Majakka

14.9.2020

Entä jos…

Jari Tervo leikitteli historian käänteillä telkkarissa ohjelmassa ”Entä jos?”. Samanlaista pohdintaa on Arttu Wiskarin laulussa ”Suomenmuotoisen pilven alla”? Siinäkin on monta entä jos -kysymystä. Minä kysyn: Entä jos Jumala on olemassa? Entä jos Raamattu on totta? Jos Jumala on olemassa, ja on sellainen, millaisena Raamattu Hänet kuvaa, mitä se tarkoittaa? Yksi Jumalan keskeinen määre on, että Hän on pyhä. Jumala on jotain sellaista, jonka eteen ei mennä pystypäin ja takki auki. Jumalan pyhyys vaatii meiltäkin pyhyyttä.

Ongelma on, ettei meillä eikä meissä ole pyhyyttä. Ei kaikkein parhainkaan meistä voi astua Jumalan eteen, ja katsoa tasavertaisena silmiin. Liemessä ollaan koko porukka. Pyhimykset ja tavan tallaajat. Sitä kutsutaan synniksi. Sitä, mikä meidät on tähän liriin saattanut. Synti on siitä ikävä kaveri, ettei sitä voi karistaa pois kuin hilsettä olkapäiltä. Se istuu kuin purkka tukassa. Erilaisia tekoja voi yrittää karsia elämästään, ja joskus onnistuakin. Synti on vaan niin paljon muutakin. Klassisessa 7 kuolemansynnin listassa ei ole yhtään yksittäistä tekoa. Kyse on paljon hankalammista asioista, kuten ylpeys, ahneus ja kateus.

Ennen kuin heitämme kirveen kaivoon, niin mietitäänpä, miten Jeesus liittyy tähän kuvioon. Jeesus on koko jutun punainen lanka. Ilman Jeesusta ei ole kristinuskoa. Hän on vastaus meiltä puuttuvaan pyhyyteen. Hänen pyhyytensä turvin rohkenemme Jumalan eteen. Vanhassa Testamentissa Mooseksen tekemä tangon nokkaan nostettu pronssikäärme pelasti kuolemalta käärmeenpureman saaneet, jos nämä uskoivat Jumalan lupaukseen ja katsoivat pronssikäärmeeseen (4.Moos.21:4-9).

Ei se ollut magiaa, kyse oli luottamuksesta Jumalan lupaukseen. Jeesus vertasi itseään tuohon käärmeeseen: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän” (Joh.3:14-15). Jeesus korotettiin ristille. Jokainen, joka luottaa Jumalan lupaukseen ja katsoo ristiinnaulittuun Jeesukseen, pelastuu. Ei kovin monimutkaista. Entä jos ottaisimme sen todesta?

 

Vilho Mäkinen

 

3.9.2020

VASTA – MYÖTÄ

Tulevan sunnuntain aiheena on lähimmäinen. Se on aivan ydinasia ymmärrettäväksi. Lähimmäinen on Hän, joka osuu kohdalleni tavalla tai toisella. Hän, joka tarvitsee apuani tai jonka apua minä tarvitsen. Aina oikea ihminen, lihaa ja verta, vaikka välissä olisi kuvaruutu tai koronamaski. Yksin emme selviä, yhdessä olemme aina enemmän. Suomen kielellä lähimmäisen rakastamisen käsky voi kuulua vaativalta, naapurimaan kielellä se on paljon hauskempi – Armasta oma ligimest! Tuo saa hymyn huulille, ja niinhän hauskaa toisen auttaminen tai avun vastaanottaminen- jo vain – sopisi olla.
Lähimmäisen asiassa pienet asiat ratkaisevat. Pienet sanatkin. Se onko etuliitteenä myötä vai vasta, se vasta asian ratkaiseekin. Myötä vai vastamäki – onni myötä vai vastatuuli. Avioeroihinkin saattaisi vaikuttaa, jos hääauton takalasilla lukisi ”myötänaineet”. No huumori sikseen- vaan lähimmäinen tarvitsee etuliitteen myötä. Myötätunto ja myötäinto ovat asioita, joita viime päivinä olen ollut pohtimassa. Myötätunto luo turvallisuutta ja auttaa meitä parhaimpaamme. Myötäinto sytyttää meidät joukkuehenkeen, sillä yhden onnistumisen on määrä kannatella toisenkin onnistumista.
Yksi ”myötä”-sana nousee mieleen, jonka haluaisin upottaa armon meren syvyyksiin – myötähäpeä. ”Myötä” on positiivinen ja kannustava etuliite, mutta yhdistettynä häpeään se muuttuukin taakaksi ja kahleeksi. Me suomalaiset tunnemme liian usein ”myötähäpeää” ja vaikenemme, kun pitäisi puhua ja lamaannumme, kun pitäisi toimia ja auttaa. Vaikenemisen ja toimimattomuuden kulttuuri voi pilata aitoa ja avointa lähimmäisyyttä sukupolvesta toiseen.
Tässä kohden on aika avata armoa, virolaiset ymmärtävät, että armahtaminen on rakastamista. Vaikeinta lienee armahtaa itseään, vanhat virheet tahtovat nousta pitkienkin aikojen päästä uudelleen mieleen ja viedä ilon ja rohkeuden. Jumala tunsi myötätähäpeää ja pettymystä katsellessaan ihmiselämää. Siksi Hän antoi kaikkensa , jotta syntinen voisi olla iloinen.
Rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus kehotti meitä myös rakastamaan itseämme. Elämänmyötäinen alkaa siitä, että Jumalan Isänrakkaus saa olla meidän puolellamme ja tulla jaetuksi ja todeksi myös meidän keskuudessamme.

Ossi Poikonen

3.9.2020

Kristityksi ristitty

Itseäni on jo kauan harmittanut ja närästänyt seurakunnasta puhuttaessa asetelma työntekijät – seurakuntalaiset. Ihan kuin näiden kahden ihmisryhmän välissä olisi valtava kuilu. Toki seurakunnassa tarvitaan työntekijöitä, jotta lakisääteiset ja muuten tärkeät työt saadaan tehtyä, mutta ennen kaikkea seurakunta on kristittyjen yhteisö. Itse ajattelen niin että vaikka olen seurakunnan työntekijä niin olen myös seurakuntalainen, kanttori ja kristitty. Useimmiten nämä identiteettini vielä sekoittuvat mutta se ei haittaa. Seurakunnan syntymäpäivä on helluntaina. Ensimmäisenä helluntaina Pyhä Henki laskeutui opetuslasten päälle ja sen rohkaisemina lähtivät kertomaan ilosanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta. Opetuslapsetkin olivat ihan tavallisia ihmisiä. Eikä tämä nyt tarkoita, että pitäisi olla jotenkin erikoinen olo, jotta voit tulla mukaan. Tule rohkeasti seurakuntaan mukaan. Jumalasta ja Jeesuksesta puhutaan ja joskus Pyhästä Hengestäkin, kyllä, mutta myös monista muista asioista. On ihan luonnollista, että jännittää tutustua uusiin ihmisiin tai astua vieraan kynnyksen yli, mutta joskus kannattaa ottaa riski. Me seurakuntalaiset olemme ihan tavallisia ihmisiä. Kevään aikana seurakunnan tekemä digiloikka on tavoittanut mukavasti väkeä. Toivottavasti yhteys säilyy ja ihmiset löytävät tiensä kirkkoihin. On ihan erilaista osallistua messuun tai jumalanpalvelukseen paikan päällä kuin ruudun ääressä. Me kuulumme maailmanlaajuiseen Kristuksen kirkkoon, Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, omaan paikallisseurakuntaan. Jokainen omalla persoonallaan ja paikallaan saa olla kristitty. Ole rohkeasti kristitty, ollaan yhdessä seurakunta.

Johanna Lemmetyinen, Keuruun kanttori

© 2020 Keuruun Seurakunta