Majakka

Paastonaika on luopumisen aikaa. Luovumme turhasta, jotta tärkeälle jäisi tilaa ja aikaa. Nyt näyttää siltä, että tänä keväänä elämä pakottaa meidät luopumaan myös tarpeellisesta, jopa elintärkeästä. Ehkäpä ja toivottavasti se tekee tilaa kaikkein tärkeimmälle.

Aikamme on Jumalan käsissä. Kuva Petäjäveden kirkosta.

Me erilaiset ihmiset pidämme kovin erilaisia asioita tärkeänä.  Lähtökohtaisesti se lienee varsin hyvä asia. Erilaisuus lisää ihmisyhteisömme juuriston paksuutta ja siten edesauttaa pystyssä pysymistä elämän tuiverruksissa. Yksi vanha ja hyvä paastonajan ajatus on se, että turhasta luopuminen auttaa meitä  tähyämään ylöspäin –  Luojamme luo.

COVID-19 on saattanut koko ihmiskunnan ennen kokemattomaan tilanteeseen. Taudin räjähdysmäistä leviämistä pyritään estämään sosiaalisten kontaktien rajoittamisella. Kunpa voisimme hidastaa tartuntojen leviämistä estämättä elämää. Paastonaika ei ole itseisarvo, vaan se valmistaa juhlien juhlaan –Pääsiäiseen.

Koronahässäkän keskellä olisi syytä muistaa, että elämä jatkuu. Liikaa kramppaamalla, joskus myös hamstraamalla vaikeutamme tulevaa tilannetta, kun arjen on aika palata. Rajoitusten toteuttamisen ohella on myös tärkeää, että pidämme yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Tulevaisuuden elämä tarvitsee työtä ja taloudellista toimeliaisuutta. Suositaan siis lähellä tuotettua ja tehtyä.

Sittenkin kaikki suuri ja tuntematon on Taivaallisen Isämme rakastavissa käsissä. Hän pystyy ja Hän voi, vaikka me ihmiset olisimme neuvottomia ja voimattomia. Kun palvelemme toisiamme, palvelemme Jumalalle rakkaita. Ehkäpä tämä kummallinen aika on muistutus omasta haavoittuvaisuudestamme. Toivottavasti kovatkaan rajoitustoimet eivät hämärrä sitä, kuinka paljon tarvitsemme toisiamme.

Me emme voi olla pelkästään tartuntauhka toisillemme, vaan ennen muuta välittävään lähimmäisyyteen on kätketty mahdollisuus, tulevaisuus ja toivo. Puhalletaan vastakin yhteen hiileen ja zempataan toisiamme selviytymään. Ei omin voimin, vaan Kristuksen armon varassa.

Kirkkoisä Krysostomoksen sanoin: ”Valoisaa paastoa, siunattua sielun kevättä!”

Ossi Poikonen

Näin muistan lapsuudesta sanotun, kun asiat eivät menneet kuten vanhemmat olisivat halunneet. Myöhemmin olen muuntanut sanontaa, ”eikö sana kuulu vai eikö se tehoa” – tässä on ollut jo huumorin pilke mukana, se osoittaa silti, että on aika ottaa vakavasti viesti, jonka haluan välittää. 

Ensi pyhän yksi raamatun teksteistä kuuluu: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala:
    ”Tämän käskyn minä annoin heille: kuunnelkaa minua, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; kulkekaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän kulkea, niin teidän käy hyvin! Mutta eivät he totelleet minua, eivät ottaneet käskyäni kuuleviin korviinsa, vaan kulkivat omien ajatustensa, oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. Eivät he kääntäneet kasvojaan minun puoleeni, selkänsä he käänsivät minulle.” Jer. 7: 23-24 

Aika tuttua käyttäytymismallia myös tämän ajan ihmisten elämässä. Kristittyinä tiedämme lähimmäisenrakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, Jumalan ohjaamasta tiestä ja vapaudesta, jonka anteeksiantamus mahdollistaa. Näin tuo raamatunkohdan alku lupaa. Tietotulva tuo ymmärrykseemme kuitenkin paljon uhkia ja ohjeita, joihin meidän on varauduttava, pidettävä puolemme, jopa itsekkäästi taistellen itsemme ja läheistemme puolesta. Pelko sumentaa ymmärrykseni ja teen kuten muutkin toimivat, epävarmana ratkaisujeni seurauksista. En uskalla kääntää katsetta Kristukseen, sellainen tuntuu vieraalta, mutta en huomaa, että samalla käännän hänelle selkäni, vaikka sitä en itse haluaisi. Haluaisin kaiken, vain onnellisille on opetettu lapsena, että se ei ole mahdollista, se, että joku voisi saada tässä elämässä kaiken. Kun emme voi saada kaikkea hyökkäämme, ennen kuin ymmärrämme mistä on kysymys ja vetäydymme, ettemme tulisi tehneeksi mitään toisen puolesta tai ajautuisi tilanteeseen, jonka joudun jollekulle perustelemaan. Olisiko tänään käyttöä Anna-Mari Kaskisen laulun pätkälle: ” Näinkö tulla nyt saan valoon paljastavaan? Herra armahda muualta rauhaa en saa. Isä tunnustan nyt, olen erehtynyt. Herra armahda, muualta rauhaa en saa.” 

Kevään ja Kristuksen valon lämpöä sinulle ystäväni!  

Kirsti Mäkinen
nuorisotyönohjaaja