Majakka

21.1.2021

Löytyykö uskoa?

Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.” (Matt. 17: 20) Tämä Jeesuksen vastaus opetuslapsilleen saa ainakin oman uskoni näyttämään mitättömältä ja alamittaiselta. Minun uskollani ei siirretä edes muurahaispesää. Sen kokoluokka ei siis yllä edes pikkuruisen sinapinsiemenen tasolle.

Olisipa hienoa tuntea henkilö, joka kykenisi uskollaan siirtelemään vuoria. Hän voisi varmasti olla avuksi pienemmissäkin ongelmissa. Tunnetko sinä sellaisia uskon sankareita? Minulle ei tule ketään mieleen…

Tarkemmin ajatellen taidankin tietää yhden: Jeesus! Ehkä tuo vuorensiirtämisjuttu ei tarkoitakaan vaatimusta tai uskon minimistandardia. Sehän on kirjaimellisesti jossittelua. Oleellista ei olekaan minun uskoni puute ja pienuus vaan Herran Jeesuksen rajattomat mahdollisuudet. Kun opetuslapset eivät epäuskonsa tähden kyenneet parantamaan pahan hengen riivaamaa poikaa, käski Jeesus tuoda pojan luokseen. Ja poika parani.

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, sanoi Paasikivi. Yksi tosiasia on se, että oma uskoni on pieni ja puutteellinen. Toinen, edellistä merkittävämpi, on se, että Jeesuksella on kaikki valta ja uskoa yllin kyllin. Kun elämän matkalla törmää milloin minkäkin laiseen vuoreen, ei kannata jäädä ainakaan pitkäksi aikaa arvioimaan omaa kykenemättömyyttä vuoren voittamiseksi. Kannattaa viedä asia Jeesukselle. Hän voi siirtää vuoren toisaalle, tai sitten näyttää sopivan polun sen yli.

Herramme Jeesus Kristus.

Me elämme liiaksi oman viisautemme varassa ja luotamme omaan voimaamme.

Koettelemusten tullessa huomaamme,

että viisautemme on riittämätöntä ja voimamme ovat vähäiset.

Herra, opeta meille uskon yksinkertaisuutta.

Auta meitä näkemään, että sinussa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet.

Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

Rukous Evankeliumikirjasta

 

Heikki Koljonen

14.1.2021

YHDESSÄ

Kuinka tärkeää onkaan kokoontua yhteen.  Toisaalta on myös niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Molemmista asioista olemme saaneet viitteitä viime aikoina. Kuinka paljon kaipasimmekaan yhteisiä joululauluja ja joulukirkkoja. Onneksi on striimit, että jotenkin tavoitimme yhteisömme, mutta rehellisesti sanoen, ei se sittenkään korvaa täysiä kirkonpenkkejä ja yhdessä veisaamista.

Loppiaisena saimme rapakon takaa karun muistutuksen siitä, mitä kokoontuminen voi saada aikaan. Parempi olisi ollut pysyä kotona, paitsi tietysti kongressin. Vuosien psyykkaus kantoi surullista hedelmää. Kuinka tärkeä onkaan pitää yllä mahdollisuutta kritiikkiin. Kirkon alkuaikojen hurmahenkien paimennukseen  apostoli Paavali suositteli; ” ja toiset arvostelkoot”(1 Kor 14:29).

Seurakunta on yhteen tulemisen yhteisö.  Suomen kielen sana kuulostaa seuran pitämiseltä, naapurimaissa on enemmän yhdessäolon makua –  församling – koguduse. Viron kielessä on kaunis ilmaus: ”yhes koos”. Sitä käytetään usein seurakunnan elämää kuvaamaan.  Ei riitä, että olemme koolla – tarvitsemme yhteyttä ja ykseyttä.  Jos olemme koolla vain vahvistaaksemme oikeassa olemistamme, olemme ilman muuta myös vastustamassa joitakin – Luojan luomia ovat hekin.

Ensi sunnuntain evankeliumi Luukkaan mukaan alkaa: ”Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan”. Jo lapsena opittu tapa vei Jeesuksenkin synagogaan – juutalaisseurakunnan kirkkoon. Kreikankielen sana synagoge tarkoittaa kokoontumispaikkaa- Heprean vastaava bet kneset  on kokoontumisen talo. Tärkeää on tulla yhteen, ei vahvistamaan eroavaisuutta, vaan luomaan osallisuutta ja yhteisyyttä.

Tyhjät kirkonpenkit ovat surullisia; nyt pakosta, tätä ennen kiinnostuksen ja ehkä ymmärryksenkin puutteesta. Kuinka tärkeää olisi tulla yhteen, ei vahvistamaan yhtä mielipidettä vaan tulla todentamaan, että meitä on moneksi…ja hyvä niin. Kirkko on aina ollut moniääninen Jumalan lasten kokoonpano. Isä kyllä ymmärtää, että kaikki lapset ovat omanlaisiansa. Äiti ja isä nauttivat eniten siitä, kun erilaiset lapsensa ovat yhdessä ja yrittävät ymmärtää ja auttaa toisiaan.

Ossi Poikonen

© 2021 Keuruun Seurakunta