Majakka

29.10.2020

Uskotko ruumiin ylösnousemisen?

Pyhäinpäivään liittyy muistojen, kaipauksen ja kunnioituksen lisäksi toivo ylösnousemuksesta. Uskontunnustuksessa lausumme uskovamme ”ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän”.

Mutta mitä ylösnousemus tarkoittaa? Ei kai siihen tarvita ruumista? Eikös ikuista elämää vietetä jonkinlaisina henkiolentoina?

Kun ihmisen ruumiin elintoiminnot lakkaavat, hänen henkensä / sielunsa siirtyy joko taivaaseen tai tuonelaan. Näin opettaa Raamattu, ja tähän viittaavat lukuisat tutkimukset kuolemanrajakokemuksista. Jeesuksen omat tapaavat iloiten Herransa, toisten kohtalo on kauhea. Tämä kuoleman jälkeinen elämä on tietoista, mutta ruumiitonta.

Monen mielestä tämä riittäisi. Mukavasti se ikuisuus sujuisi aineettomana henkenä. Ja miten se maaksi maatunut tai tuhkaksi poltettu raato mihinkään nousisi?

Mutta Jumala on toista mieltä. Hän kertoo Sanassaan, että ruumiimme toden totta herätetään Jeesuksen tullessa toisen kerran maan päälle. Ylösnousemusruumis on samankaltainen kuin Jeesuksella, kun hän nousi kuolleista. Se on fyysinen, käsin kosketeltava ja tunnistettava, mutta vailla sairauksia ja vammoja. Sitä voi kuvata kolmella k:lla: kirkastettu, kuolematon ja katoamaton.

Pohdiskeluun ruumiin ylösnousemisen teknisestä toteutuksesta Luther vastaa Kristinopissaan: ”Ruumiin ylösnousemus on niin valtava asia, etten järjelläni voi sitä tajuta, mutta uskon sen lapsenmielisesti, koska Jumala on sen Sanassaan ilmoittanut ja koska se ei perustu meidän ihmisten mahdollisuuksiin, vaan Jumalan voimaan.”

Ruumiin ylösnousemus on kristinuskon peruspilareita. Eihän sitä muuten olisi uskontunnustukseen laitettu. Gnostilaisuudesta yms. filosofioista poiketen kristitty arvostaa ja kunnioittaa aineellista luomakuntaa, myös omaa kehoaan, Jumalan hyvänä luomistyönä. Ja Jumala arvostaa tätä työtään niin, että herättää kerran ruumiimme elämään ikuisesti. Silloin Jeesuksen lunastamien pyhien yhteys saa lopullisen täyttymyksensä.

Heikki Koljonen

kanttori

Keuruun seurakunta

14.9.2020

Entä jos…

Jari Tervo leikitteli historian käänteillä telkkarissa ohjelmassa ”Entä jos?”. Samanlaista pohdintaa on Arttu Wiskarin laulussa ”Suomenmuotoisen pilven alla”? Siinäkin on monta entä jos -kysymystä. Minä kysyn: Entä jos Jumala on olemassa? Entä jos Raamattu on totta? Jos Jumala on olemassa, ja on sellainen, millaisena Raamattu Hänet kuvaa, mitä se tarkoittaa? Yksi Jumalan keskeinen määre on, että Hän on pyhä. Jumala on jotain sellaista, jonka eteen ei mennä pystypäin ja takki auki. Jumalan pyhyys vaatii meiltäkin pyhyyttä.

Ongelma on, ettei meillä eikä meissä ole pyhyyttä. Ei kaikkein parhainkaan meistä voi astua Jumalan eteen, ja katsoa tasavertaisena silmiin. Liemessä ollaan koko porukka. Pyhimykset ja tavan tallaajat. Sitä kutsutaan synniksi. Sitä, mikä meidät on tähän liriin saattanut. Synti on siitä ikävä kaveri, ettei sitä voi karistaa pois kuin hilsettä olkapäiltä. Se istuu kuin purkka tukassa. Erilaisia tekoja voi yrittää karsia elämästään, ja joskus onnistuakin. Synti on vaan niin paljon muutakin. Klassisessa 7 kuolemansynnin listassa ei ole yhtään yksittäistä tekoa. Kyse on paljon hankalammista asioista, kuten ylpeys, ahneus ja kateus.

Ennen kuin heitämme kirveen kaivoon, niin mietitäänpä, miten Jeesus liittyy tähän kuvioon. Jeesus on koko jutun punainen lanka. Ilman Jeesusta ei ole kristinuskoa. Hän on vastaus meiltä puuttuvaan pyhyyteen. Hänen pyhyytensä turvin rohkenemme Jumalan eteen. Vanhassa Testamentissa Mooseksen tekemä tangon nokkaan nostettu pronssikäärme pelasti kuolemalta käärmeenpureman saaneet, jos nämä uskoivat Jumalan lupaukseen ja katsoivat pronssikäärmeeseen (4.Moos.21:4-9).

Ei se ollut magiaa, kyse oli luottamuksesta Jumalan lupaukseen. Jeesus vertasi itseään tuohon käärmeeseen: ”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän” (Joh.3:14-15). Jeesus korotettiin ristille. Jokainen, joka luottaa Jumalan lupaukseen ja katsoo ristiinnaulittuun Jeesukseen, pelastuu. Ei kovin monimutkaista. Entä jos ottaisimme sen todesta?

 

Vilho Mäkinen

 

3.9.2020

VASTA – MYÖTÄ

Tulevan sunnuntain aiheena on lähimmäinen. Se on aivan ydinasia ymmärrettäväksi. Lähimmäinen on Hän, joka osuu kohdalleni tavalla tai toisella. Hän, joka tarvitsee apuani tai jonka apua minä tarvitsen. Aina oikea ihminen, lihaa ja verta, vaikka välissä olisi kuvaruutu tai koronamaski. Yksin emme selviä, yhdessä olemme aina enemmän. Suomen kielellä lähimmäisen rakastamisen käsky voi kuulua vaativalta, naapurimaan kielellä se on paljon hauskempi – Armasta oma ligimest! Tuo saa hymyn huulille, ja niinhän hauskaa toisen auttaminen tai avun vastaanottaminen- jo vain – sopisi olla.
Lähimmäisen asiassa pienet asiat ratkaisevat. Pienet sanatkin. Se onko etuliitteenä myötä vai vasta, se vasta asian ratkaiseekin. Myötä vai vastamäki – onni myötä vai vastatuuli. Avioeroihinkin saattaisi vaikuttaa, jos hääauton takalasilla lukisi ”myötänaineet”. No huumori sikseen- vaan lähimmäinen tarvitsee etuliitteen myötä. Myötätunto ja myötäinto ovat asioita, joita viime päivinä olen ollut pohtimassa. Myötätunto luo turvallisuutta ja auttaa meitä parhaimpaamme. Myötäinto sytyttää meidät joukkuehenkeen, sillä yhden onnistumisen on määrä kannatella toisenkin onnistumista.
Yksi ”myötä”-sana nousee mieleen, jonka haluaisin upottaa armon meren syvyyksiin – myötähäpeä. ”Myötä” on positiivinen ja kannustava etuliite, mutta yhdistettynä häpeään se muuttuukin taakaksi ja kahleeksi. Me suomalaiset tunnemme liian usein ”myötähäpeää” ja vaikenemme, kun pitäisi puhua ja lamaannumme, kun pitäisi toimia ja auttaa. Vaikenemisen ja toimimattomuuden kulttuuri voi pilata aitoa ja avointa lähimmäisyyttä sukupolvesta toiseen.
Tässä kohden on aika avata armoa, virolaiset ymmärtävät, että armahtaminen on rakastamista. Vaikeinta lienee armahtaa itseään, vanhat virheet tahtovat nousta pitkienkin aikojen päästä uudelleen mieleen ja viedä ilon ja rohkeuden. Jumala tunsi myötätähäpeää ja pettymystä katsellessaan ihmiselämää. Siksi Hän antoi kaikkensa , jotta syntinen voisi olla iloinen.
Rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus kehotti meitä myös rakastamaan itseämme. Elämänmyötäinen alkaa siitä, että Jumalan Isänrakkaus saa olla meidän puolellamme ja tulla jaetuksi ja todeksi myös meidän keskuudessamme.

Ossi Poikonen

3.9.2020

Kristityksi ristitty

Itseäni on jo kauan harmittanut ja närästänyt seurakunnasta puhuttaessa asetelma työntekijät – seurakuntalaiset. Ihan kuin näiden kahden ihmisryhmän välissä olisi valtava kuilu. Toki seurakunnassa tarvitaan työntekijöitä, jotta lakisääteiset ja muuten tärkeät työt saadaan tehtyä, mutta ennen kaikkea seurakunta on kristittyjen yhteisö. Itse ajattelen niin että vaikka olen seurakunnan työntekijä niin olen myös seurakuntalainen, kanttori ja kristitty. Useimmiten nämä identiteettini vielä sekoittuvat mutta se ei haittaa. Seurakunnan syntymäpäivä on helluntaina. Ensimmäisenä helluntaina Pyhä Henki laskeutui opetuslasten päälle ja sen rohkaisemina lähtivät kertomaan ilosanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta. Opetuslapsetkin olivat ihan tavallisia ihmisiä. Eikä tämä nyt tarkoita, että pitäisi olla jotenkin erikoinen olo, jotta voit tulla mukaan. Tule rohkeasti seurakuntaan mukaan. Jumalasta ja Jeesuksesta puhutaan ja joskus Pyhästä Hengestäkin, kyllä, mutta myös monista muista asioista. On ihan luonnollista, että jännittää tutustua uusiin ihmisiin tai astua vieraan kynnyksen yli, mutta joskus kannattaa ottaa riski. Me seurakuntalaiset olemme ihan tavallisia ihmisiä. Kevään aikana seurakunnan tekemä digiloikka on tavoittanut mukavasti väkeä. Toivottavasti yhteys säilyy ja ihmiset löytävät tiensä kirkkoihin. On ihan erilaista osallistua messuun tai jumalanpalvelukseen paikan päällä kuin ruudun ääressä. Me kuulumme maailmanlaajuiseen Kristuksen kirkkoon, Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, omaan paikallisseurakuntaan. Jokainen omalla persoonallaan ja paikallaan saa olla kristitty. Ole rohkeasti kristitty, ollaan yhdessä seurakunta.

Johanna Lemmetyinen, Keuruun kanttori

6.8.2020

Se on mahdollisuus

Uskollisuus on rohkeutta, se on enemmän kuin rakkaus. Uskollisuus tekee virheitä, mutta pyytää anteeksi. Uskollisuus ei ole kilpailulaji vaan jokaiselle annettu mittojen ja mahdollisuuksien mukaan. Uskollisuus on olemassa, kun synnymme ja lapset ovat vanhemmilleen liiankin uskollisia ja joutuvat siksi kärsimään aikuisten ymmärtämättömyydestä ja katkeruudesta. Uskollisuutta on ajatella toisen parasta; 5-6 lk:n tytöt leirillä kauhistuivat sängynpohjaan kirjoitettuja törkeyksiä ja halusivat ne maalata talkoilla piiloon, ettei pienempien tarvitsisi niitä enää lukea. Uskollisuus on piirre ja lahja, jonka usein toinen näkee sinussa paremmin kuin sinä itse.

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Jos se meissä kaikissa on lapsena, mihin ihmeeseen se katoaa? Arvelen, että se katoaa, kun meille kerrotaan, että liian kiltit eivät pärjää tässä kovassa maailmassa. Kun huomaamme, että itsekkyydellä pääsee pitkälle. Kun lakkaamme arvostamasta omia Jumalan meille antamia lahjoja ja ominaisuuksia. Kun emme jaksa luottaa, että tämänkin ajan elämä on Jumalalla hallinnassa ja hän on lupauksiensa mukainen.

Kesämökillä uusin polkua. Nostin syrjään 10 vuotta paikallaan olleen liuskekiven. Alta paljastui pienten muurahaisten valtakunta ja tuhansia pieniä valkoisia munia. Kukaan ei saattanut arvata, ettei se enää olisi turvallinen, mutta välittömästi alkoi mieletön liikenne. Arviolta viidessä minuutissa kaikki nuo munat oli kuljetettu, minulta tuholaiselta turvaan, näkymättömiin maan alle, oman turvallisuuden uhalla. En tunne muurahaisten psykologiaa, mutta jotain puhuttelevaa uskollisuutta tuossa toiminnassa oli. Jotain, jonka toivoisin olevan totta myös meidän ajattelevien ja tuntevien ihmisten kesken. Uskollisuutta tehdä oma osuus toisen hyväksi, vaikka se vie meidät pois omalta mukavuusalueelta. Vaikka se vaatii rohkeutta kohdata epäonnistuminen ja joskus valitettavasti, toisten arvostelun ja jopa pilkan kohteeksi joutumisen sietämistä.

Jumala on antanut lahjansa. Muistuttelen usein kerholaisille ja itselleni, että paras kiitos Jumalalle terveyden lahjasta on pitää huolta itsestämme; liikkumalla, syömällä, nukkumalla, arvostamalla itseämme ja toisiamme. Samoin ajattelin mustikoita poimiessa, uskon Jumalan hymyilevän, kun mahdollisimman paljon hänen kasvattamaan vitamiinia poimitaan talteen tavalla tai toisella hyödyksemme. Jumalan lahjoja ovat vaikkapa myötätunto, taiteellisuus, oppimisenkyky ja kädentaidot. Ne kasvavat, kun niitä tietoisesti kehitämme, mutta mahdollisuus niihin on lahjaa. Uskollisuus lähtee siitä, että huomaan, arvostan ja laitan lahjani käyttöön. Se vaatii rohkeutta mutta palkitsee.

Psalmin kirjoittaja muistuttaa, ettemme ole tässä asiassa yksin. Ps.119:132 ”katso puoleeni, anna armosi – se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas.”

Kirsti Mäkinen
nuorisotyönohjaaja

18.7.2020

Kuka tämän on tehnyt?

Fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä ja filosofi, sir Isaac Newton (1643–1727) oli teorioittensa kanssa askaroidessaan rakentanut laitteen, jonka kammesta pyörittämällä planeetat liikkuivat radoillaan auringon ympäri.

Kerran Newtonin työhuoneeseen tuli hänen ystävänsä, tiedemies ja vannoutunut ateisti. Vieraan saapuessa Newton oli kirjoittamassa muistiinpanoja. Niinpä mies jäi tutkimaan huomaamaansa outoa laitetta. Hän tarttui kampeen ja sai planeetat kiertämään aurinkoa hyvässä järjestyksessä toisiinsa törmäämättä.

Laitetta pyörittäen vieras hihkaisi: ”Miten ihmeellistä! Kuka tämän on tehnyt?” Katsettaan nostamatta Newton vastasi: ”Ei kukaan.” ”Et tainnut kuulla?” vieras tiukkasi. ”Kysyin, kuka tämän on tehnyt.” ”Ja minä vastasin, ettei kukaan.”, Newton tokaisi jatkaen kirjoittamista.

Vieras lopetti kammen pyörittämisen ja sanoi: ”Kuulehan nyt, Isaac! Älä jankuta, ettei kukaan ole tätä tehnyt. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että jonkun on pitänyt osata valmistaa tämä!”

Newton lopetti kirjoittamisensa, nousi pöytänsä takaa, katsoi ystäväänsä ja sanoi: ”Eikö olekin ihmeellistä! Minä kerron, ettei kukaan ole tehnyt tuota yksinkertaista lelua, ja sinä et usko minua. Mutta tutkiessasi aurinkokuntaamme, tätä ympärilläsi olevaa suurenmoista ja käsittämättömän hienoa mekanismia, sinä tohdit väittää minulle, ettei kukaan ole sitä tehnyt!”

Kerrotaan, että Newtonin ystävästä tuli entinen ateisti. Hän oivalsi, että ihmeitä täynnä olevan luomakunnan takaa löytyy Jumala.

Newtonin päivistä luonnontieteet ovat tuottaneet valtavasti lisää tietoa luomakunnan ihmeistä. Kaikki dna:sta galakseihin on tarkasti hienosäädetty. Pienikin poikkeama näissä säädöissä merkitsisi elämän loppua.

Luomakunnan todistus Luojastaan kutsuu meitä kunnioittamaan Jumalaa ja hänen luomisjärjestystään, tunnustamaan oma rajallisuutemme ja syntimme sekä ottamaan iloiten vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen tarjoama pelastus.

 

Heikki Koljonen

13.7.2020

Sana apostolien päivälle

Ensi sunnuntai on kirkkovuodessa apostolien päivä, mitä vietämme kuudentena sunnuntaina helluntaista. Olemme kalentereissamme juuri ohittaneet 29.6. apostoli Pietarin päivän, jolloin Pekat ja Petrin ovat viettäneet nimipäiväänsä. Kirkon historiassa tuo päivä on muistuttanut apostolien Pietarin ja Paavalin kuolemasta Rooman keisari Neron vainoissa vuonna 67. Ruotsissa, johon Suomikin kuului, siirrettiin tämä muistopäivä nykyiselle paikalleen apostolien sunnuntain aiheeksi.
Apostolien päivän liturginen väri on punainen, mikä muistuttaa Kristuksen nimen tähden henkensä menettäneistä marttyyreistä, joita olivat kaikki Vapahtajamme valitsemat apostolit lukuun ottamatta Johannesta. Ainoastaan hän sai korkean iän elettyään kokea luonnollisen kuoleman Patmos-saarella saamiensa näkyjensä jälkeen, joista Raamattumme viimeinen kirja Johanneksen Ilmestys kertoo.
Ne tehtävät, joissa Raamatun apostolit toimivat, alkoivat jo Vanhan Testamentin aikana ja jatkuvat tänäänkin aikain loppuun saakka. Luomisen Jumala on antanut  luomalleen ihmiselle tarkoituksen elämässä. Käsite ”Jumalan kuva” sisältää tämän. Luomisen Jumala haluaa ihmisen kautta tahtonsa toteutuvan tässä ajassa ja maailmassa. Elämän käyttöohjeiksi on annettu kymmenen käskyä, jotka Jeesus kiteytti rakkauden kaksoiskäskyksi. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Jo luomisessa Jumala antoi siis tarkoituksen ja tehtävän ihmiselämälle. Hän haluaa hyvän toteutuvan meidän kauttamme. Jumala luottaa tässä ihmiseen. Meidät on ihmisinä luotu ”arjen apostoleiksi”. Syntiinlankeemus kuitenkin särki sen, mikä oli tehty ehjäksi. Jumala äärimmäisessä hyvyydessään ei kuitenkaan hylännyt ihmistä. Kristillisen uskomme perusasia on se, että Jumalan rakkaus on ääretön ja siksi Jumala tuli ihmiseksi maksamaan lankeemuksen hinnan. Jeesus ristillä voitti kuolemallaan synnin palkan, kuoleman ja avasi tien ikuiseen elämään.
Siksi olemme viettäneet pääsiäistä ja jokainen sunnuntai ja aamunkoitto saa muistuttaa meitä tästä. Kasteessa kutsutaan nimeltä Kristuksen omaksi ja taivaan perilliseksi. Rikkauksista suurin annetaan lahjaksi. Kun oma usko tuntuu heikolta tai mahdottomalta, saa silloinkin muistaa kastetta. Jumala ei jätä aloittamaansa hyvää työtä kesken. Hänellä on tarkoitus jokaisen kohdalla tähän elämään ja taivasta varten.
Lauri Oinonen

19.6.2020

SERKUKSET

Johannes Kastaja ja Jeesus Nasaretilainen olivat sukulaisia. Ehkäpä eivät ensimmäisiä serkkuja: toisia tai kolmansia varmastikin. Vanha Elisabet ja nuori Maria tapasivat toisensa lasta odottaessaan. Ikäeroa vauvoilla oli puoli vuotta – Juhannuksen ja Joulun välinen aika. Evankelista Luukas kertoo, että Jeesus-vauva hypähti Marian kohdussa, kun sukulaisnaiset kohtasivat Elisabetin luona.

Serkukset olivat kovin erilaisia elämäntarinaltaan.  Johannes vietiin jo lapsena elämään askeettista erämaan munkin elämää. Evankeliumit kertovat, että hän pukeutui karheaan kamelinkarvaan ja eli syömällä erämaan antimia mm. hyönteisiä ja villimehiläisten hunajaa.

Jeesus taas oli tavallinen kotipoika, joka varttui pienessä Galilealaisessa Nasaretin kylässä. Hän kävi synagoogakoulua ja leikki veljiensä ja naapurin poikien kanssa. Isä-Joosef oli kirvesmies, joten Jeesus oletettavasti oppi jo nuorena, kuten vanhimman pojan kuului, puunveiston ynnä muut isän ammatin käsityötaidot.

Johanneksen sanoma oli karu. Tee parannus- yritä ja yritä vielä kovemmin, jospa onnistuisit olemaan parempi ihminen, jopa Jumalan kriteerit täyttävä. Jeesus taas saarnasi armon ja rakkauden sanomaa – Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Molemmat serkukset olivat tarvittaessa totuuden puhujia, Johannes pelkästään kovasanainen. Jeesus osoitti kovimman kritiikkinsä ylpeille kansanjohtajille, ei koskaan elämänsä ahdingossa kamppaileville.

Molemmat serkukset kokivat väkivaltaisen kuoleman. Tuohon aikaan se ei ollut juurikaan harvinaista. Johanneksen mestasi kuningas Herodes, löyhän lupauksen seurauksena, jonka kuningas tuli antaneeksi rakastajattarelleen. Myös Jeesus koki ennenaikaisen ja täysin syyttömän kuoleman, vain reilun kolmenkymmen vuoden iässä. Jeesuksen kuolema liittyi tuon ajan suurvaltapolitiikkaan ja Juutalaisen uskonnon tiukkaan tulkintaan.

Johanneksen sanomalle ei taida olla näin koronakevään jälkeen juurikaan käyttöä. Olemme joutuneet pakosta yrittämään ja vielä senkin jälkeen yrittämään selviytymistä. Sen sijaan Jeesuksen sanoma on yhä toivoa virittävä ja aivan voimaannuttava. Mitä vaikeammat ajat ovat käsillä, sitä tärkeämpää on ”hyvyyden voiman ihmeellinen suoja”.

Ylösnoussut Herramme kulkee meidän askeleissamme, hän antaa selviytymisen voiman ja tulevaisuuden toivon. Jussinpäivänä auringonvalo on suurimmillaan. Kristuksen armonvalo ei häivy siirtyessämme kohti syksyä ja hämärää.

 Sydämen valoa ja somaa  Mittumaaria;  itse kullekin säädylle!

Ossi Poikonen

7.5.2020

Otahan yhteyttä kotiin!

Matkapuhelinta voi käyttää vertauskuvana ihmisen ja Jumalan väleistä.

Ihminen ei ole sattuman tulosta, vaan Jumalan luoma, niin kuin matkapuhelin on jonkun tekemä. Jokaisella puhelimella voi soittaa hätäpuhelun, joka onnistuu myös ilman SIM-korttia, ilmaiseksi. Jumalallekin voi soittaa hätäpuhelun, vaikka ei olisikaan ollut häneen ennen yhteydessä. Jumalan ”hätänumero” on 5015, lupaus Psalmista 50:15, ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut.”

Jumala ottaa vastaan hätärukoukset, mutta niiden soittajille ja kaikille muillekin hän tarjoaa henkilökohtaista liittymää. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen” (Joh. 1:12). Avain on siis usko Jeesukseen.  Kyseessä on Jeesuksen ennalta maksama liittymä: ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme” (Ef. 1:7, 8).

Ennen matkapuhelimia käytössä olivat lankaliittymät. Puhelimeen oli mentävä erikseen, joskus naapuriin saakka. Vanhan testamentin profeetat ja papit olivat ikään kuin lankaliittymiä, joiden luokse piti mennä, jos halusi saada yhteyden Jumalaan. Ensimmäisestä kristillisestä helluntaista alkaen kaikille on tarjolla liittymä, jolla voi olla yhteydessä Jumalaan aina ja kaikkialla. ”Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin” (Apt. 2). Pyhän Hengen läsnäolo on aivan kuin akku, jota ladataan Raamatulla, rukouksella ja kristittyjen yhteydellä. Tuo sama Pyhä Henki tulee sisimpäämme, kun turvaudumme Jeesukseen ja pyydämme häntä sydämemme Herraksi ja auttajaksi.

”Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla” (Room. 8:11). Mitä ikinä elämä tuo eteemme, Jeesuksen seurassa olemme matkalla Kotiin.

Jukka Jämsén

Hiippakuntasihteeri, Jyväskylä

30.4.2020

Jumalan kansan koti-ikävä

Ensi sunnuntain aiheena kirkkovuoden kalenterin mukaan on Jumalan kansan koti-ikävä.

Kristityt ovat kautta aikain suunnanneet ajatukset kohti taivasta ja suuri joukko ihmisiä on saateltu jälleennäkemisen toivossa elämänrajan tuolle puolen. Usko iankaikkiseen elämään antaa aivan toisenlaisen näköalan tähän maanpäälliseen elämään. Vaikka ihmisen elämään tulisi mitä tahansa vaikeuksia ja ahdistusta, hän voi luottavaisin mielin suunnata ajatukset kohti tulevaisuutta. Psalmissa 66 sanotaan ”Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.”

Kotiin palaaminen tai kotona oleminen on tänä keväänä puhuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Elämä poikkeusoloissa on koetellut meitä erityisesti siksi, ettemme ole päässeet tapaamaan meille läheisiä ihmisiä. Entäpä he, joilla ei ole läheisiä ihmisiä tai omaisia ollenkaan? Onneksi seurakunnat, järjestöt ja myös terveydenhuollon väki on ottanut asiakseen soittaa ikäihmisiä läpi ja kysyä heidän kuulumisiaan ja avuntarpeitaan.
Yksinäisyys on yhtä raastavaa kaikissa ikävaiheissa.

Kaipuu taivaan kotiin pitää sisällään varmasti kaipuun myös läheisten luo samalla kun haluamme päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Uskontunnustuksessa lausumme uskomme pyhien yhteyteen ja se on myös voimavara kaikissa ahdistuksissa. Yhteys niin edesmenneisiin omaisiin kuin kaikkiin ihmisiin syntyy yhteisten rukousaiheiden kautta. Juuri näinä päivinä ihmiset kantavat toisiaan ja koko tämän maailman tilannetta rukousten avulla Jumalan eteen. Jumalan sanasta, Raamatusta saamme voimia ja rohkaisua uskon tielle.

“Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.” 2 Kor 4:16-18

Tuula Lahti

© 2020 Keuruun Seurakunta