Majakka

30.4.2020

Jumalan kansan koti-ikävä

Ensi sunnuntain aiheena kirkkovuoden kalenterin mukaan on Jumalan kansan koti-ikävä.

Kristityt ovat kautta aikain suunnanneet ajatukset kohti taivasta ja suuri joukko ihmisiä on saateltu jälleennäkemisen toivossa elämänrajan tuolle puolen. Usko iankaikkiseen elämään antaa aivan toisenlaisen näköalan tähän maanpäälliseen elämään. Vaikka ihmisen elämään tulisi mitä tahansa vaikeuksia ja ahdistusta, hän voi luottavaisin mielin suunnata ajatukset kohti tulevaisuutta. Psalmissa 66 sanotaan ”Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.”

Kotiin palaaminen tai kotona oleminen on tänä keväänä puhuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Elämä poikkeusoloissa on koetellut meitä erityisesti siksi, ettemme ole päässeet tapaamaan meille läheisiä ihmisiä. Entäpä he, joilla ei ole läheisiä ihmisiä tai omaisia ollenkaan? Onneksi seurakunnat, järjestöt ja myös terveydenhuollon väki on ottanut asiakseen soittaa ikäihmisiä läpi ja kysyä heidän kuulumisiaan ja avuntarpeitaan.
Yksinäisyys on yhtä raastavaa kaikissa ikävaiheissa.

Kaipuu taivaan kotiin pitää sisällään varmasti kaipuun myös läheisten luo samalla kun haluamme päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Uskontunnustuksessa lausumme uskomme pyhien yhteyteen ja se on myös voimavara kaikissa ahdistuksissa. Yhteys niin edesmenneisiin omaisiin kuin kaikkiin ihmisiin syntyy yhteisten rukousaiheiden kautta. Juuri näinä päivinä ihmiset kantavat toisiaan ja koko tämän maailman tilannetta rukousten avulla Jumalan eteen. Jumalan sanasta, Raamatusta saamme voimia ja rohkaisua uskon tielle.

“Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.” 2 Kor 4:16-18

Tuula Lahti

16.4.2020

Tässä ja nyt 

Televisiosarjojen mainoksissa kerrotaan: milloin se esitetään, koska tuon sarjan jaksot ovat katsottavissa ennakkoon. Katsojan ei tarvitse odottaa, hän saa olla viisas: minäpä tiedän mitä tapahtuu. Tietäminen on tärkeää, se luo turvallisuutta ja nostaa itsetuntoaSome on täynnä nokkeluutta mittaavia testejä tai arvailuja valitsemasi kuvan perusteella, millainen olet. Itsetuntoa hivelee kauniit analyysit, joista voin itseni tunnistaa. Kaikkea en voi tietää ennakkoon, parhaat asiat tapahtuvat odottamatta – tosin myös pahimmat surut – tulevat kuin puskan takaa ja ajavat minut seinää vasten. Minun on pysähdyttävä, pystyn jatkamaan kun olen kyennyt hoitamaan asiaa eteenpäin fyysisesti ja henkisesti. Toivottavasti saan apua ja toivottavasti osaan ottaa apua vastaan.  

Ensi sunnuntain aihe on Ylösnousseen todistajat.  Joh. 21:1-14, Jeesus ilmestyy jo kolmannen kerran opetuslapsilleen ja he tajuavat nopeasti kuka rannalla seisoi. ”Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen.” Tuttua, turvallista, arjen täyttämään elämään toi Jeesuksen näkeminen.  

Tänään elämme erilaista arkea, ehkä se on jo muotoutunut tutuksi. Uutisia seuraamme. Keittiön pöydän ääressä tehdään seuraavan päivän etätoimintojen suunnitelmia ja menneen pohdintoja. Mahtuuko päivääni hetki huomata kuten opetuslapset:” se on Herra”? Voinko pysähtyä hetkeksi, etsiä elämääni ja lasteni elämään turvallista hahmoa, joka sanoo: ”minä olen sinun kanssasi nyt!” Jumalan edessä minun ei tarvitse olla viisas. Jumalan edessä olen oma itseni ja vielä enemmän. Hänen arvostuksensa on aitoa ja siksi vaikeasti hyväksyttävää – kuitenkin hän sanoo meille kaikille:” olet minulle rakas, olet ainutkertainen ja riittävän taitava kaikkeen mihin ryhdyt. Monen muun uuden asian rinnalle, voisiko tavaksi tulla yksin tai lapsen vuoteen vierellä lausuttu iltarukous:” Tule Jeesus lapses luo, armos siunaukses suo. Tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa Aamen”. Suostunko olemaan tuo pieni ja tärkeä? 

Kirsti Mäkinen 

15.4.2020

Hiljaisen viikon Majakkakirjoitus

Kiirastorstai – opetuslasten tärkein oppitunti

Hiljainen viikko on edennyt kiirastorstaihin, sattuneesta syystä vähän toisenlaisissa tunnelmissa mitä olisimme osanneet ennakkoon kuvitella. Samankaltainen tilanne oli aikanaan opetuslapsilla tänä kyseisenä iltana. He söivät yhdessä mestarinsa kanssa pääsiäisateriaa, mutta tunnelman sävy oli hyvin monella tapaa erilainen verrattuna aiempiin kertoihin.

Pöydällä ei ollut perinteistä lammasta. Satojen vuosien ajan niin oli ollut Israelin muistellessa ja juhliessa Egyptistä vapautumista. Kesken juhlallisen aterian Jeesus kertoo yhden aterialla olevan kavaltavan hänet. Voimme kuvitella opetuslapsijoukon valtaaman hämmennyksen ja surumielisyyden. Miksi hän kertoo tästä nyt juhlallisimmalla hetkellä?

Sitten Jeesus rikkoo totuttua aterian kaavaa ja sanoo leivän olevan hänen ruumiinsa. Tämän takia se lammas siis puuttui pöydästä. Mutta ihmislihaan kajoaminen oli juutalaisille kauhistus. Jeesus jatkaa kertoen viinin olevan hänen verensä ja vihjaisee Jumalan uudesta liitosta syntien anteeksiantamiseksi. Veren syöminen oli ehdottomasti kiellettyä. Opetuslasten juutalainen ymmärrys haastetaan yhtäkkiä monin tavoin.

Mutta mikä pääsiäislampaan alkuperäinen merkitys olikaan? Se teurastettiin, jotta sen verellä voitiin sivellä ovien pielet Egyptissä. Näin Jumalan enkeli tiesi minkä talon esikoiset säästetään. Tuo vitsauksen jälkeen farao päästi Israelin lähtemään Egyptin orjuudesta.

Jeesus selvästi soveltaa näitä ulottuvuuksia nyt itseensä. Ja nyt tuolla verellä merkittiin koko oma ruumis. Mitä kaikkea tämä tarkoittaakaan? Monin monituisin tavoin tuo ilta on synnyttänyt opetuslasten mielissä alati syvenevän ja laajenevan merkitysten ketjun, jossa koko heidän aiempi perinteensä on hiljalleen tutkimalla avautunut uudella tavalla aina vain syvemmin. Kyseessä on mitä taitavimmin toteutettu oppitunti.

Sitä ehtoollinen on parhaimmillaan meillekin – uutta ymmärrystä uusissa tilanteissa. Elämää.

Seppo Viljasjärvi

2.4.2020

Pääsiäistä kohti

Kukapa olisi vuodenvaihteessa uskonut millaisen talven saimme. Sääilmiöitä on päivitelty kun hiihtolomalla lunta oli vain pohjoisessa. Ilmat ja kelit olivat puheenaihe ihmisten kohdatessa toisiaan.
Nyt on kevät ja korona. On vielä haastavampi aika ja todella vakava. Nyt puhutaan sairaudesta ja kuolemastakin. Jää nähtäväksi mihin tulevaisuus meitä vie.
Tämän kevään pääsiäisen juhla-aika on erikoinen ja haastava. Tilaisuuksia perutaan, mökille ei noin vain pyhinä ajellakaan. Edes jumalanpalvelukseen ei pyhänä pääse. Kiirastorstain ehtoollisyhteys, pitkäperjantain vaikuttava sanoma ja pääsiäisaamun yhteinen riemu, kaikki jäävät nyt kokematta totutulla tutulla tavalla.
Näin huomaamme, miten tottuneita olemme ympärillä olevaan tarjontaan ja vapauteen tulla mennä ja harrastaa. Nyt rajoitetussa elämänmenossamme olemmekin hämmentyneitä ja aralla mielin. Kovin on muuttunut kaikki. Eikä tunnu lohduttavan tieto, että kyllä tämä vielä päättyy. Kaikki palaa taas ennalleen. Haasteita on suuria edessäpäinkin yrittäessämme aikanaan tästä toipua.
Sittenkin on kevät ja Pääsiäisjuhla saapuu kaikesta huolimatta. Sama ihana evankeliumi luetaan ja se kuullaan nyt kodeissa. Sanalla ”kotikirkko” on uudenlainen merkitys. Kirkko on siellä missä sinäkin. Jumalanpalvelus on sähköisen tiedotuksen kautta huoneessasi. Alttarilta sanan kuulet kuin ennenkin, yhteisömme vain on nyt erilainen. Seurakunta on koolla edelleen. Ylösnousemusjuhlaa kohti olemme kulkemassa ja sunnuntaina palmunlehviä heilutellen Hoosianna-huudon kaikuessa toivotamme Herran tervetulleeksi. ”Tule ahdinkoomme, tule epävarmuuteemme, tule koteihimme sinä ylistetty Kristus!
Seurakuntasi kulkee sinun matkallasi edelleen, sillä ”Herran huoneesta teidät siunataan.” Ps 118:26
Merja Kaunismäki

© 2020 Keuruun Seurakunta