Majakka

16.6.2021

Ootko tosissasi?

Tähän kysymykseen joudun vastaamaan työssäni lasten kanssa aika usein. Asiana voi olla essun laitto, rauhoittuminen, hartaus, ohjeiden anto tai jokin muu totuttu käytäntö, jonka toteutumista vaaditaan kaikilta tasapuolisesti.

Lapsi kysyy ja toimii useimmiten reilusti vastauksen saatuaan. Meille aikuisille tuo on usein haastavampaa. Emme uskalla kysyä, kyseenalaistamme ohjeet ja neuvot mielessämme tai sitten provosoidumme vastustamaan jo ennen kuin edes kuulemme asiasta tarkempia tietoja, saatikka sitten perusteluita.

Toinen ajan ilmiö on, että asiat joita sanotaan, niitä ei tarkoitetakaan todeksi otettaviksi. Vastaus on ”no kunhan heitin, tai no ei se nyt niin vakavaa ole tai voithan tehdä toisinkin. Ei kaikkien tarvitse tehdä samoin.” Olen samaa mieltä, ettei aina tarvitse tehdä samalla tavoin, eläköön yksilöllisyys ja ainutkertaisuus. Kuitenkin jos kaikki asiat kyseenalaistetaan ja mahdollisuus toimia on luovaa, jokaista yksilöä huomioivaa, on mielestäni vaara turvattomuuteen. Kun kukaan ei voi loppuun asti sanoa tai vaatia, jää liian paljon tunteiden ja hetkellisten mielijohteiden varaan. Ja kyllä, myös me aikuiset voimme kokea elämämme turvattomaksi, välillä olemme todella hukassa.

Ensi sunnuntain yksi teksteistä on: Hes. 33:30–33, tuon tekstin loppuosa kuuluu:

”Sinä olet heille vain kuin lemmenlaulujen laulaja, kaunisääninen ja taitavasti soittava viihdyttäjä. He kuuntelevat puhettasi mutta eivät elä sen mukaan. Mutta kun minun sanani toteutuvat – ja ne toteutuvat – he ymmärtävät, että heidän keskellään on ollut profeetta.”

Jumalalla on meille paljon annettavaa. Suurin osa sanomasta on helppoa, ymmärrettävää ja järkeenkäypää, jota seuraamme mielellämme. Raamatun ja Jumalan ohjeisiin sisältyy kuitenkin asioita, joita mielellämme kyseenalaistamme ja laimennamme elämäämme paremmin sopivaksi. Tuossa Hesekielin kohdassa ei uhkailtu mitä sitten tapahtuu, jos emme usko tai noudata käskyjä, todetaan vain yks’kantaan – ja ne toteutuvat. Siinä paras lähtökohta meillekin tälle päivälle. Jumalan armon avulla, itsemme ja virheemme hyväksyen, tehdään parhaamme tänään Jumalaa ja lähimmäisiämme kunnioittaen – siinä kaikki

Aurinkoista ja välittävää kesää sinulle!

 t. Kirsti Mäkinen

© 2021 Keuruun Seurakunta