Majakka

15.11.2019

Joka ilta, kun lamppu sammuu…

Oletko ollut tilanteessa, jossa sinua nukuttaa aivan tolkuttomasti, mutta on pakko pysyä valveilla? Auton ratissa yömyöhällä? Kirkon penkissä kesken jumalanpalveluksen? Opiskelijana luennolla? Minulle nuo kaikki ovat tuttuja paikkoja, missä hirveä väsymys on iskenyt. Voi kuinka olisi niin makoisaa nukahtaa edes hetkeksi, mutta on pakko tehdä kaikkensa, ettei niin kävisi. Ensi sunnuntai on kirkkovuodessa valvomisen sunnuntai.

Raamatusta löydämme useita kehotuksia valvomiseen. Kehotukset liittyvät puheeseen Jeesuksen paluusta ja viimeisestä tuomiosta. ”Jeesus tulee, oletko valmis?” Tuttu fraasi katuvalopylvääseen liimatussa julisteessa. Kysymys on aivan kelvollinen, mutta esitystapa ärsyttävä. Siinä on sellainen uhkaava sävy, joka ei ole omiaan viemään viestiä Jumalan rakkaudesta. Kristillisyys on kohtaamista eikä komentelua. Jeesus oli kyllä toisinaan hyvinkin kovasanainen ja jyrkkä puheissaan, mutta se viesti, jonka hänen kaiken sovittava kuolemansa ja elämän antava ylösnousemuksensa meille kertoo, on silkkaa armoa.

Niin se valvominen. Onko se vain sitä, ettei nukahda? Pitäisikö olla aina pirteänä ja hereillä? Ei tietenkään. Uni on Jumalan lahja. Nukahtaminen on jättäytymistä Jumalan huomaan. Viime aikoina olemme saaneet kuulla useiden asiantuntijoiden suusta, kuinka tärkeää hyvä ja riittävä yöuni on meidän terveydellemme. Nukkukaamme siis hyvällä omallatunnolla niin paljon kuin sielu ja ruumis sietävät.

Siinäpä se taisi tullakin oikean valvomisen merkki. Nimittäin hyvä omatunto. Mikä se on ja mistä sellaisen saa? Hyvä omatunto ei tule siitä, että yritämme olla niin kilttejä ja puhtaita, että arvelemme Jumalankin heltyvän. Se yritys on tuomittu epäonnistumaan. Hyvä omatunto tulee siitä, että tunnustamme kolttosemme Jumalalle, ja saamme ne anteeksi, koska Jeesus maksoi lunnaat. Oikea valvominen ei ole pelkoa nukahtamisesta, eikä kuluttavaa jännittämistä, vaan turvallista luottamista rakastavan Jumalan huolenpitoon.

Vilho Mäkinen

© 2020 Keuruun Seurakunta