Majakka

4.2.2021

Mustaa ja valkoista

Istun ystäväni keittiössä. Hän on kattanut kahvit ja rupattelemme niitä näitä. Siinä samalla katselen ulos ikkunasta avautuvaa näkymää pihamaalle. Kissa on tulossa retkiltään jostain mistä lie. Se on ihan pikimusta ja erottuu hyvin valkoista hankea vasten. Kotiin on tuo eläin tulossa ja levollisin askelin lähestyy kotipiiriään. Se huomaa autoni ja käy sitä haistelemassa puskurista ja renkaasta ja tietenkin merkkaa sen omalle reviirilleen kuuluvaksi. Hymähdän näylle.
Ajatukseni matkaa omaan lapsuudenkotiin ja sen eläimiin. Maatilalla oli kissat, koirat, lehmät, possut, lampaat ja ihana hevoseni. Oli kaverit koulussa ja naapurustossa. Mahtavaa aikaa kasvaa ja varttua. Juttelimme tuon ajan lemmikeistä ja tapahtumista ja nostalginen mieli valtasi keittiön. Eiköhän viisikymppisenä voi jo sanoa, että ”oli ne vaan hyviä aikoja”.
Onko muistoissa elämä kuitenkin jollain lailla mustavalkoista? Ennen oli paremmin kuin nyt.  Ennen oli valoisampaa nyt on vähän kaikki synkeämmän  sävyistä. Ei se todellisuudessa niin ole muisti vaan toimii sillä tavoin. Samanlaista elämää ollaan eletty vuosisadat. Musta on yhtä mustaa valkoinen hohtaa aina yhtä lailla.
Kirkkovuosi on kääntynyt nyt jouluajasta kohti paaston matkaa. Paljon jää taakse ja paljon on edessä. Kynttilänpäivän kirkkaus kimmeltää jo näköpiirissä. Korona saa senkin ylle varjonsa ja epävarmuutensa. Yhdessä emme saa vapaasti tätäkään aikaa ottaa vastaan. Ei kuitenkaan taas synkistellä, vaan otetaan päivä kerrallaan ja koitetaan jaksaa näissä oloissamme. Jumalan sana säilyy kuitenkin ja pääsiäinen on sieltä tulossa sitä ei koronakaan estä.
Kissa tuli rappusille sen näköisenä että voisi nyt tulla sisälle. Me havahduimme muistoissamme tähän päivään ja iloitsimme siitä hetkestä siinä ja silloin.
Merja Kaunismäki

© 2021 Keuruun Seurakunta