Majakka

17.12.2020

JOULUN TÄHTI

”Tähden, tähdistä kirkkaimman, mä toivoisin hohtavan taas Joulun sanomaa”. Näin alkaa kertosäe eräässä tämän vuoden Kauneimmat joululaulut-vihkosen uutuuslaulussa. Sanat lauluun on sorvannut viime syyskuussa tähtitarhojen tuolle puolen kutsuttu, rakastettu kansallissanoittajamme Vexi Salmi.

Tähtiä on tässä kaamoksessa tullut tähyiltyä tavallista ahkerammin, pilvisyys on vain tupannut haittaamaan harrastusta. Syy tähyilyyn on planeettojen konjunktio. Aurinkokuntamme jättiläisten, Jupiterin ja Saturnuksen radat nimittäin kohtaavat omalta Tellukseltamme tarkasteltuna. Radat tulevat lähekkäin 19.6 vuoden välein, mutta näin lähelle ne tulevat ani harvoin; viimeksi 1200-luvulla.

Kaasuplaneetat näkyvät lähimmillään vain kuuden kaariminuutin etäisyydellä. Paljaalla silmällä alkaa erottamaan kohteet erillisiksi kahdesta kaariminuutista alkaen. Kaksi valoa siis näyttävät yhdistyvän yhdeksi suureksi. Mielenkiitoiseksi asian tekee se, että vuonna 6 ennen ajanlaskumme alkua tapahtui sama ilmiö. Onkin arveltu, että idän astrologit havainnoivat juuri planeettakonjunktion. Horoskoopintekijät ovat aina askarrelleet taivaankappaleiden kanssa.

Mutta miksi vuosi 6 eKr kiinnostaa? Selitys piilee siinä, että ajanlaskumme alku on määritelty takaperoisesti. Kun munkki Dionysius Exiguus määritteli pääsiäisen ajoitusta, hän laski 500-luvun alussa taaksepäin Jeesuksen oletetun syntymävuoden. Aika hyvinhän tuo osuikin, muutaman vuoden tarkkuudella.

Koettakaapas ajoittaa jokin keurusseudun tapahtuma ajalta, jolloin täällä liikkui vai satunnaisia eränkävijöitä, karhuja ja susia. Hyvinkin saattaisi tulla muutaman vuoden heitto. Kun ajoitetaan keisari Agustus, käskynhaltija Quirinius ja  kuningas Herodes Suuri ollaan hyvinkin lähellä vuotta 6 eKr.

Samat planeetat tuovat tähän Jouluun tuoreet terveiset Vapahtajamme todellisesta syntymästä. Tässä konjunktiossa ihmiskunta taitaa tarvita armahdusta, tulevaisuutta ja toivoa enemmän kuin aikoihin. Olkoon sydämissämme sellainen peili, joka heijastaa aitoa Joulun sanomaa lähelle ja kauas.

                                                                                                                             Ossi Poikonen

10.12.2020

Mietteitä

”Rakas Jumala, tämä päivä on mennyt toistaiseksi hyvin. En ole juorunnut enkä menettänyt malttiani. En ollut ahne, häijy, itsekäs, tyytymätön enkä koppava. Kohta aion nousta vuoteesta
ja sitten tarvitsenkin kovasti apua. Aamen.”
Selaan elämääni ajatuksissani ja mieleeni nousee monia hetkiä, hyviä ja huonoja. On joulu tulossa ja vuodenvaihteen aika. Käyn myös läpi ihmisiä joita kohtasin vuoteni matkalla. Joulu on
ilon ja kiitoksen aikaa. Mistä siis kiittäisin? Jostakin erityisestä tapahtumasta, ajasta vai jostakin tärkeäksi tulleesta ihmisestä? Koko elämä on lahja, miksi en siis kiittäisi koko elämästäni?
Siis kiitos elämästä!
Monesti olemme huomanneet, että saamamme elämän lahja onkin osoittautunut varsin rajalliseksi. Elämä osoittautuu sekä kipeäksi että keveäksi. Saamamme elämän lahja kantaa täyteydessäänkin sitä vajautta, joka muistuttaa olevamme vielä matkalla. Matkalla Elämään.
Kiitos ja uudistumishetkiä ovat ne, joina evankeliumin halvaantuneen miehen tavoin saamme yhä uudelleen tulla eristäytyneisyydestä yhteyteen, loitommalta elämän ytimeen. Se on mahdollista
vain kohtaamisen kautta. Näissä hetkissä voimme sanoa elämälle kyllä ja rohkaistua ottamaan elämä pikkuisen avoimemmin vastaan sellaisena kuin se annetaan. Aidointa kiitosta elämän
antajalle lienee, ettemme jätä tätä lahjaa pakettiin. Ei silloinkaan kun lahjan sisältöä tutkiessa mieleen nousee pelkkiä kysymyksiä.
Meidät on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä ajasta ikuisuuteen. Risti kertoo, että meille on lunastettu elämä, taivaan osallisuus ilman mitään omia ansioitamme ja mahdollisuuksiamme.
Johannes kirjoittaa:” Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän ja tämä elämä on hänen Pojassaan.” Uskon lahjan ja ihmeen vastaanottaminen on syvintä kiitosta elämästä.

Merja Kaunismäki

© 2021 Keuruun Seurakunta