Majakka

13.2.2020

Kasvunpolkuja, keitaita ja lähteitä

Osallistuin muutaman työtoverini kanssa kirkon kasvatustyössä toimiville suunnattuun seminaariin. Siellä pohdimme viiden päivän ajan Suomen kirkon ja varsinkin sen kasvatustyön tulevaisuutta. Rakensimme seurakunnille uutta kasvunpolkua ikäkaudesta toiseen, mietimme kuhunkin ikään sopivia kokoavia ”keitaita” ja kristillisestä uskosta pulppuavia ”lähteitä”.  Pienen maalaisseurakunnan työntekijänä tunsin jonkun kerran olevani töissä hieman eri kirkossa, kun toiset. Koko Linnanmäen varaaminen seurakunnan yksityiskäyttöön kymppisynttäreitä varten tai eduskunnasta lähetetty tekstiviesti työasioissa eivät oikein ole arkeani. Seurakunnat ja työntekijöiden tehtävät ovat Suomen kirkossa kovin erilaiset, mutta tulevaisuuden kuva tilastojen valossa ei näytä kovin ruusuiselta kenellekään. Tilastot näyttäisivät, että uskonnollisuus Suomessa vähenee, lapsiperheiden ja lasten lukumäärä pienenee. 20-39v. jäseniä on jo nyt kirkossa vähiten, joten on todennäköistä, että nuorissa perheissä vain toinen vanhempi kuuluu kirkkoon, hekin kastavat lapsiaan yhä harvemmin ja silloinkin useimmiten muusta kuin uskonnollisesta syystä.

Ensi sunnuntain evankeliumiteksteissä puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä. Jeesus on kylväjä, mutta myös hänen opetuslapsensa on lähetetty kylvämään sanaa luottaen siihen, että Jumala antaa aikanaan kasvun. Kasvattajan on helppo samaistua tuohon kylväjään; luomme lapsille ja perheille turvallisia kokemuksia oman uskonpolun rakennusaineiksi. Emmekä kuitenkaan tiedä minkä roolin se kenenkin polulla saa. Tilastot ovat onneksi vain tilastoja ja me kaikki voimme vaikuttaa niiden suuntaa. Jos opetuslapsena olo tuntuu liian vaativalta, ollaan rohkeasti vanhanajan isovanhempia, jotka opettivat iltarukouksen, kertoivat Raamatun kertomukset, ottivat mukaan kirkkoon ja pyhäkouluun ja elivät uskoa arjessa. Rohkaistaan ja tuetaan toisiamme uskonpolulla ja annetaan Jumalan huolehtia lopusta.

Leena Santaniemi
lapsityönohjaaja

© 2020 Keuruun Seurakunta