Majakka

22.3.2018

POSKIENI PARRAN

On alkamassa kirkkovuoden kohokohta, Via dolorosa ja ylösnousemuksen Pääsiäinen. Kirkkovuoden suurimmat juhlat alkavat Jerusalemista, öljyvuoren rinteiltä. Palmunlehvät ja Hoosianna-huudot sävyttävät kahta kolmesta. Adventti, hiljainen viikko ja Helatorstai edeltävät; Joulua, Pääsiäistä ja Helluntaita. Tuhkakeskiviikosta alkanut 40 päivän paastonaika, Jumalan rakkauden uhritie, päättyy Kiirastorstain messuun. Sitä seuraava Pyhä kolmen päivän juhla huipentaa koko kirkkovuoden.

Tulevan Palmusunnuntain vanhan testamentin teksti kertoo koskettavalla ihmisen ikävästä toisen luo. Me emme voi tulla onnellisiksi ilman toista ihmistä, mutta toisaalta ilman toista ihmistä saattaisimme olla paljon onnellisimpia. Olemmehan myös taakkoja toisillemme; hienoimmat asiat tapahtuvat ihmisten välillä, mutta niin myös inhottavimmat.

Ensimmäisenä Jouluna Jumala tuli yhdeksi meistä, Pääsiäisenä hän kantoi inhottavuutemme jotta Helluntain hengessä saisimme olla oikeita veljiä ja sisaria, saman Isän lapsia. Kristus kantoi kuormamme, jotta me voisimme olla armon alla, arvokkaita sellaisina kuin kukin olemme. Kysymys on siitä kelpaako tämä uuden elämän lahja meille ja olemmeko valmiit osoittamaan sitä toinen toisellemme?

Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta. Aamu aamulta hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin. Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni. Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä.                                                                                                              Jes 50: 4-7a

Viime sotien Helsingin pommitusten aikaan otettu kuva puhuttelee yhä meitä suomalaisia. Pieni tyttö kantaa melkein samankokoista poikaa selässään pommisuojaan. Kuvateksti kertoo:                                                     ” Ei hän ole taakka, hän on veljeni.”

Juuri tuolla tavoin ristintien kärsivä mies kantaa meidän kohtaloamme. Me emme voi sovittaa kaikkea omaa kuonaamme, puhumattakaan toisten tekemästä. Ei meistä taida olla kääntämään toista poskeakaan, niin kuin Jeesus vuorisaarnassaan suosittaa. Jotain olisi, jos edes vähän enemmän sietäisimme toisiamme – vaikkapa vain poskiemme parran nyppimistä ja sensellaista. Armollista pääsiäisaikaa.              

                                                                                                                        Ossi Poikonen

© 2018 Keuruun Seurakunta