Papin paja

Saarna 3. paaston ajan sunnuntai 2018

Kirjoitettu 5.3.2018 klo 20:47

Keuruun kirkossa ja Pihlajaveden seurakuntatalolla

Joh. 8: 46-59

Jeesus sanoi:
    ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
    Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä.

 

”Kosto on sisäinen tarve, joka täytyy tyydyttää, sillä muuten menettää näkemyksensä.”

Seurasin taannoin erästä rikollisjengistä kertovaa tv-sarjaa. Siinä eräs ammattirikollinen lausui tällä lailla filosofisesti: ”kosto on sisäinen tarve, joka täytyy tyydyttää, sillä muuten menettää näkemyksensä.”

Näin ajateltuna kostaminen liittyy merkittävästi ihmisen identiteetin säilymiseen. Kunnian loukkaaminen vaatii kostoa. Kunnian mukana menee jotain omasta itsestä.

Jotain tämän kaltaista näyttäisi olevan edessämme, tämän päivän evankeliumissa.

Kuulija huomatkoon, etten tarkoita, että Jeesuksen edessä olevat juutalaiset olisivat rinnastettavissa ammattirikollisiin.

Luulisin niin, että tuo TV:ssä näkemäni kuvitteellinen gangsteri oli hairahduksessaan vienyt kostoon taipuvaisen ihmisyyden sikäli pitkälle, että kykeni hahmottamaan siihen sisältyvän ajatusmaailman ja pukemaan sen sanoiksi.

Jotain sellaista on mahdollisesti oraalla näiden Jeesuksen kohtaamien ihmisten käsityksessä itsestään.

Jeesuksen sanat tuntuvat loukkaavan heitä siinä määrin, ettei sivistynyt keskustelu ole enää vaihtoehto. Jeesus on parasta poistaa paikalta tarttumalla johonkin kättä pidempään.

Mikä sai tämän aikaan?

”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Aabraham syntyi, minä olin.”

Tämän voisi kääntää myös: ”ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen.”

Näin Jeesus ilmaisi syvän yhteytensä Isään. Hän ei pelkästään lausunut Moosekselle ilmoitettua Jumalan nimeä Minä olen. Juutalaiset välttivät sanomasta sitä ääneen, jottei toinen käsky tulisi rikotuksi.

Kaiken kukkuraksi Jeesus antoi tuo nimen itselleen. Hän olisi samaa olemusta kuin Isä Jumala. Hän olisi itsekin Jumala, isolla J:llä, omilla jaloillaan seisovana, heidän edessään.

Jotain heissä oli loukattu. Heräsi sisäinen tarve varmistaa oma identiteetti. Heräsi sisäinen tarve torjua voimakkaasti uudenlainen ajattelutapa.

 

Tässä kuvassa meille näyttäytyy kaksi erilaista ihmisyyttä.

”Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee.”

”Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham?”

Ensimmäinen ei kysy omaa kunniaansa, vaan antaa Isän Jumalan ratkaista hänen kunniansa.

Toinen on huolissaan omasta kunniastaan.

Ensimmäisellä on Aabrahamin kaltainen avoimuus Jumalaa kohtaan. Voi irrottautua menneisyydestä, suvun kunnian piiristä. Voi lähteä asuinsijoiltaan, isänsä kodista siihen maahan, jonka Herra osoittaa. Voi olla avoin sille, minne Jumala tahtoo viedä. Näinhän Aabraham toimi. Ja näin myös Jeesus toimi. Tuli taivaasta, Isän kunnian piiristä meidän maahamme, meidän keskuuteemme. Alistui sille, että Isä kyllä antaisi kunniansa tulla hänen osaksi.

Toisen ihmistyypin huomio on taas enemmän menneessä kuin tulevaisuudessa ja odotuksessa. Pysytellään siinä kunniakäsityksessä, mikä tietyllä suvulla on pitkän menneisyytensä pohjalta.

Kuten Jeesus sanoo, nämä juutalaiset eivät olleet lähtöisin Jumalasta. Heidän kunniansa ei perustunut siihen Aabrahamin kaltaiseen luottamukseen, että Jumala kyllä antaisi kunniansa koitua heidän osakseen, jotka ovat kuuliaisia hänen kutsulleen.

 

Mistä he olivat lähtöisin?

Se ilmenee näissä sanoissa Jeesukselle: ”sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki.”

”Sinua ei tarvitse kunnioittaa.” Tämä oli etnistä eriarvoisuutta osoittavaa puhetta. Se kertoo ihmislähtöisestä kunniasta, oman kunnian tarkkailusta.

Vähän aiemmin tässä samassa luvussa Jeesus sanoo näistä ihmisistä: ”Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.”

Tämä ajattelutapa lukkiutti nämä ihmiset. He eivät oivaltaneet Jeesus oli juuri se Sana, joka kohtasi Aabrahamin menneisyydessä; Jumalan Sana joka kutsui Aabrahamin; Sana isolla kirjoitettuna.

Jeesus kuvaa, kuinka he ”eivät siedä kuunnella hänen puhettaan”. Tällaisessa törmäyskurssilla nämä kaksi erilaista ihmisyyttä ovat. Sielu muovautuu sen mukaan, mitä se kuuntelee. Lopulta se ei enää siedä kuunnella totuutta. 

Tällä kertaa Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä ennen kuin he ehtivät tyydyttää sisäisen tarpeensa, ennen kuin kivet ehtivät lentää.

Tiedämme miten kävi pitkäperjantaina. ”Se on täytetty”, lausui Jeesus ristillä. Tarve tuli täytetyksi. Ihmiskunnia varjelluksi, Jumala tapetuksi.

Jeesus erkani Isästä aina vain kauemmaksi. Antautui ihmisten pahuudelle. Ikään kuin maistoi syntiä, tuli ruumiissaan tietämään mitä ihmisen pahuus on. Jeesus ikään kuin söi hyvän ja pahan tiedon puusta, ihmisyydestä, joka oli paratiisissa Isän tahdon vastaisesti ravinnut itseään tuon kyseisen puun hedelmällä. Hän joi tuon maljan, tuon ihmisyyden.

Siten Jeesus tuli itsekin synniksi, kuten Aatami ja Eeva tulivat synniksi paratiisissa. He muovautuivat sen mukaan, mitä kuuntelivat.

Mutta kaikessa tässä Jeesus perusti oman kunniansa johonkin muuhun kuin itseensä. Hän perusti sen Isän tahtoon. Meni niin kauas kodistaan kuin Isä vain tahtoi. Ei lakannut kuuntelemasta Isää.

”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” sanoi Jeesus Pilatukselle. ”Kunniani ei perustu tämän maailman lakeihin.”

Näin Jeesus toimi Aabrahamin esimerkin mukaisesti. Osoittautui todelliseksi Isän Pojaksi.

 

Hyvät ystävät, meidän Herrallemme siis sanottiin: ”Lähde maastasi ja Isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.

Saat vapaasti syödä kaikista tuon maan puista. Sinä päivänä, jona syöt hyvän ja pahan tiedon puusta, olet kuoleman oman. Sinun tulee syödä ennen kaikkea tuosta puusta. Kärsiä siitä koituva rangaistus; tulla siinä kirotuksi; astua kuoleman valtakuntaan.”

Tämä on kertomus siitä, kuinka kaikki luotiin uudeksi, kuinka paha voitettiin, ei kostamalla vaan istuttamalla elämän puu kuoleman maahan. Sinun vuoksesi. Minun vuokseni. Aamen

 

Seppo Viljasjärvi


Kategoriat: Yleinen

Avainsanat: , ,


Selaa artikkeleja:

© 2018 Keuruun Seurakunta