Papin paja

Olla Kristuksessa

Kirjoitettu 10.2.2020 klo 15:00

Saarna 3. su ennen paastonaikaa Petäjäveden uudessa kirkossa

Raamatunteksti Fil. 3: 7-14

Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista.
En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.

 

Saarna

Kerrotaan tarinaa nykyisen raamatunkäännöksemme syntyvaiheista. Kääntämiseen paneutunut tiimi joutui pohtimaan, että onko mahdollista sanoa jonkun olevan Kristuksessa.

Keskustelun kuluessa tuli ilmi näkökanta, ettei sellainen ole hyvää suomea.

Ajateltiin, että jos sana päättyy -ssa päätteeseen, se tarkoittaa, että jokin on jossakin tietyssä sijainnissa. Tämän vuoksi ajateltiin, ettei voida sanoa ihmisen olevan Kristuksessa.

Professori Tuomo Mannermaa, joka tunnetaan mm. piispamme Simon teologisena opettajana, hän oli asiasta toista mieltä. 

Hän toi ensinnäkin esiin, että silloin kun Paavali kirjoitti Raamattuumme päätyneitä kirjeitään, silloin ei kreikan kielessä tunnettu ilmaisua ”olla Kristuksessa”. Paavali on siis joutunut kehittämään kreikan kielelle kokonaan uudenlaisen ilmauksen, puhuessaan siitä, kuinka kristitty voi ottaa osaa Kristuksen todellisuuteen.

Kristuksen siluetti, jonka sisään on kirjoitettue englanniksi rakkauden ilmentymiä. Esim. kilttey, kunnioitus, ei-tuomitsevuus, nöyryys, myötätunto jne.

Mannermaa myös huomautti osuvasti, että kyllähän ihmisen sanotaan olevan humalassakin, miksei siis Kristuksessa.

Mitä on olla Kristuksessa? Mikä on kenties saanut Paavalin luomaan kokonaan uudenlaisen puhetavan? Tämä ilmaisu nimittäin esiintyy tämänkin päiväisessä Filippiläiskirjeen katkelmassamme, kun tarkastelemme sitä sanatarkasti kreikan kielestä. 

Esimerkiksi jakeessa 9 Paavali puhuu nykyisen käännöksen mukaan ”kuulumisesta Kristukselle”. Mutta vanhempi käännöksemme puhuu kreikankieltä tarkemmin mukaillen ”hänessä olemisesta”.

Mitä se on?

Sen selventämiseksi täytyy taustoittaa Paavalin käsityksiä vähän laajemminkin. 

Yksi kristikunnassa ehkä laajimmin vaikuttava väärinkäsitys on käsitys siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Tuosta ”taivaaseen pääsemisestä” puhutaan tässäkin Filippiläiskirjeen katkelmassa nykyisessä käännöksessämme.

Monesti ajattelemme, että kuoleman jälkeen pääsemme johonkin täältä kauas Jumalan huomaan ja että joskus tämä maailma tuhotaan. Jotenkin näin itsekin ajattelin ennen kunnes tutustuin maailman johtavan Uuden testamentin tutkijan Nicholas Thomas Wrightin ajatuksiin. 

Hän ei löydä Raamatustamme nykyistä pakanallisiin uskontoihin palautuvaa käsitystä kaukaiseen taivaaseen pääsemisestä. Hän löytää Raamatusta käsityksen taivaasta ja maasta, jotka läpileikkaavat toisensa. Jumalan todellisuus – taivas – se on tässä ihan lähellä meitä mutta synti on mystisenä verhona edessämme, niin ettemme taivasta monestikaan huomaa.

Wright myös tiedostaa Paavalin käsityksen siitä, että kerran koko luomakunta lunastetaan vapaaksi katoavaisuudesta. Tätä maailmaa ei siis tulla tuhoamaan täydellisesti. Ja mekin tulemme saamaan ylösnousemusruumiin tuohon lunastettuun maailmaan päästessämme.

Taivas on siis kaikkialla ympärillämme, mutta samalla kätkössä, koska me olemme verhoutuneet kuolemaan. 

Paavali oli oppinut juutalainen ja tiesi kaiken tämän. Jumalan laki oli ohjaamassa Israelin kansaa, että se voisi sen noudattamisessa osoittautua kansojen valoksi pimeässä maailmassa.

Tässä lain noudattamisessa Paavalikin kiivaili.

Mutta sitten hän kohtasi jotain, joka sai hänet muuttamaan ajatuksensa täysin.

”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu.”

Paavalin sanoista kuvastaa käsitys, että lain noudattaminen ei ollut tuonut hänelle sitä, mitä Kristuksen Jeesuksen tunteminen toi.

”Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.” Siis tarkemmin suomennettuna: että kävisi ilmi minun olevan hänessä.

Mitä Paavali oli lain kautta saavuttanut, se oli roskaa verrattuna siihen, mitä hän voisi Jeesuksen kautta saavuttaa.

Lain kautta hän saattoi vaikuttaa vain omaan käyttäytymiseensä. Laki ei ollut tuonut hänelle todellista yhteyttä kuoleman verhon tuolle puolen. 

Sillä nyt hän sen sijaan puhuu siitä, että hän haluaa tuntea ”Kristuksen ylösnousemuksen voiman”.

Siis sellaisen voiman, joka vaikuttaa tässä maailmassa kuoleman verhon tuolta puolen.

Tuo ylösnousemuksen voimakenttä oli siis sellainen, johon ei saanut otetta lakia noudattamalla, esimerkiksi pyrkimällä erottumaan pakanoista lain kautta. Mutta Paavalille se oli yhtä todellinen voimakenttä, kuin maan vetovoimakenttä on meille kaikille täyttä totta. Muistamme esimerkiksi miten hän opastaa 1. Kor. 4:ssa: ”Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana.”

Ylösnousemuksen voimakenttä oli levinnyt kaikkialle, koska ihminen Jeesus oli ollut kuolemaan asti uskollinen sille suunnitelmalle, jonka Jumala oli ilmoittanut Vanhassa testamentissa ja koska Jumala oli herättänyt Jeesuksen kuolleista.

Tuollaisessa voimakentässä liikuttiin uudella tavalla. Jos yritti tarrata siihen lakia noudattamalla sillä tavoin kuin Paavali oli tottunut, se oli sama kuin olisi yrittänyt juosta avaruuden painottomassa tilassa. 

Tuohon voimakenttään sen sijaan tarrataan Paavalin mukaan mukautumalla Jeesuksen elämään ja pyrkimykseen olla uskollinen jopa kuolemaan asti, siis antautumalla Jeesuksen tavoin kärsimykseen hänen nimensä tunnustamisen tähden.

Tämä voima oli niin uusi juttu, niin mysteerinen juttu, että Paavali joutui kehittämään uutta kieltä puhuessaan siitä. Näkisin, että sen vuoksi hän kehitti kreikan kielen ilmauksen ”olla Kristuksessa”.

Se tarkoitti tuossa hänen voimakentässään olemista. Sen mukainen oivallus oli, että ei tarvinnut tulla ensin juutalaiseksi voidakseen olla Kristuksessa. Tuon voiman näemme esimerkiksi siinä, kuinka orjat ja lapset saivat kristinuskon myötä uuden identiteetin; kuinka varhaiset kristityt tultiin tuntemaan erottuvasta seksuaalimoraalista ja käyttäytymisestä sillä saralla; kuinka kristinusko levisi miltei räjähdysmäisellä vauhdilla; kuinka kristityt pitivät huolta väheksytyistä; kuinka kristityt olivat eturintamassa murtamassa orjuuden instituutiota Amerikan mantereella.

Itse tulin tuntemaan tuota voimaa viime syksynä, kun puolestani rukoiltiin seurakunnassa ja jonkun ajan päästä mietin, että mitenkäs vuosikausia vaivanneet krooniset vatsavaivani olivat yhtäkkiä helpottamaan päin. Enpä siinä rukoushetkessä kokenut mitään hirveän erityistä, muuta kuin hyvää oloa olla seurakunnassa.

Hyvät ystävät, tämä kaikki ei siis tarkoita sitä, että meidän ei tulisi kilvoitella Jumalan lain ohjeistamana. Meidät on kutsuttu seuraamaan Jeesusta. Hänen tahtonsa sisällön voimme edelleen lukea kymmenestä käskystä.

Mutta meidän on opittava tarkkailemaan itseämme kilvoittelemmeko omassa voimakentässämme, vai Jeesuksen ylösnousemuksen voimakentässä: kasvaako minussa uusi elämä, jonka ilmentymää on rakkaudellinen yhteys toisiin, vai kasvaako minussa oma ylpeys, joka erottaa muista?

Voimme kysyä myös, löydänkö uusia tapoja kuvata itseäni, uutta kieltä puhua itsestäni ja myös elämästä yleensä?

Sen mukaista on pohtia ehkä myös sitä, yritänkö omalla kilvoittelullani päästä kauas taivaaseen vai onko kilvoitukseni sitä, että pyrin antamaan itseni Kristuksen tavoin kuolemalle alttiiksi: löydänkö taivaan, joka tulee luokseni tässä ja nyt? Olenko Kristuksessa vai itsessäni?

Pyhä Henki antakoon meille kaikessa tässä viisautta.

 

Seppo Viljasjärvi


Kategoriat: jumalanpalvelus, saarna

Avainsanat:


Selaa artikkeleja:

© 2020 Keuruun Seurakunta