Papin paja

Mariasta ja rukouksesta

Kirjoitettu 25.3.2019 klo 07:57

Saarna Marian ilmestyspäivänä 2019 Haapamäen kirkossa

Luuk. 1: 26-38

Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” Maria kysyi enkeliltä: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Silloin Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Niin enkeli lähti hänen luotaan.

 

Erään pojan äiti odotti mahassaan vauvaa. Vatsa pömpötti jo ihan kunnon jalkapallona. Kysäisin pojalta, että oliko tämä laittanut korvaansa äitin mahaan kiinni kuunnellakseen mitä pikkusisko mahassa puuhaa.

Hän nyökkäsi myöntyvästi. Kysyin, että no mitäs sieltä kuului. Iloinen hymy levisi pojan kasvoille ja hän vastasi: ”ruoansulatusta”.

Äidin kasvava vatsa kätkee sisäänsä jotain odottamatonta ja yllättävää. 

Päälle päin näkyy vain koko. Sisällä on uusi ja yllättävä ihminen, pieni suuri ihme. 

Elämässä on monesti hyväksyttävä, että mukavia asioita joutuu odottamaan.

Matka pienestä siemenestä valmiiseen kauniiseen kukkaan on pitkä. Matkan aikana on tehtävä työtä. Vaalittava, seurattava ja pidettävä huolta. Lopulta saa ihastella kukkien loistoa.

”Kukka seisoo hiljaa, lehdet liikahtavat. Auringossa aukeavat.” Lausutaan virressä 194 meistä ihmisistä.

Joskus meidän on samalla tavoin odotettava, että olemme sisäisesti valmiita uusiin koitoksiin.

Jumalan isällisen, huolehtivan rakkauden näemme siitä, että hän etukäteen ilmoittaa Marialle tämän tulevasta raskaudesta. Joskus Jumala yllättää meidät tällä tavoin, mutta samalla hän valmistaa meitä etukäteen yllätyksiään varten.

Tuota Jumalan työtä meissä me voimme edistää itse. Viime aikoina olen kokenut rukouksen voiman uudella tavalla ja koen, että Marian vaiheet kuvaavat jollain tavoin juuri rukoilevan ihmisen todellisuutta.

Alunperin Jerusalemin temppeli oli paikka, jossa taivas ja maa kohtasivat. Se oli erityinen Jumalan läsnäolon paikka. Sykarin kaivolla Jeesus kävikin keskustelun samarialaisen naisen kanssa mm. siitä, missä on oikea paikka  rukoilla ja totesi: ”Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Tulee aika ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa.”

Tulee siis aika, jolloin Jumalan läsnäolo ei ole enää sidoksissa tiettyyn paikkaan vaan Pyhää Henkeen ja totuuteen.

Apostoli Paavalin sanoin: ”Jumalassa me elämme, liikumme ja olemme.”

Jumala ei siis ole kaukana meistä, mutta mysteerinomaisesti tässä maailmassa kuolema ja katoavaisuus erottaa meidät hänestä. Samalla tavoin mysteerinomaisesti Jeesuksessa tuo ero on kumoutunut. Hänen kuolleista ylösnousemisensa on siitä viimeinen osoitus. 

Missä vain olenkin, siellä Jumala on rukouksen päässä, Hengessä ja totuudessa. Siellä Pyhä Henki laskeutuu rukoilijan ylle. Siellä korkeimman voima varjoaa rukoilijan.

Kun Jeesukselle tultiin sanomaan, että hänen äitinsä ja veljensä ovat tulleet häntä tapaamaan, hän vastasi ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja tekevät sen mukaan.”.

Joka rukoilee, saa olla Jeesuksen äiti, saa kokea kuinka Jeesus syntyy sydämeen.

Rukouksen keskeinen kysymys ei se ole se, että tekeekö Jumala sen mitä minä haluan, vaan ennemminkin rukoilenko Hengessä ja totuudessa. Otanko vakavasti sen, että hän ympäröi minut, kun rukoilen? Otanko vakavasti sen, että Jumalan valtakunnan läsnäolo on Jeesuksessa totta, jo kuoleman tällä puolen?

Itse koen, että rukous löytää syvemmän ulottuvuuden, kun yksinkertaisesti, konkreettisesti, tietoisesti ajattelee Jumalan ympäröivän minut, kun rukoilen. Että ajattelee olevansa Jumalan valtakunnan sisällä.

Jeesus sanoo: oikeat rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa.

Olkaamme niin kuin Maria ja vastatkaamme rukouksessa ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.”

 

Seppo Viljasjärvi


Kategoriat: jumalanpalvelus

Avainsanat:


Selaa artikkeleja:

© 2019 Keuruun Seurakunta