Majakka

19.3.2020

ISOMMISSA KÄSISSÄ – ELÄMÄ JATKUU

Paastonaika on luopumisen aikaa. Luovumme turhasta, jotta tärkeälle jäisi tilaa ja aikaa. Nyt näyttää siltä, että tänä keväänä elämä pakottaa meidät luopumaan myös tarpeellisesta, jopa elintärkeästä. Ehkäpä ja toivottavasti se tekee tilaa kaikkein tärkeimmälle.

Kolmion sisällä tiimalasi ja kreikkalaiset aakkoset alfa ja omega

Aikamme on Jumalan käsissä. Kuva Petäjäveden kirkosta.

Me erilaiset ihmiset pidämme kovin erilaisia asioita tärkeänä.  Lähtökohtaisesti se lienee varsin hyvä asia. Erilaisuus lisää ihmisyhteisömme juuriston paksuutta ja siten edesauttaa pystyssä pysymistä elämän tuiverruksissa. Yksi vanha ja hyvä paastonajan ajatus on se, että turhasta luopuminen auttaa meitä  tähyämään ylöspäin –  Luojamme luo.

COVID-19 on saattanut koko ihmiskunnan ennen kokemattomaan tilanteeseen. Taudin räjähdysmäistä leviämistä pyritään estämään sosiaalisten kontaktien rajoittamisella. Kunpa voisimme hidastaa tartuntojen leviämistä estämättä elämää. Paastonaika ei ole itseisarvo, vaan se valmistaa juhlien juhlaan –Pääsiäiseen.

Koronahässäkän keskellä olisi syytä muistaa, että elämä jatkuu. Liikaa kramppaamalla, joskus myös hamstraamalla vaikeutamme tulevaa tilannetta, kun arjen on aika palata. Rajoitusten toteuttamisen ohella on myös tärkeää, että pidämme yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Tulevaisuuden elämä tarvitsee työtä ja taloudellista toimeliaisuutta. Suositaan siis lähellä tuotettua ja tehtyä.

Sittenkin kaikki suuri ja tuntematon on Taivaallisen Isämme rakastavissa käsissä. Hän pystyy ja Hän voi, vaikka me ihmiset olisimme neuvottomia ja voimattomia. Kun palvelemme toisiamme, palvelemme Jumalalle rakkaita. Ehkäpä tämä kummallinen aika on muistutus omasta haavoittuvaisuudestamme. Toivottavasti kovatkaan rajoitustoimet eivät hämärrä sitä, kuinka paljon tarvitsemme toisiamme.

Me emme voi olla pelkästään tartuntauhka toisillemme, vaan ennen muuta välittävään lähimmäisyyteen on kätketty mahdollisuus, tulevaisuus ja toivo. Puhalletaan vastakin yhteen hiileen ja zempataan toisiamme selviytymään. Ei omin voimin, vaan Kristuksen armon varassa.

Kirkkoisä Krysostomoksen sanoin: ”Valoisaa paastoa, siunattua sielun kevättä!”

Ossi Poikonen

12.3.2020

Etkö kuullut vai etkö ymmärtänyt?

Näin muistan lapsuudesta sanotun, kun asiat eivät menneet kuten vanhemmat olisivat halunneet. Myöhemmin olen muuntanut sanontaa, ”eikö sana kuulu vai eikö se tehoa” – tässä on ollut jo huumorin pilke mukana, se osoittaa silti, että on aika ottaa vakavasti viesti, jonka haluan välittää. 

Ensi pyhän yksi raamatun teksteistä kuuluu: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala:
    ”Tämän käskyn minä annoin heille: kuunnelkaa minua, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; kulkekaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän kulkea, niin teidän käy hyvin! Mutta eivät he totelleet minua, eivät ottaneet käskyäni kuuleviin korviinsa, vaan kulkivat omien ajatustensa, oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. Eivät he kääntäneet kasvojaan minun puoleeni, selkänsä he käänsivät minulle. Jer. 7: 23-24 

Aika tuttua käyttäytymismallia myös tämän ajan ihmisten elämässä. Kristittyinä tiedämme lähimmäisenrakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, Jumalan ohjaamasta tiestä ja vapaudesta, jonka anteeksiantamus mahdollistaa. Näin tuo raamatunkohdan alku lupaa. Tietotulva tuo ymmärrykseemme kuitenkin paljon uhkia ja ohjeita, joihin meidän on varauduttava, pidettävä puolemme, jopa itsekkäästi taistellen itsemme ja läheistemme puolesta. Pelko sumentaa ymmärrykseni ja teen kuten muutkin toimivat, epävarmana ratkaisujeni seurauksista. En uskalla kääntää katsetta Kristukseen, sellainen tuntuu vieraalta, mutta en huomaa, että samalla käännän hänelle selkäni, vaikka sitä en itse haluaisi. Haluaisin kaiken, vain onnellisille on opetettu lapsena, että se ei ole mahdollista, se, että joku voisi saada tässä elämässä kaiken. Kun emme voi saada kaikkea hyökkäämme, ennen kuin ymmärrämme mistä on kysymys ja vetäydymme, ettemme tulisi tehneeksi mitään toisen puolesta tai ajautuisi tilanteeseen, jonka joudun jollekulle perustelemaan. Olisiko tänään käyttöä Anna-Mari Kaskisen laulun pätkälle: ” Näinkö tulla nyt saan valoon paljastavaan? Herra armahda muualta rauhaa en saa. Isä tunnustan nyt, olen erehtynyt. Herra armahda, muualta rauhaa en saa.” 

Kevään ja Kristuksen valon lämpöä sinulle ystäväni 

Kirsti Mäkinen
nuorisotyönohjaaja

 

 

5.3.2020

Rukous ja usko

Elämme kirkkovuodessamme 40 vuorokautta kestävää paastonaikaa. Tulevan sunnuntain aihe on rukous ja usko. Olemme erilaisia rukoilijoina. Jumala on kuitenkin luvannut kuulla jokaista. Vaikka unohtaisimme rukouksen, Jumala ei unohda meitä.
Hän on Isä, joka on luonut kaikki ihmiset, siksi jokainen ihminen on hänelle ainutkertainen ja tärkeä. Saamme muistaa usein myös omaa kastettamme, armoliittoa mikä kestää. Jumala ei jätä aloittamaansa hyvää työtänsä kesken. Onneksi on näin, sillä meiltä jää hyvin moni asia kesken.
Uskon syvin olemus on siinä, että Jumala uskoo meihin ja Hän ei väsy antamasta anteeksi. Jumala haluaa hyvän suunnitelmansa tapahtuvan meidänkin elämässämme, jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Siksi Hän on antanut käskynsä ainutkertaisen elämämme käyttöohjeiksi nin yhdelle ihmiselle kuin kansakunnillekin.
Rukous liittää meidät lähemmäs Jumalaa, vaikka koskaan emme ole Häneltä hukassa. Raamatun mukaan olemme aina ja kaikkialla Jumalan edessä. Slloinkin kun yrittäisimme paeta Häntä, emme siinä onnistu – ja näin on hyvä. Jos löydämme Katekismuksesta tai netistä Athanasiuksen uskontunnustuksen, mikä yhdistää koko kristikuntaa, niin sitä kannattaa lukea ja pohtia luettua.
Kotikirkko maisemassa on kuin uskontunnustus. Se luo sanatonta mutta näkyvää turvallisuuden tunnetta ja muistuttaa Jumalan uskollisuudesta muuttuvassa maailmassa. Jumala on läsnä monin tavoin ja kaikessa, mutta erityisesti sanassaan, joka kirkastaa Vapahtajaamme kaiken kärsimyksen voittajana jokaiselle. Saamme sisimmässämme sanoa Psalmin 25 ajatuksin, Sinä Herra olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua.
Lauri Oinonen

© 2020 Keuruun Seurakunta