22.11.2017
Antakaa toisillenne anteeksi
|
Viime sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan. Tämä on tärkeä omaksua, sillä kaikessa kohtaamisessa olemme alttiina väärinymmärryksille. Se että saa anteeksi virheensä on lohdullista. Vaikea on antaa anteeksi, mutta kun siihen sitoutuu, on se elämää huomattavasti helpottava tilanne. Mitään niin vaikeaa ei ole, ettemmekö saisi itsellemme antaa anteeksi ja pyytää anteeksi ja näin kokea Jumalan armon todeksi. |
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.
Tämä on kohta joka pitäisi yhä uudelleen ja uudelleen lukea. Kuinka usein olemme katkeria ja alamme jopa kostamaan asioita, vaikka ei olisi syytä. Jospa me osaisimme nähdä Kristuksen lähimmäisessämme, niin voisimme toteuttaa Jeesuksen opin. Lähimmäisen rakkaus lisääntyy vain rakastamalla. virren sanoin: Auta meitä Kristuksemme, rakastamaan kaikkia. Anna rististäsi voimaa, kutsuasi seurata.
Seija Niininen Diakonissa
9.11.2017
Ajatuksia isänpäivälle
Ensi sunnuntai, joka on marraskuun toinen sunnuntai, on jo sukupolven ajan tunnettu isänpäivänä. Äitienpäivä, jota vietämme toukokuun toisena sunnuntaina omaa puolestaan jo yli sadan vuoden perinteet. Elämä olisi henkisesti ja monilla muillakin tavoilla köyhempää, jos meiltä puuttuisivat ne tekijät, joita nyt vietettävä isänpäivä ja keväinen äitienpäivä mahdollistavat ja antavat.
Olemme jo ensimmäisistä ihmisistä alkaen kautta ihmiskunnan sukupolvien Jumalan kuvaksi luotuja. Hän on antanut meille lahjaksi elämän hengen ja kaiken, mitä meissä on. Kaikki on meille lahjaa myös oman työmmekin kautta tullut, sillä Luojamme on antanut siihenkin mahdollisuudet. Taivaallinen Isämme on tarkoittanut kaikkea elämässämme niin käyttämään, että hänen hyvä tahtonsa voisi toteutua lähimmäistemme kanssa ja kaikessa.
2.11.2017
Pyhäinpäivän toivoa kohti
Katselin yksi ilta youtubesta videota kolmesta koiranpennusta. Olisi ollut rutkasti muutakin tekemistä. Mutta niin siinä meni 10 minuuttia että hurahti tuota näkyä tuijottaessa, kun kolme pörriäistä leikki ja samoili muutaman neliön häkkiaitauksessaan. Hellyttävästi ihan kaikki motoriset taidot eivät olleet vielä hiotuneet.
Siinä yksi esimerkki niistä asioista, joita ei vaan väsy tuijottamaan.
Näyn katseleminen on riittävä ja paras palkinto siitä. Ei kaipaa mitään suurempaa hyötyä tuosta ajasta. Sielu ylistää kaunista näkyä.
Sydämen ylistys pulpahtelee suusta, kun ihan itsestään keksii pikkuvanhoja vuorosanoja leikkiville vauvoille. Sillä tavoin sitä kirjoittaa mielessään suurempaa tarinaa tuolle kauniille näylle. Se suorastaan pakottaa siihen.
Kaikki tämä on palvontaa. Sitä koemme aina, kun teemme jotain, joka nappaa mukaansa ja pitää otteessaan. Kun ajantaju menee. Kun ei muista syödä eikä nukkua. Kun tekeminen on niin motivoivaa ja itsessään palkitsevaa.
Voisiko sellainen toteutua kaikessa elämässä? Viimeistään pyhäinpäivän tienoilla saattaa mieleen nousta asioita, jotka vievät ruokahalun ja levolliset yöunet. Eräs pappi havaitsi omassa epätoivossaan, ettei pyyntörukous tuonut rauhaa sydämeen. Mutta Jumalan ylistäminen sen sijaan toi!
Kolmiyhteisen Jumalan palvominen merkitsee liittymistä hänen sisäiseen keskusteluunsa, draamaansa ja rakkauden tanssiinsa. Jumalan ylistäminen ylittää elämän mustat laaksot, sillä se on yhtymistä rakkauteen, joka on Jeesuksessa voittanut kuoleman; rakkauteen, joka on voittanut kaiken epätoivon.
Rakkauden näky loistaa joka päivä luomakunnassa ja Jeesuksen evankeliumissa. Sitä saamme palvoa rukouksessa Pyhässä Hengessä.
Seppo Viljasjärvi
Kasvatuksen pappi