Pihlajaveden vanha kirkko rakennettiin kymmenen talon ja neljän torpan voimavaroilla seitsemisenkymmentä vuotta ennen kuin seutukunnalle saateiin ensimmäinen tie. Metsäpolkujen kulmakunnalle piti alunperin rakentaa vain vaatimaton saarnahuone, mutta innostuksen tuloksena valmistuikin luvaton oikea kirkko. Keuruun tuolloinen kirkkoherra Abraham Indrenius nuorempi sai huomautuksen tuomiokapitulilta ja asiasta kanneltiin maaherralle. Kirkko kuitenkin sai jäädä pystyyn ja se palveli savupirttien sisukasta kansaa. Nykypäivänä kirkko on eräänlainen kesävieraiden pyhiinvaelluskohde ja suosittu vihki- ja konserttikirkko.
Eräjärveläinen Matti Åkerblom teki 1780-1782 Pihlajaveden kirkosta länsitornillisen pitkäkirkon, jonka molemmilla sivuilla on pienet ristisakaramaiset kylkiäiset. Pohjoispuolen kylkiäisessä on sakaristo. Eteläsakaran seinissä on puhuttelevia varjoja, jotka ovat syntyneet märkien ja nokisten vaatteiden painaessa hirsiä. Esi- isät kertovat nykyajalle uskostaan ja elämästään varjojen välityksellä. 1800-luvun jälkipuoliskolla kirkko joutui rappiolle, ja se aiottiin purkaa. Mutta mm. A. Gallen-Kallelan kannanotto ja kirkkoherra Bergrothin toiminta auttoivat silyttämään koskettavan korpipyhäkön jälkipolville. Tuntemattoman veistäjän tekemässä erämaakirkon vaivaisukossa on silmiä liikuttava mekanismi. Vaivaisukko joutui ilkivallan kohteeksi kesällä 2019. Restauroinnin jälkeen se palasi paikalleen kesällä 2020.

”Puhuu puu, muu unohtuu, huokuu hirret historiaa.”