahan, olihan hän kaanaalainen, vääräuskoinen jopa Jeesuksen silmissä! Raamattu ei kerro, miten hän oli uskoon tullut, mutta oikea leijonaemo hän ainakin oli. Hän ei lannistunut Jeesuksen välinpitämättömyydestä eikä hyväksynyt edes suoraa kieltoa. Hän uskoi, että Jeesus voisi parantaa hänen tyttärensä ja oli valmis laittamaan peliin koko ihmisarvonsa uskonsa vuoksi. Hänen uskoaan koeteltiin, mutta Jeesus totesi sen lujaksi ja tytär parantui.
Meidän kaikkien uskoa koetellaan aina välillä. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista vai voitko rehellisesti väittää, ettet joskus ole ajatellut ”Miksi Jumala salli tämän?” Lapsuuden usko -laulu päättyy kuitenkin sanoihin ”Päiväsi hän uskoi käteen Jumalan” Aivan niin kuin meidän jokaisen jokainen päivä on Jumalan kädessä. Näin uskoen,

Leena Santaniemi
lapsityönohjaaja/lähetyssihteeri

© 2019 Keuruun Seurakunta