Majakka

18.7.2020

Kuka tämän on tehnyt?

Fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä ja filosofi, sir Isaac Newton (1643–1727) oli teorioittensa kanssa askaroidessaan rakentanut laitteen, jonka kammesta pyörittämällä planeetat liikkuivat radoillaan auringon ympäri.

Kerran Newtonin työhuoneeseen tuli hänen ystävänsä, tiedemies ja vannoutunut ateisti. Vieraan saapuessa Newton oli kirjoittamassa muistiinpanoja. Niinpä mies jäi tutkimaan huomaamaansa outoa laitetta. Hän tarttui kampeen ja sai planeetat kiertämään aurinkoa hyvässä järjestyksessä toisiinsa törmäämättä.

Laitetta pyörittäen vieras hihkaisi: ”Miten ihmeellistä! Kuka tämän on tehnyt?” Katsettaan nostamatta Newton vastasi: ”Ei kukaan.” ”Et tainnut kuulla?” vieras tiukkasi. ”Kysyin, kuka tämän on tehnyt.” ”Ja minä vastasin, ettei kukaan.”, Newton tokaisi jatkaen kirjoittamista.

Vieras lopetti kammen pyörittämisen ja sanoi: ”Kuulehan nyt, Isaac! Älä jankuta, ettei kukaan ole tätä tehnyt. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että jonkun on pitänyt osata valmistaa tämä!”

Newton lopetti kirjoittamisensa, nousi pöytänsä takaa, katsoi ystäväänsä ja sanoi: ”Eikö olekin ihmeellistä! Minä kerron, ettei kukaan ole tehnyt tuota yksinkertaista lelua, ja sinä et usko minua. Mutta tutkiessasi aurinkokuntaamme, tätä ympärilläsi olevaa suurenmoista ja käsittämättömän hienoa mekanismia, sinä tohdit väittää minulle, ettei kukaan ole sitä tehnyt!”

Kerrotaan, että Newtonin ystävästä tuli entinen ateisti. Hän oivalsi, että ihmeitä täynnä olevan luomakunnan takaa löytyy Jumala.

Newtonin päivistä luonnontieteet ovat tuottaneet valtavasti lisää tietoa luomakunnan ihmeistä. Kaikki dna:sta galakseihin on tarkasti hienosäädetty. Pienikin poikkeama näissä säädöissä merkitsisi elämän loppua.

Luomakunnan todistus Luojastaan kutsuu meitä kunnioittamaan Jumalaa ja hänen luomisjärjestystään, tunnustamaan oma rajallisuutemme ja syntimme sekä ottamaan iloiten vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen tarjoama pelastus.

 

Heikki Koljonen

13.7.2020

Sana apostolien päivälle

Ensi sunnuntai on kirkkovuodessa apostolien päivä, mitä vietämme kuudentena sunnuntaina helluntaista. Olemme kalentereissamme juuri ohittaneet 29.6. apostoli Pietarin päivän, jolloin Pekat ja Petrin ovat viettäneet nimipäiväänsä. Kirkon historiassa tuo päivä on muistuttanut apostolien Pietarin ja Paavalin kuolemasta Rooman keisari Neron vainoissa vuonna 67. Ruotsissa, johon Suomikin kuului, siirrettiin tämä muistopäivä nykyiselle paikalleen apostolien sunnuntain aiheeksi.
Apostolien päivän liturginen väri on punainen, mikä muistuttaa Kristuksen nimen tähden henkensä menettäneistä marttyyreistä, joita olivat kaikki Vapahtajamme valitsemat apostolit lukuun ottamatta Johannesta. Ainoastaan hän sai korkean iän elettyään kokea luonnollisen kuoleman Patmos-saarella saamiensa näkyjensä jälkeen, joista Raamattumme viimeinen kirja Johanneksen Ilmestys kertoo.
Ne tehtävät, joissa Raamatun apostolit toimivat, alkoivat jo Vanhan Testamentin aikana ja jatkuvat tänäänkin aikain loppuun saakka. Luomisen Jumala on antanut  luomalleen ihmiselle tarkoituksen elämässä. Käsite ”Jumalan kuva” sisältää tämän. Luomisen Jumala haluaa ihmisen kautta tahtonsa toteutuvan tässä ajassa ja maailmassa. Elämän käyttöohjeiksi on annettu kymmenen käskyä, jotka Jeesus kiteytti rakkauden kaksoiskäskyksi. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Jo luomisessa Jumala antoi siis tarkoituksen ja tehtävän ihmiselämälle. Hän haluaa hyvän toteutuvan meidän kauttamme. Jumala luottaa tässä ihmiseen. Meidät on ihmisinä luotu ”arjen apostoleiksi”. Syntiinlankeemus kuitenkin särki sen, mikä oli tehty ehjäksi. Jumala äärimmäisessä hyvyydessään ei kuitenkaan hylännyt ihmistä. Kristillisen uskomme perusasia on se, että Jumalan rakkaus on ääretön ja siksi Jumala tuli ihmiseksi maksamaan lankeemuksen hinnan. Jeesus ristillä voitti kuolemallaan synnin palkan, kuoleman ja avasi tien ikuiseen elämään.
Siksi olemme viettäneet pääsiäistä ja jokainen sunnuntai ja aamunkoitto saa muistuttaa meitä tästä. Kasteessa kutsutaan nimeltä Kristuksen omaksi ja taivaan perilliseksi. Rikkauksista suurin annetaan lahjaksi. Kun oma usko tuntuu heikolta tai mahdottomalta, saa silloinkin muistaa kastetta. Jumala ei jätä aloittamaansa hyvää työtä kesken. Hänellä on tarkoitus jokaisen kohdalla tähän elämään ja taivasta varten.
Lauri Oinonen

19.6.2020

SERKUKSET

Johannes Kastaja ja Jeesus Nasaretilainen olivat sukulaisia. Ehkäpä eivät ensimmäisiä serkkuja: toisia tai kolmansia varmastikin. Vanha Elisabet ja nuori Maria tapasivat toisensa lasta odottaessaan. Ikäeroa vauvoilla oli puoli vuotta – Juhannuksen ja Joulun välinen aika. Evankelista Luukas kertoo, että Jeesus-vauva hypähti Marian kohdussa, kun sukulaisnaiset kohtasivat Elisabetin luona.

Serkukset olivat kovin erilaisia elämäntarinaltaan.  Johannes vietiin jo lapsena elämään askeettista erämaan munkin elämää. Evankeliumit kertovat, että hän pukeutui karheaan kamelinkarvaan ja eli syömällä erämaan antimia mm. hyönteisiä ja villimehiläisten hunajaa.

Jeesus taas oli tavallinen kotipoika, joka varttui pienessä Galilealaisessa Nasaretin kylässä. Hän kävi synagoogakoulua ja leikki veljiensä ja naapurin poikien kanssa. Isä-Joosef oli kirvesmies, joten Jeesus oletettavasti oppi jo nuorena, kuten vanhimman pojan kuului, puunveiston ynnä muut isän ammatin käsityötaidot.

Johanneksen sanoma oli karu. Tee parannus- yritä ja yritä vielä kovemmin, jospa onnistuisit olemaan parempi ihminen, jopa Jumalan kriteerit täyttävä. Jeesus taas saarnasi armon ja rakkauden sanomaa – Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Molemmat serkukset olivat tarvittaessa totuuden puhujia, Johannes pelkästään kovasanainen. Jeesus osoitti kovimman kritiikkinsä ylpeille kansanjohtajille, ei koskaan elämänsä ahdingossa kamppaileville.

Molemmat serkukset kokivat väkivaltaisen kuoleman. Tuohon aikaan se ei ollut juurikaan harvinaista. Johanneksen mestasi kuningas Herodes, löyhän lupauksen seurauksena, jonka kuningas tuli antaneeksi rakastajattarelleen. Myös Jeesus koki ennenaikaisen ja täysin syyttömän kuoleman, vain reilun kolmenkymmen vuoden iässä. Jeesuksen kuolema liittyi tuon ajan suurvaltapolitiikkaan ja Juutalaisen uskonnon tiukkaan tulkintaan.

Johanneksen sanomalle ei taida olla näin koronakevään jälkeen juurikaan käyttöä. Olemme joutuneet pakosta yrittämään ja vielä senkin jälkeen yrittämään selviytymistä. Sen sijaan Jeesuksen sanoma on yhä toivoa virittävä ja aivan voimaannuttava. Mitä vaikeammat ajat ovat käsillä, sitä tärkeämpää on ”hyvyyden voiman ihmeellinen suoja”.

Ylösnoussut Herramme kulkee meidän askeleissamme, hän antaa selviytymisen voiman ja tulevaisuuden toivon. Jussinpäivänä auringonvalo on suurimmillaan. Kristuksen armonvalo ei häivy siirtyessämme kohti syksyä ja hämärää.

 Sydämen valoa ja somaa  Mittumaaria;  itse kullekin säädylle!

Ossi Poikonen

7.5.2020

Otahan yhteyttä kotiin!

Matkapuhelinta voi käyttää vertauskuvana ihmisen ja Jumalan väleistä.

Ihminen ei ole sattuman tulosta, vaan Jumalan luoma, niin kuin matkapuhelin on jonkun tekemä. Jokaisella puhelimella voi soittaa hätäpuhelun, joka onnistuu myös ilman SIM-korttia, ilmaiseksi. Jumalallekin voi soittaa hätäpuhelun, vaikka ei olisikaan ollut häneen ennen yhteydessä. Jumalan ”hätänumero” on 5015, lupaus Psalmista 50:15, ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut.”

Jumala ottaa vastaan hätärukoukset, mutta niiden soittajille ja kaikille muillekin hän tarjoaa henkilökohtaista liittymää. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen” (Joh. 1:12). Avain on siis usko Jeesukseen.  Kyseessä on Jeesuksen ennalta maksama liittymä: ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme” (Ef. 1:7, 8).

Ennen matkapuhelimia käytössä olivat lankaliittymät. Puhelimeen oli mentävä erikseen, joskus naapuriin saakka. Vanhan testamentin profeetat ja papit olivat ikään kuin lankaliittymiä, joiden luokse piti mennä, jos halusi saada yhteyden Jumalaan. Ensimmäisestä kristillisestä helluntaista alkaen kaikille on tarjolla liittymä, jolla voi olla yhteydessä Jumalaan aina ja kaikkialla. ”Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin” (Apt. 2). Pyhän Hengen läsnäolo on aivan kuin akku, jota ladataan Raamatulla, rukouksella ja kristittyjen yhteydellä. Tuo sama Pyhä Henki tulee sisimpäämme, kun turvaudumme Jeesukseen ja pyydämme häntä sydämemme Herraksi ja auttajaksi.

”Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla” (Room. 8:11). Mitä ikinä elämä tuo eteemme, Jeesuksen seurassa olemme matkalla Kotiin.

Jukka Jämsén

Hiippakuntasihteeri, Jyväskylä

30.4.2020

Jumalan kansan koti-ikävä

Ensi sunnuntain aiheena kirkkovuoden kalenterin mukaan on Jumalan kansan koti-ikävä.

Kristityt ovat kautta aikain suunnanneet ajatukset kohti taivasta ja suuri joukko ihmisiä on saateltu jälleennäkemisen toivossa elämänrajan tuolle puolen. Usko iankaikkiseen elämään antaa aivan toisenlaisen näköalan tähän maanpäälliseen elämään. Vaikka ihmisen elämään tulisi mitä tahansa vaikeuksia ja ahdistusta, hän voi luottavaisin mielin suunnata ajatukset kohti tulevaisuutta. Psalmissa 66 sanotaan ”Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.”

Kotiin palaaminen tai kotona oleminen on tänä keväänä puhuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Elämä poikkeusoloissa on koetellut meitä erityisesti siksi, ettemme ole päässeet tapaamaan meille läheisiä ihmisiä. Entäpä he, joilla ei ole läheisiä ihmisiä tai omaisia ollenkaan? Onneksi seurakunnat, järjestöt ja myös terveydenhuollon väki on ottanut asiakseen soittaa ikäihmisiä läpi ja kysyä heidän kuulumisiaan ja avuntarpeitaan.
Yksinäisyys on yhtä raastavaa kaikissa ikävaiheissa.

Kaipuu taivaan kotiin pitää sisällään varmasti kaipuun myös läheisten luo samalla kun haluamme päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Uskontunnustuksessa lausumme uskomme pyhien yhteyteen ja se on myös voimavara kaikissa ahdistuksissa. Yhteys niin edesmenneisiin omaisiin kuin kaikkiin ihmisiin syntyy yhteisten rukousaiheiden kautta. Juuri näinä päivinä ihmiset kantavat toisiaan ja koko tämän maailman tilannetta rukousten avulla Jumalan eteen. Jumalan sanasta, Raamatusta saamme voimia ja rohkaisua uskon tielle.

“Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.” 2 Kor 4:16-18

Tuula Lahti

16.4.2020

Tässä ja nyt 

Televisiosarjojen mainoksissa kerrotaan: milloin se esitetään, koska tuon sarjan jaksot ovat katsottavissa ennakkoon. Katsojan ei tarvitse odottaa, hän saa olla viisas: minäpä tiedän mitä tapahtuu. Tietäminen on tärkeää, se luo turvallisuutta ja nostaa itsetuntoaSome on täynnä nokkeluutta mittaavia testejä tai arvailuja valitsemasi kuvan perusteella, millainen olet. Itsetuntoa hivelee kauniit analyysit, joista voin itseni tunnistaa. Kaikkea en voi tietää ennakkoon, parhaat asiat tapahtuvat odottamatta – tosin myös pahimmat surut – tulevat kuin puskan takaa ja ajavat minut seinää vasten. Minun on pysähdyttävä, pystyn jatkamaan kun olen kyennyt hoitamaan asiaa eteenpäin fyysisesti ja henkisesti. Toivottavasti saan apua ja toivottavasti osaan ottaa apua vastaan.  

Ensi sunnuntain aihe on Ylösnousseen todistajat.  Joh. 21:1-14, Jeesus ilmestyy jo kolmannen kerran opetuslapsilleen ja he tajuavat nopeasti kuka rannalla seisoi. ”Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen.” Tuttua, turvallista, arjen täyttämään elämään toi Jeesuksen näkeminen.  

Tänään elämme erilaista arkea, ehkä se on jo muotoutunut tutuksi. Uutisia seuraamme. Keittiön pöydän ääressä tehdään seuraavan päivän etätoimintojen suunnitelmia ja menneen pohdintoja. Mahtuuko päivääni hetki huomata kuten opetuslapset:” se on Herra”? Voinko pysähtyä hetkeksi, etsiä elämääni ja lasteni elämään turvallista hahmoa, joka sanoo: ”minä olen sinun kanssasi nyt!” Jumalan edessä minun ei tarvitse olla viisas. Jumalan edessä olen oma itseni ja vielä enemmän. Hänen arvostuksensa on aitoa ja siksi vaikeasti hyväksyttävää – kuitenkin hän sanoo meille kaikille:” olet minulle rakas, olet ainutkertainen ja riittävän taitava kaikkeen mihin ryhdyt. Monen muun uuden asian rinnalle, voisiko tavaksi tulla yksin tai lapsen vuoteen vierellä lausuttu iltarukous:” Tule Jeesus lapses luo, armos siunaukses suo. Tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa Aamen”. Suostunko olemaan tuo pieni ja tärkeä? 

Kirsti Mäkinen 

15.4.2020

Hiljaisen viikon Majakkakirjoitus

Kiirastorstai – opetuslasten tärkein oppitunti

Hiljainen viikko on edennyt kiirastorstaihin, sattuneesta syystä vähän toisenlaisissa tunnelmissa mitä olisimme osanneet ennakkoon kuvitella. Samankaltainen tilanne oli aikanaan opetuslapsilla tänä kyseisenä iltana. He söivät yhdessä mestarinsa kanssa pääsiäisateriaa, mutta tunnelman sävy oli hyvin monella tapaa erilainen verrattuna aiempiin kertoihin.

Pöydällä ei ollut perinteistä lammasta. Satojen vuosien ajan niin oli ollut Israelin muistellessa ja juhliessa Egyptistä vapautumista. Kesken juhlallisen aterian Jeesus kertoo yhden aterialla olevan kavaltavan hänet. Voimme kuvitella opetuslapsijoukon valtaaman hämmennyksen ja surumielisyyden. Miksi hän kertoo tästä nyt juhlallisimmalla hetkellä?

Sitten Jeesus rikkoo totuttua aterian kaavaa ja sanoo leivän olevan hänen ruumiinsa. Tämän takia se lammas siis puuttui pöydästä. Mutta ihmislihaan kajoaminen oli juutalaisille kauhistus. Jeesus jatkaa kertoen viinin olevan hänen verensä ja vihjaisee Jumalan uudesta liitosta syntien anteeksiantamiseksi. Veren syöminen oli ehdottomasti kiellettyä. Opetuslasten juutalainen ymmärrys haastetaan yhtäkkiä monin tavoin.

Mutta mikä pääsiäislampaan alkuperäinen merkitys olikaan? Se teurastettiin, jotta sen verellä voitiin sivellä ovien pielet Egyptissä. Näin Jumalan enkeli tiesi minkä talon esikoiset säästetään. Tuo vitsauksen jälkeen farao päästi Israelin lähtemään Egyptin orjuudesta.

Jeesus selvästi soveltaa näitä ulottuvuuksia nyt itseensä. Ja nyt tuolla verellä merkittiin koko oma ruumis. Mitä kaikkea tämä tarkoittaakaan? Monin monituisin tavoin tuo ilta on synnyttänyt opetuslasten mielissä alati syvenevän ja laajenevan merkitysten ketjun, jossa koko heidän aiempi perinteensä on hiljalleen tutkimalla avautunut uudella tavalla aina vain syvemmin. Kyseessä on mitä taitavimmin toteutettu oppitunti.

Sitä ehtoollinen on parhaimmillaan meillekin – uutta ymmärrystä uusissa tilanteissa. Elämää.

Seppo Viljasjärvi

2.4.2020

Pääsiäistä kohti

Kukapa olisi vuodenvaihteessa uskonut millaisen talven saimme. Sääilmiöitä on päivitelty kun hiihtolomalla lunta oli vain pohjoisessa. Ilmat ja kelit olivat puheenaihe ihmisten kohdatessa toisiaan.
Nyt on kevät ja korona. On vielä haastavampi aika ja todella vakava. Nyt puhutaan sairaudesta ja kuolemastakin. Jää nähtäväksi mihin tulevaisuus meitä vie.
Tämän kevään pääsiäisen juhla-aika on erikoinen ja haastava. Tilaisuuksia perutaan, mökille ei noin vain pyhinä ajellakaan. Edes jumalanpalvelukseen ei pyhänä pääse. Kiirastorstain ehtoollisyhteys, pitkäperjantain vaikuttava sanoma ja pääsiäisaamun yhteinen riemu, kaikki jäävät nyt kokematta totutulla tutulla tavalla.
Näin huomaamme, miten tottuneita olemme ympärillä olevaan tarjontaan ja vapauteen tulla mennä ja harrastaa. Nyt rajoitetussa elämänmenossamme olemmekin hämmentyneitä ja aralla mielin. Kovin on muuttunut kaikki. Eikä tunnu lohduttavan tieto, että kyllä tämä vielä päättyy. Kaikki palaa taas ennalleen. Haasteita on suuria edessäpäinkin yrittäessämme aikanaan tästä toipua.
Sittenkin on kevät ja Pääsiäisjuhla saapuu kaikesta huolimatta. Sama ihana evankeliumi luetaan ja se kuullaan nyt kodeissa. Sanalla ”kotikirkko” on uudenlainen merkitys. Kirkko on siellä missä sinäkin. Jumalanpalvelus on sähköisen tiedotuksen kautta huoneessasi. Alttarilta sanan kuulet kuin ennenkin, yhteisömme vain on nyt erilainen. Seurakunta on koolla edelleen. Ylösnousemusjuhlaa kohti olemme kulkemassa ja sunnuntaina palmunlehviä heilutellen Hoosianna-huudon kaikuessa toivotamme Herran tervetulleeksi. ”Tule ahdinkoomme, tule epävarmuuteemme, tule koteihimme sinä ylistetty Kristus!
Seurakuntasi kulkee sinun matkallasi edelleen, sillä ”Herran huoneesta teidät siunataan.” Ps 118:26
Merja Kaunismäki

19.3.2020

ISOMMISSA KÄSISSÄ – ELÄMÄ JATKUU

Paastonaika on luopumisen aikaa. Luovumme turhasta, jotta tärkeälle jäisi tilaa ja aikaa. Nyt näyttää siltä, että tänä keväänä elämä pakottaa meidät luopumaan myös tarpeellisesta, jopa elintärkeästä. Ehkäpä ja toivottavasti se tekee tilaa kaikkein tärkeimmälle.

Kolmion sisällä tiimalasi ja kreikkalaiset aakkoset alfa ja omega

Aikamme on Jumalan käsissä. Kuva Petäjäveden kirkosta.

Me erilaiset ihmiset pidämme kovin erilaisia asioita tärkeänä.  Lähtökohtaisesti se lienee varsin hyvä asia. Erilaisuus lisää ihmisyhteisömme juuriston paksuutta ja siten edesauttaa pystyssä pysymistä elämän tuiverruksissa. Yksi vanha ja hyvä paastonajan ajatus on se, että turhasta luopuminen auttaa meitä  tähyämään ylöspäin –  Luojamme luo.

COVID-19 on saattanut koko ihmiskunnan ennen kokemattomaan tilanteeseen. Taudin räjähdysmäistä leviämistä pyritään estämään sosiaalisten kontaktien rajoittamisella. Kunpa voisimme hidastaa tartuntojen leviämistä estämättä elämää. Paastonaika ei ole itseisarvo, vaan se valmistaa juhlien juhlaan –Pääsiäiseen.

Koronahässäkän keskellä olisi syytä muistaa, että elämä jatkuu. Liikaa kramppaamalla, joskus myös hamstraamalla vaikeutamme tulevaa tilannetta, kun arjen on aika palata. Rajoitusten toteuttamisen ohella on myös tärkeää, että pidämme yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Tulevaisuuden elämä tarvitsee työtä ja taloudellista toimeliaisuutta. Suositaan siis lähellä tuotettua ja tehtyä.

Sittenkin kaikki suuri ja tuntematon on Taivaallisen Isämme rakastavissa käsissä. Hän pystyy ja Hän voi, vaikka me ihmiset olisimme neuvottomia ja voimattomia. Kun palvelemme toisiamme, palvelemme Jumalalle rakkaita. Ehkäpä tämä kummallinen aika on muistutus omasta haavoittuvaisuudestamme. Toivottavasti kovatkaan rajoitustoimet eivät hämärrä sitä, kuinka paljon tarvitsemme toisiamme.

Me emme voi olla pelkästään tartuntauhka toisillemme, vaan ennen muuta välittävään lähimmäisyyteen on kätketty mahdollisuus, tulevaisuus ja toivo. Puhalletaan vastakin yhteen hiileen ja zempataan toisiamme selviytymään. Ei omin voimin, vaan Kristuksen armon varassa.

Kirkkoisä Krysostomoksen sanoin: ”Valoisaa paastoa, siunattua sielun kevättä!”

Ossi Poikonen

12.3.2020

Etkö kuullut vai etkö ymmärtänyt?

Näin muistan lapsuudesta sanotun, kun asiat eivät menneet kuten vanhemmat olisivat halunneet. Myöhemmin olen muuntanut sanontaa, ”eikö sana kuulu vai eikö se tehoa” – tässä on ollut jo huumorin pilke mukana, se osoittaa silti, että on aika ottaa vakavasti viesti, jonka haluan välittää. 

Ensi pyhän yksi raamatun teksteistä kuuluu: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala:
    ”Tämän käskyn minä annoin heille: kuunnelkaa minua, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; kulkekaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän kulkea, niin teidän käy hyvin! Mutta eivät he totelleet minua, eivät ottaneet käskyäni kuuleviin korviinsa, vaan kulkivat omien ajatustensa, oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. Eivät he kääntäneet kasvojaan minun puoleeni, selkänsä he käänsivät minulle. Jer. 7: 23-24 

Aika tuttua käyttäytymismallia myös tämän ajan ihmisten elämässä. Kristittyinä tiedämme lähimmäisenrakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta, Jumalan ohjaamasta tiestä ja vapaudesta, jonka anteeksiantamus mahdollistaa. Näin tuo raamatunkohdan alku lupaa. Tietotulva tuo ymmärrykseemme kuitenkin paljon uhkia ja ohjeita, joihin meidän on varauduttava, pidettävä puolemme, jopa itsekkäästi taistellen itsemme ja läheistemme puolesta. Pelko sumentaa ymmärrykseni ja teen kuten muutkin toimivat, epävarmana ratkaisujeni seurauksista. En uskalla kääntää katsetta Kristukseen, sellainen tuntuu vieraalta, mutta en huomaa, että samalla käännän hänelle selkäni, vaikka sitä en itse haluaisi. Haluaisin kaiken, vain onnellisille on opetettu lapsena, että se ei ole mahdollista, se, että joku voisi saada tässä elämässä kaiken. Kun emme voi saada kaikkea hyökkäämme, ennen kuin ymmärrämme mistä on kysymys ja vetäydymme, ettemme tulisi tehneeksi mitään toisen puolesta tai ajautuisi tilanteeseen, jonka joudun jollekulle perustelemaan. Olisiko tänään käyttöä Anna-Mari Kaskisen laulun pätkälle: ” Näinkö tulla nyt saan valoon paljastavaan? Herra armahda muualta rauhaa en saa. Isä tunnustan nyt, olen erehtynyt. Herra armahda, muualta rauhaa en saa.” 

Kevään ja Kristuksen valon lämpöä sinulle ystäväni 

Kirsti Mäkinen
nuorisotyönohjaaja

 

 

© 2020 Keuruun Seurakunta