Papin paja

YSTÄVYYTTÄ YLI SUOMENLAHDEN

Kirjoitettu 22.2.2018 klo 11:18

Tulevana lauantaina tulee kuluneeksi 100 vuotta eteläisen naapurimme, Viron itsenäistymisestä. Viron juhlapäivä on myös meidän juhlamme; monestakin syystä. Ensinnäkin sata vuotta sitten suomalaiset vapaaehtoiset sotilaat vaikuttivat panoksellaan merkittävästi naapurimaamme irtautumiseen bolsevikkien vallankumous – Venäjästä. Toiseksi olemmehan samaa sukua niin kielen kuin geenienkin puolesta ja kolmanneksi Suomi-Viro ystävyys on kestänyt yli monien vaikeiden aikojen… toivottavasti myös tulevaan. Voisi olla liputuksen aika…

Kun lähtee Tallinnan satamasta Via Balticaa etelään, tulee noin 30 kilometrin ajon jälkeen viitta, jossa lukee Hageri. Meille keuruulaisille tuo paikka on mitä merkityksellisin – Hageri on ystäväseurakuntamme ja yhteytemme on kestänyt jo kauan. Hagerin alueen kylistä Saku taitaa olla maassamme parhaiten tunnettu, syykin on helppo arvata. Hagerin nykyinen kirkko on samalta vuodelta, kuin meidän Keuruun kirkkomme, eli 1892.

Keuruun ja Hagerin ystävyys juontuu viime sotien jälkeiseen Helsinkiin. Viipurilaissyntyinen Heikki Karttunen ja tallinnalainen Paul Saar opiskelivat teologiaa yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Paul oli ollut suomessa jo sodan aikana taistellen virolaisten vapaaehtoisten, Suomen poikien joukoissa. Suomen poikien tärkeä innoittaja oli kunniavelan hyvittäminen, jonka he kokivat jäänteeksi Viron vapaustaistelusta. Suomen vapaussota jakoi kansan, Viron vapaussota sen sijaan yhdisti virolaiset.

Heikki ja Paul olivat opiskelutovereita ja ystäviä, kunnes kohtalo puuttui peliin. Kohtalon nimi oli Stalin, jonka toimesta Paul Saar   vangittiin ja lähetettiin vankileirille Siperiaan. Kärsimykset kestettyään luottamuksessa Luojaansa Paul viimein vapautui ja saattoi jatkaa vaivalloista elämäänsä neuvosto-Virossa. Opiskelutoverit kuitenkin pitivät yhteyttä toisiinsa, minkä kykenivät. Tapaamisia sovittiin ”koodikielellä” erään Wislöffin hartauskirjan raamatunkohtien avittamana. KGP kun avasi Paulin koko kirjeenvaihdon.

Paul Saaresta oli tullut Hagerin kirkkoherra ja Heikki Karttusesta Keuruun kirkkoherra, siispä oli luonnollista, että myös seurakunnat ystävystyivät rovastiensa johdolla. Ystävyysseurakuntasuhteet juontavat siis jo kommunistiajalle asti. Neuvostoliiton perestroikan myötä yhteydenpito hieman helpottui, mutta vaivalloista se oli yhä. Kun tulin Keuruulle vuonna 1987 Hagerin yhteyksiä pitivät yllä mm. Touko Tyrväisen kaltaiset edelläkävijät.

Hagerin nuoret tulivat vieraaksi Keuruulle Kesällä 1990 diakoni Urmas Soomeren johdolla. Isohiekassa pidettiin kansainvälinen nuorten leiri, johon osallistui Hagerin ja Keuruun nuorten lisäksi myös Pöyhölän kansainvälisiä nuoria. Eräs tyttö istui mietteissään rannan toivomuskivillä, kysyin häneltä, mitä toivot:” Että Viro olisi vaba maa”, kuului vastaus. Reilun vuoden kuluttua toive toteutui.

Viron toisen itsenäisyyden aika onkin ollut ystäväseurakuntien tiivistä ja hedelmällistä yhteistyötä, Suomenlahtea on ylitetty molempiin suuntiin. Heikki-rovastin jälkeen Keuruun kirkkoherraksi tuli Pekka Panula ja Hagerissa Paul Saaren seuraajaksi tuli Jyri Vallsalu tasan 25 vuotta sitten. Ystävyys yli Suomenlahden on jatkunut ja kukoistanut aina tähän päivään saakka.

Patriarkka-rovastimme ovat jo kirkkauteen siirtyneitä. Viimeinen tapaaminen oli Tallinnassa marraskuussa 2009. Keuruun Leijonat veivät joulumuistamiset Suomen pojille yli 20 vuoden ajan. Tällaisessa yhteydessä rovastit tapasivat ja kertoilivat meille nuoremmille unohtumattomia tarinoita. Paul eli tuon ikimuistoisen illan jälkeen enää muutamia kuukausia, Heikki rovasti sai ikuisuuskutsun kesällä 2015.

Hagerin kirkkopihassa on näyttävä vanhainkotirakennus, monet keuruulaiset ovat saaneet yöpyä siellä Hagerin-matkoillaan. Vanhainkotia rakennetiin 90-luvulla kuin Iisakinkirkkoa, kaikesta oli nuoressa valtiossa pulaa. Viimein vuosituhannen vaihteen tällä puolen Hagerin ikäihmiset pääsivät asianmukaisiin tiloihin.

Keuruulaiset lahjoittivat vuosien mittaan rakennushankkeeseen talkootyötä, tavaraa ja rahaa. Määrillä emme ehkä voi kehuskella, mutta uskollisuus saattoi olla avustamisessa summaa merkittävämpi. Keuruun diakoni Unto Mikkonen oli usein kokoamassa väkeä ja apua Hageriin, erityisesti Pihlajaveden talkoolaiset olivat aina alttiina.

Yhteisen juhlapäivän kynnyksellä olemme Hageriaisille paljosta kiitollisia – olemme saaneet enemmän kuin olemme osanneet tai voineet antaa. Viime kesänä kävimme Aila-vaimoni kanssa Jyri Vallsalun 60-vuotispäivillä. Jyri oli vaimonsa kanssa tehnyt Loppiaisena yllätysvierailun omille kuusikymppisilleni. Jumalanpalveluksen jälkeen vietimme puutarhajuhlaa Vallsalun perheen uuden talon pihamaalla.

Auringonpaistetta tulvivassa juhlassa muistelimme menneitä Hagerin seurakunnan maallikkojohtajan Aku Kaljusten kanssa ja paiskasimme kättä yhteisen tulevaisuuden parhaaksi ja molempien seurakuntien siunaukseksi. Ystävyys jatkukoon aina tuleviin polviin asti.      

Ossi Poikonen

 

 

 

 


Kategoriat: Yleinen

Avainsanat: ,


Selaa artikkeleja:

© 2018 Keuruun Seurakunta