Majakka

4.4.2019

Räystäät on tippumaisillaan ….

Tuttu iskelmä vuosien takaa muistuu aina mieleeni näin lumien sulamisen aikaan. Muistoissa on myös riemukas hetki vuosia sitten, kun Haapamäen Veturipuistossa esitetyssä iloisessa laulunäytelmässä kyseinen kappale soi. Samassa putosi lavastuksena olevan talon räystäskourun toinen pää alas. Tarkoituksella toki se pudotettiin ja me yleisössä hekotimme tajutessamme ajatusyhteyden.

Räystäät tippuvat sulamisvesiä ja kattoja kastelevien kevätsateiden vesimassoja. Purot solisevat ja katse etsii pajunkissoja luonnosta. Pääsiäinen on tulossa, kevät on tullut ja talven kylmyys on taakse jäänyttä elämää. Kevätihmisenä itselleni tämä tästä vain paranee, sillä odotan ensimmäisiä vihreitä silmuja ja toukokuun hentoa viherrystä. Lupausta yltäkylläisestä luonnon kauneudesta sekä auringon valosta.

Kirkkovuoden aika on nyt mietteliästä Vapahtajan kärsimystien seuraamista. Meidän pelastuksemme vuoksi se kaikki tapahtui, meidän tulevaisuutemme turvaksi suunniteltiin pyhä elämän matka joulusta pääsiäiseen. Sunnuntaiden tekstit kertovat Jeesuksen opetuksista matkallaan kohti Jerusalemia ja nyt kerrataan tärkeitä kohtaamisia ennen jäähyväisiä. Valtava kärsimys mietityttää meitä, mutta se kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Lupaus suuresta on taustalla olemassa koko ajan. Pääsiäisen evankeliumi julistaa: Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.

Tämä kaikki on vasta alkua jollekin paljon tärkeämmälle, niin kuin alkaneen kevään lupaus kesän elinvoimasta. Nyt on vielä hämärää, mutta routa sulaa jo, lumet katoavat ja ruskea kulottunut maa vihertää vielä. Niin on kerran myös ihmisen laita. Kuoleman jälkeen uskomme saavamme uuden elämän, jossa ihmissielu saa kukoistaa Jumalansa yhteydessä juuri niin kauniina ja puhtaana kuin se alun alkaenkin luotiin. Sitäkin on vielä kuitenkin odotettava kuten tämän kesän tulemista.

Merja Kaunismäki

© 2019 Keuruun Seurakunta